Loukkaannuinko turhasta?
Olimme eilen ihan pikkuisen vauvamme kanssa ekaa kertaa anoppilassa ja imetin vauvaa sohvalla. Tissistä ei näkynyt milliäkään, koska käytin harsoa. Appiukko tuli kotiin ja olohuoneeseen ja jutteli niitä näitä, kunnes tajusi, että imetän. Hän järkyttyi ja huusi, että miten voin imettää hänen silmiensä alla ja käski minut muualle.
Järkytykseltäni en osannut muuta kun mennä vierashuoneeseen imettämään ja itkemään :( Mieheni oli tällöin ulkona ja olin niin ihmeissäni, että tajusin sanoa hänelle vasta kotimatkalla.
Oliko loukkaantumiseni nyt hormonien syytä, oliko appi törkeä tiedän mielestä?
Kommentit (35)
Itsekin olisin loukkaantunut ihan ilman mitään hormoneja :(
Siis koko ukko ei ollut kotona silloin kun aloit imettää! Olisiko sinun varuilta pitänyt kätkeytyä johonkin vaatekomeroon, jos ukko sattuu tulemaan kotiin kesken imetyksen. Taitaa olla olohuone ukon valtakuntaa! Törkeää toimintaa appiukolta. Olisin kyllä loukkaantunut.
Itse en ole mieluusti imettänyt appiukon nähden; jos hän on paikalla olen mennyt muualle imettämään, mutta jos olen jo alkanut imettää ja hän tulisi paikalle niin en nyt siitä kesken kaiken mihinkään sinkoaisi.
Itselläni sattui tällainen tapaus yhden vanhan miehen kotona (ei siis appi vaan muuta sukua). Lähtivät mieheni ja lasteni kanssa joulukuusta metsästä kaatamaan ja minä tuumasin, että kun on niin kylmä niin jään vauvan kanssa sisälle. Papparainen alkoi kiemurrella ja sai kakistettua, että kun tänne sisälle ei saisi ketään jäädä jos hän ei ole kotona. Olin ihan äimänä, että täh? Ei siinä muu auttanut kuin vetää vaatteet päälle ja painua ulos. Menin sitten autoon ja pistin auton käyntiin. Oli ihan tajuttoman kova pakkanen. Siellä kylmässä sitten vauvan kanssa hytistiin lähes tunti. Oli aikas vaikeeta imettää paksut talvivaatteet päällä! Olin kyllä ihan raivona miehelleni jälkeenpäin ja toista kertaa en ole tuohon torppaan jalallani astunut. Siis hitto, ajatteliko se papparainen että tongin siellä talossa paikat ja varastan jotain. Ja miehelleni suutuin kanssa, hänelle oli sitten kuusen haku tärkeämpää kuin minun ja vauvan tukala tilanne.
Lapsellista tai ei, mutta mun herne olisi mennyt niin syvälle, että en tosiaankaan astuisi siihen taloon ennen kuin imetys on lopetettu (meidän tapauksessa 1v7kk iässä..). Ja entä kun appi on teillä kylässä? Kai sä sitten kotonasi saat imettä ihan missä tahansa, älä vaan mene mihinkään makkariin - poistukoon äijä itse vaikka eteiseen siksi aikaa!
että ette voi kutsua appiukkoa kastajaisiin!
voit kyllä hyvällä omallatunnolla jättää vierailut appelaan sinä aikana, kun imetät. eiköhän siinä ole statementtia kylliksi.
Juu, mä tai vauva ei astuttaisi jalallakaan kyseiseen taloon. Eikä appea voi kotiinkaan kutsua vai kököttääkö se vaikka vessassa sen ajan kun lapsenne saa ruokaa..
ihmisellä on oikeus sanoa vierailleen omassa kodissaan mitä vaan. Ja vieraan tulisi kunnioittaa toisen kotia.
hyvin varauksellisen kasvatuksen saanut. Me emme välttämättä sitä ymmärrä, mutta ihminenhän omaksuu sellaisia ajattelutapoja mitä kotonaan kuulee, näkee ja oppii.
Koska olitte appiukon talossa, niin siellä eletään isäntäväen säännöin. Voit toki sanoa että et voi vierailla siellä ellet voi imettää vauvaa, sillä et voi jättää lapsiparkaa huutamaan nälkäänsä siksi että "et voi" appiukon kiellon takia imettää.
Seuraavan kerran kun kyläilykutsun saatte, selvitä asia jo kutsuttaessa. Sopiiko että vauvanne saa ruokaa myös siellä, ja mihin teidän perheenne vetäytyy kun vauvanne on nälkäinen.
Outoa käytöstä, melkein mahdotonta uskoa todeksi koko tarinaa!
Minun appiukolla on kaksi miniää ja ihan ollaan syötetty vauvamme joskus jopa appiukon silmien edessä, iik!
Minä olisin sanonut samantien ukolle, että luuletko että minulla on huonokuulo vai miksi huudat. Syötän lapsen loppuun ja sitten lähden kotiin ja seuraavan kerran tulen kun lapsi ei enää rintaruokinnalla jos nyt sattuu silloin enää itseä tuleminen kiinnostamaan ja jos syöttäminen häiritsee niin ole hyvä ja sulje silmäsi hetkeksi tai mene toiseen huoneeseen.
