Säälitkö lasta jos hän kasvaa ilman sisaruksia?

Tässä tuli se näkökulma että eivät välttämättä ainoat lapset ole itsekkäimpiä.



Itse en sääli, mutta pelkään, että lapseni jää ainoaksi. Sisaruksissa on se huono puoli että niiltä joutuu kestämään myös paljon paskaa sen paljon hyvän kustannuksella. Ja ollaan niin läheisiä, että toiselle sanotaan julmasti (tässä yhtymäkohtia parisuhteeseen). Ystäville ollaan ystävällisempiä.

lapsi saa sisaruksen? Eikö tärkeämpää ole, että vanhemmat haluavat lapsen ja resurssit siihen on kunnossa?

Säälin lasta, joka on tehty sisarukseksi esikoislapselle. Todella säälin.

Tuo lapsi on onnellisessa asemassa, sillä hänellä on heti syntymästään kolme perheenjäsentä, jotka häntä rakastavat.

Tämä on kyllä typerin peruste ikinä sillä, että lapsi ei kärsi kun ei ole sisaruksia. Kai te tajuatte että ei niitä serkuksia synny jos kaikki haluavat päästä helpolla ja tehdä vain yhden lapsen? Lapsenlapsillanne ei välttämättä ole yhtään serkkua.



Jo ne serkutkin ovat rikkaus, itse kadehdin miestäni, jolla on 20 serkkua. Suurimpaan osaan pitää säännöllisesti yhteyttä, serkuista löytyy eri ammattien edustajia laidasta laitaan, aina voi pyytää apua. Itse olen ainoa lapsi ja miehellä on kaksi sisarusta, ja näyttää siltä että lapsemme saavat vain yksi tai kaksi serkkua. Jotka asuvat 200 km päässä.

itse tunnen kolme siskosta, joista keskimmäinen on aina ollut ulkopuolinen. Nykyisin kun ovat aikuisia, niin keskimmäistä ei pyydetä esim. tupareihin yms., ainoastaan isompiin virallisiin juhliin. Ja syy ei ole kasvatuksessa, vaan erilaisissa luonteissa, tyyliin keksimmäinen on hippi ja kaksi muuta kokomuus-tyyppejä tai kaksi on boheemeja taiteilijoita ja keskimmäinen säntillinen virkamies (nämä siis vertauskuvia tilanteesta).

Ja sitten nuo kamalat sisarussuhteet: nuo ovat lähes järjestäen asioita, joihin vanhemmat voivat vaikuttaa kasvatuksellaan, omilla asenteillaan ja perheeseen luomallaan ilmapiirillä. JOs asenne on se, että kotona on sallittua rääkätä sisarusta, puhua rumasti, syljeksiä ja hyljeksiä, niin ei ihme jos ei sisarussuhde kanna mihinkään.

vaan iloitsen hänestä ja hänellä on kaikkea mitä voi toivoa (paitsi sisarus).



Itse kasvoin suurpeheessä ja ei se niin auvoista aina ollut.. Suurperheestä johtuen lapsellani on laumoittain sukulaisia ympärillään ja kavereita kaiket päivät seuranaan.

Minulla on hieman alle 40-vuotias tuttava, joka on ainoa lapsi. Hänen vanhempansa ovat jo sen verran huonokuntoisia, että tarvitsevat lapsensa apua monissa asioissa. Tuttavani on katkera siitä, että joutuu ainoana lapsena tekemään yksin vanhempiaan koskevia päätöksiä eikä voi jakaa taakkaa kenenkään kanssa.

itse tunnen kolme siskosta, joista keskimmäinen on aina ollut ulkopuolinen. Nykyisin kun ovat aikuisia, niin keskimmäistä ei pyydetä esim. tupareihin yms., ainoastaan isompiin virallisiin juhliin. Ja syy ei ole kasvatuksessa, vaan erilaisissa luonteissa, tyyliin keksimmäinen on hippi ja kaksi muuta kokomuus-tyyppejä tai kaksi on boheemeja taiteilijoita ja keskimmäinen säntillinen virkamies (nämä siis vertauskuvia tilanteesta).

Ja sitten nuo kamalat sisarussuhteet: nuo ovat lähes järjestäen asioita, joihin vanhemmat voivat vaikuttaa kasvatuksellaan, omilla asenteillaan ja perheeseen luomallaan ilmapiirillä. JOs asenne on se, että kotona on sallittua rääkätä sisarusta, puhua rumasti, syljeksiä ja hyljeksiä, niin ei ihme jos ei sisarussuhde kanna mihinkään.

sitten olisi pitänyt panostaa suvaitsevaisuuskasvatukseen?

Mä en kyllä itse tunne yhtään perhettä, jossa sisarusten välit olisi erityisen ongelmaiset.