Osaako ekaluokkalaisesi jo lukea?
Kuinka moni ekaluokkalainen on oppinut jouluun mennessä lukemaan? Missä iässä ovat oppineet?
Meillä lukeminen hiukan vielä takkuaa.
Kommentit (46)
mitenkään syyllistänyt tms. Kunhan kertoi omalla sympaattisella, kannustavalla ja positiivisella tavallaan, että kaikki ovat oppineet lukemaan jouluun mennessä. Meillä poika ei siis kouluun mennessä osannut lukea, eikä tiennyt kuin pari kirjainta ja alku oli hyvin hankalaa. Ope siis lohdutti minua, että kyllä oppii ja niin se poika oppikin. Kuten myös muutkin luokan oppilaan. Oma poika kävi koko syksyn tukiopetuksessa, mutta loka-marraskuun vaihteessa hiffasi asian ja oppi lukemaan.
Meidän tytön luokalta ainakin oppi kaikki ja niin opekin sanoi jo syksyllä, että jouluun mennessä kaikki osaa lukea.
Kuka ope tällaista menee sanomaan!!?? Itse opettajana en koskaan sano mitään aikarajaa, milloin kaikkien on osattava lukea. Ei sitä voi ennustaa eikä siitä tarvitse ottaa stressiä. Mikäli lukemisen kanssa on ongelmia, keskustelen vanhenpien ja erityisopettajan kanssa ja sovimme miten edetään. Älkää hyvät vanhemmat painostako lastanne lukemaan oppimisella. Lapsi oppii sen, kun harjoittelua on tarpeeksi ja kun kehitys sen "sallii". Ihmettelen suuresti, miten joku opettaja sanoo, että jouluun mennessä kaikki lukevat!?
Ei aukene millään se homma, mutta onneksi saa erityisluokalla edetä omaan tahtiin..
Eli aikaisin lukemaan oppiminen tuskin korreloi minkään kanssa.
Opin myös lukemaan vasta ekaluokan joulun jälkeen ja kirjoitin kuitenkin L:n 5 kielestä:-)
t. 20
Oppi nyt syksyn aikana. Ikää 6 v.
Itse opin lukemaan vasta toisella luokalla, kun äiti oli sairaalahoidossa ja isä ei arvostanut koulunkäyntiä yhtään. Opettajat pitivät minua tyhmänä, koska änkytin. Nyt 33-vuotiaana osaan hyvin 7 kieltä, olen FT ja kirjoitan työkseni. Olen myös Mensan jäsen. Eli tässä vaan yksi esimerkki siitä, että lukemaan oppiminen ei todellakaan korreloi esim. älykkyyden kanssa...
Eli aikaisin lukemaan oppiminen tuskin korreloi minkään kanssa.
Siis ennenkuin 1-luokka alkoi, että poika osasi lukea.
Eli osaa lukea hyvin.
40% osasi lukea kouluun tullessaan
40% on oppinut syksyn aikana
20% on pahasti pihalla koko asiasta
ope
Ja lukee jo itse kirjoja (esim. Häijy-Henrit ovat suosikkeja), mutta tuo jouluun mennessä oppiminen on aika yleistä koulussa. Viimeistään kevääseen mennessä pitäisi oppia. Ja niinhän ylivoimaisesti suurin osa oppiikin.
Lukutaidon oppimisen varhaisuus ei säännönmukaisesti korreloi älykkyyden kanssa eikä myöhemmän koulumenestyksenkään vältämättä. Mutta usein aikaisin lukemaan oppineet tulevat perheistä, joissa kirjoja ja koulumenestystä arvostetaan ja sitä kautta koulumenestys usein onkin parempi. Lukutaidon erot tasaantuvat nopeasti ja esim. kolmosluokalla ei voida oppilaiden lukutaidosta päätellä lukutaidon saavuttamisikää.
... en ole aikuista tavannut joka ei osaisi lukea eli kylla se sielta tulee ennemmin tai myohemmin...
Työskentelen oppimisvaikeuksien parissa ja silloin tällöin vastaan tulee aikuisiakin jotka eivät käytännössä osaa lukea.
Kummalliselta kuulostaa jos opettaja sanoo "varmana asiana" että kaikki oppivat lukemaan jouluun tai kevääseen mennessä. Joillekin kun se lukemaanoppiminen on todella työn ja tuskan takana. Ei ole mitenkään harvinaista että joku ei opi ekan luokan aikana lukemaan, vaikka kuinka harjoittelisi.
että meidän poika oppi vasta syksyllä lukemaan. Ja meillä on aina luettu paljon. Jo 5-vuotiaana hän oli kuullut kaikki Narniat, Robinson Cruseot, Salaiset puutarhat, kaikki Lindgrenit ja muut klassikot. Ja vieläkin luen iltakirjoja, kirja per viikko. Ja vieläkin poika lukee hitaasti. Kolmannella on.
Mutta usein aikaisin lukemaan oppineet tulevat perheistä, joissa kirjoja ja koulumenestystä arvostetaan ja sitä kautta koulumenestys usein onkin parempi. Lukutaidon erot tasaantuvat nopeasti ja esim. kolmosluokalla ei voida oppilaiden lukutaidosta päätellä lukutaidon saavuttamisikää.
Lukutaidon erot tasaantuvat nopeasti ja esim. kolmosluokalla ei voida oppilaiden lukutaidosta päätellä lukutaidon saavuttamisikää.