Olkoonkin appivanhempien koti, mutta minulle ei huuda kukaan. Eli niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Appi olisi voinut sanoa kohteliaasti että voitko jatkossa imettää muualla kuin olohuoneessa, koska hänen mielestään se ei ole sopivaa.
Sitten olisit voinut joko suostua tai olla kyläilemättä, mutta tuollainen huutaminen tuoreelle äidille jolla vauva rinnalla on anteeksi antamatonta.
Niin ja olisi myös sanonut että omassa kodissani imetän siellä missä haluan, joten apen parempi pysy'ä sitten poissa myös sieltä ja ristiäisistä.
Sitten olisin pukenut vauvalle vaatteet ja itselleni ja lähtenyt kotiin.
Rajansa huonoilla käytöstavoillakin.
Ihan kuin apen mielestä oisit tehnyt jotain seksuaalisesti sopimatonta...
voi olla kauhistus oman kasvatuksen takia.
Miniäkö tulee määräämään säännöt, mitä vieraassa talossa tehdään.
En nyt ihan tuon takia panisi välejäni poikki. Onhan appi kuitenkin miehen isä. Voi poikia hankaluuksia pitemmälle jos pikkurouva alkaa kiukuttelemaan, että minulla on oikeut lotko työntää vaikka pöydälle jos haluan.
Itse menisin seuraavalla kerralla vähän syrjemmälle imettämään.
Itse asiassa en ole koskaan ymmärtänytkään, miksi pitää kylässä tissi läväyttää kaikkien näkösille ja alkaa imettämään olohuoneessa, kahvipöydässä yms.
hyvin varauksellisen kasvatuksen saanut. Me emme välttämättä sitä ymmärrä, mutta ihminenhän omaksuu sellaisia ajattelutapoja mitä kotonaan kuulee, näkee ja oppii.
Koska olitte appiukon talossa, niin siellä eletään isäntäväen säännöin. Voit toki sanoa että et voi vierailla siellä ellet voi imettää vauvaa, sillä et voi jättää lapsiparkaa huutamaan nälkäänsä siksi että "et voi" appiukon kiellon takia imettää.
Seuraavan kerran kun kyläilykutsun saatte, selvitä asia jo kutsuttaessa. Sopiiko että vauvanne saa ruokaa myös siellä, ja mihin teidän perheenne vetäytyy kun vauvanne on nälkäinen.
kyllä sen nyt ymmärtää, että imettäminen olkkarissa saattoi olla appiukosta sopimatonta MUTTA tuo huutaminen ja miniän nolaaminen on jotain vielä sopimattomampaa..olisi voinut ymmärtää nuorta äitiä ja tämänkin hämmennystä. Ystävällinen tapa reagoida olisi ollut vaikkapa näyttää missä miniä voisi imettää rauhassa.
Minä en enää jalallani astuisi kyseiseen taloon.
ja hänellä meni kuppi nurin.
Mulla ei tullut ikinä mieleen imettää vanhemman miehen edessä. Mun veljen vaimokaan ei ole ikinä imettänyt mun isän edessä, on aina mennyt suosiolla imettämään toiseen huoneeseen.
Isäni täyttää 70 v ja minusta se on täysin ymmärrettävää.
Appesi ei tykkää kun imetit hänen edessään, tiedät nyt kun imetät julkisella paikalla, kaikki ei siitä tykkää.
Ei vissiin hirveesti ole susta pois, kun mietit tätä etukäteen ja kunnioitat toista ihmistä.
Mun ystäväni aina paukuttelee, hänen mielestään se on ihan luonnollista ja ei pidä sitä mitään. Ja sattumoisin on ainoa sen mielipiteensä kanssa.
ei suojattuna, eikä suojaamattomana. Minusta se vaan ei ole soveliasta.
Mitta mitä appiukkoon, ei ollut soveliasta myöskään hänen käytös
käytöksen salat hanskassa. Itse en tosin edes imettäisi ihan kovin julkisella paikalla vaan menisin johonkin syrjemmälle, eri huoneeseen tms.
Vauvalla on oikeus ruokailuun ja esimerkiksi kahviloissa imettäminen on ihan ok, kun sen tekee siistin hienotunteisesti ja huomaamattomasti.
Sinun asemassasi niin vauva kuin itse menisin seuraavan kerran anoppilaan kylään kun vauva on niin suuri ettei enää ime, esimerkiksi vuoden-pari tai mihin asti sitten ikinä haluatkaan imettää. Tai sitten menisin ihan muina miehinä ja taas imettäisin apen silmien alla ja jos alkaisi siitä huutamaan tai komentelemaan, niin sanoisin että ekkö oo ennen rintaa nähny vai mistä kiikastaa ja että vauvan ruokailu on nyt tärkeämpi kuin apen herkkyys rintaruokinnalle, joten appi on hyvä ja poistuu itse jos sattuu tulemaan tilaan jossa vauvaa juuri imetetään eikä se hänelle sovi. Voit vielä sanoa että miten appi toimisi vaikkapa ravintolassa kun sielläkin naiset imettävät pöydissä ihan suvereenisti, mutta siitä numeroa tekemättä. Senkin sanoisin että nyt on kyse vauvan ruokailusta ja se on luonnollinen asia enkä tee siitä numeroa ja toivon ettei kukaan muukaan tee. Jos ei asia mitenkään hoidu vaan appi räyhää niin että häiritsee vauvaa, niin sitten ei muuta kuin näkemiin ja hyvät joulut ja juhannukset, palataan asiaan kun vauva vetää pottua.