Eroja lukutaidossa esiintyy vielä hyvinkin paljon kolmannella luokalla. Se riippuu täysin oppilaasta, lukemisharjoittelun määrästä, kodin panostuksesta jne. Lukemisessa erot eivät tasaannu todellakaan noin nopeasti.
hieman ennen, kuin täytti 4v.
Nyt on vuotta vanhempi ja lukee sujuvasti myös kirjoja, eli ekaluokkaan mennessä varmaan lukee jo paksumpiakin kirjoja, jos into säilyy.
On aina ollut kovin kiinnotunut lukemisesta ja noheva tyttö muutenkin kaikissa asioissa. :)
Pikkusiskonsa tulee omaa tahtiaan, vaikka osaahan hänkin nyt nimetä muutamia kirjaimia. Pienempi täyttää pian 3v.
Tuohon myös kommentoisin, että joku ope on sanonut, että kaikki oppivat lukemaan jouluun mennessä. Kyllähän ope tuntee ja oppii näkemään syksyn aikana, jos kaikilla on edellytykset oppia lukemaan jouluun mennessä. Sen vuoksi varmaan "uskaltanut" sanoa? Nohevimmat ekat oppii syyslomaan mennessä, sitten useimmat jouluun mennessä ja joillakin menee kevään puolelle, tai kakkosluokalle.
Enkä myöskään usko, että myöhemmällä iällä lukemaan oppineet olisivat koulutukseltaan alempana, vaikka tätä aihetta olisi kyllä mielenkiintoista tutkia!
Tai että, onko aikaisin lukeemaanoppimisella yhteyksiä johonkin, esim. vaikka motorisiin taitoihin tms.
Nopean sarjallisen nimeämisen testi antoi hyvät viitteet lukemaan oppimisesta, jopa niin, että oppilaat saavuttivat lukutaidon samassa samassa järjestyksessä kuin olivat testin tuloksissa (ts. mitä paremmat pisteet, sitä nopeammin oppi lukemaan).
Jos koulussanne tehdään tätä seulaa, sen tuloksista kannattaa kysellä.
Sen sijaan testistöstä, joka mittasi yleisiä oppimisvalmiuksia ja kehitystasoa (ekallahan lasten "henkinen ikä" vaihtelee 4:8 ja 10:9 vuoden välillä) huomasin, etteivät oppilaillani korreloineet tähän testin huipputulokset ja varhainen lukutaito mitenkään. Ennen koulua lukemaan oppineissa oli tässä testissä hyvin mutta yhtälailla keskitasoisesti sijoittuvia, osa jäi heikoimman 30% joukkoon.
Lukemaan oppimisessa todella iso merkitys on kotiharjoittelulla. Perheissä, joissa lukuläksyt on luettu säännöllisesti vanhempien kanssa, lukutaito saavutetaan varhemmin kuin niissä perheissä, joissa ei kotiharjoitella.
Ja jos sattuu olemaan ongelmia lukemaan oppimisessa, tai jos ongelmia ennakoidaan päiväkodissa tai eskarissa tai puheterapiassa, kannattaa hyödyntää Ekapeli-ohjelmaa (löytyy netistä), sillä on saavutettu merkittävän hyviä tuloksia niiden lasten kanssa, joille lukeminen on vaikeaa.
Oppi eskarissa vuosi sitten.
Toinen tyttö nyt eskarissa ja oppi lukemaan heti esikoulun alussa.
eskarin syksyllä joskus luki jostain kyltista jotakin ja kysyin mistä tiedtä mitä siinä lukee. Meni hämilleen. Testasin ja osasi lukea sujuvasti. Eskarissakaan eivät tienneet, että osaa lukea kun oli sanonut aina ettei osaa.
Keskimmäinen oppi eskarin syksyllä lukemaan.
Kuopus oppi lukemaan 5 vuotiaana, kahdella kielellä. 8 vuotiaana oli lukenut jo Potterit molemmilla kielillä jne.
Mä olen pppinut lukemaan niihin aikoihin kun täytin 6v mies oppi lukemaan 4v. ½v sen jälkeen kun alkoi puhumaan:)
Eli aikaisin lukemaan oppiminen tuskin korreloi minkään kanssa.
Opin myös lukemaan vasta ekaluokan joulun jälkeen ja kirjoitin kuitenkin L:n 5 kielestä:-) t. 20
enkä kirjoittanut yhtään L:ää :(
Aika paljon sanoja pystyy hahmottamaan, mutta pitkissä taivutetuissa sanoissa hankaluuksia. Kesään mennessä lukee varmasti kunnolla.
Kuukausi sitten olin ihan varma, että tarvitaan vähintään psykologia kun ei yhtään mitään tapahtunut pojan päässä, tavaaminen oli täysin mahdotonta. Ykskaks homma lähti avautumaan ihan noin vaan, että olin riemuissani:)
lukemaan vasta ekan luoka syksyllä. Lukiossa kaikki kielten opettajat sanoivat, ettei heillä ole koskaan ollut yhtä kielellisesti lahjakasta oppilasta kuin hän.
Minä itse opin lukemaan 5-vuotiaana. Ja pilkkusäännöt sekä vieraat kielet on minulla aika vaikeita, vieläkin.
Eli aikaisin lukemaan oppiminen tuskin korreloi minkään kanssa.