Säälitkö lasta jos hän kasvaa ilman sisaruksia?

Mieheni on ainut lapsi. Vanhempansa alkavat olla huonossa kunnossa, välimatka 400km. He eivät oikein pysty matkustamaan meille ja me emme vuorotyöläisinä kamalan montaa kertaa vuodessa sinne ehdi ja kun vapaata sattuu yhtä aikaa, ei sitä välttämättä halua viettää matkustaen. Samoin kaikkilla lomilla pitää käydä jne. Rajoittaa aika paljon muuta matkustamista. Olisi helpompi kun olisi joku toinenkin joka voisi heidän luonaan käydä.

suurperhe hyvä, pienperhe hyvä.

ja esim. minulla on lapsuudenystävä jonka olen tuntenut yli 20 vuotta ja läheisiä serkkuja jotka olent untenut koko ikäni. Eli ei se ainokainenkaan välttämättä joudu tyytymään johonkin lyhyisiin "pätkäläheisiin".

Siksi toisekseen, se sisaruskin voi kuolla jo ennen vanhempia.

aikuisuutta. Sitten kun vanhemmat ovat poissa kuka on tuki ja turva tilanteessa kuin tilanteessa?

kun hänen omat vanhempansa kuolevat. Kyllä siinä iässä hänen tuki ja turva ovat hänessä itsessään ja luultavasti omassa perheessään jos on sellaisen saanut.



äiti-ihminen 47v

Itse olen ainoa lapsi, enkä koskaan ole kaivannut sisaruksia. Aina on ollut muita läheisiä ihmisiä joiden kanssa jakaa ilot ja surut. Lapsena seurasin silmät pyöreinä kavereiden riitelyä sisarustensa kanssa, ja nyt aikuisena kuunnellut tarinoita ties minkämoisista perintöriidoista jne. Toki useimmilla on vähintään ok suhteet sisaruksiinsa, joillakin erinomaiset mutta ei aina. Joskus sisarus voi olla myös taakka.

Minä myös olen ainoa lapsi ja omat kokemukseni ovat toisenlaiset kuin sinulla. Lapsena kieltämättä kadehdin muiden sisaruksia ja valtaosalla tutuillani näyttää sisaruussuhteet säilyneen hyvinä. Kaverit ja ystävät ovat sen sijaan ikävä kyllä tupanneet jäämään ja vaihtumaan vuosien kuluessa ja elämäntilanteiden muuttuessa. Olisi kiva yhdessä sisaruksen kanssa jakaa "taakkaa" omista vanhemmistakin. Nyt minulla on 5-vuotias lapsi ja päätin heti, ettei hän jää ainokaiseksi. Mutta, mutta...toista lasta ei ole minulle suotu.

miksi ihmeessä pitäisi?

vanhempien jakamaton huomio on tosi tarkea. eivat myoskaan ole itsekkaita, kun ei tarvitse vahdata omia kamoja pelaten etta sisarukset tulee ja nappaa..

mutta kyllä silti se sisarus on rikkaus ja iso sellainen. Toki jos ei sitä ole niin ilmankin voi elää kun joskushan sellaista vaihtoehtoa kuin kaksi tai useampi lapsi ei edes perheessä ole mutta kyllä sen kuuden vuoden jälkeen kun meidän perheeseen pitkän harkinnan tuloksena tuli toinen lapsi voin sanoa että parempaa ratkaisua ei voisi olla. Siis lasten kannalta. Ja vaikkei omat välinikään veljeeni mitkään superlämpimät ole niin kyllähän aika orpoa olisi jos ei toista olisikaan.

Ei tähänkään asiaan ole mitään ehdotonta totuutta.

Toisaalta ainoaan lapseen voidaan keskittyä aivan täysillä ja siitä on lapselle hyötyä. Toisaalta vanhempien höösääminen ainoan lapsensa ympärillä menee usein vähän överiksi ja lapsellekin voisi olla helpompaa, mikäli sisarus jakaisi vanhempien toiveet ja odotukset. Kuitenkin on muistettava, että ainoa lapsi ei useinkaan ole ainoa lapsi sen takia, että vanhempien mielestä lapsia pitää olla vain yksi. Tuttavapiirissäni suurin osa ainoaksi jääneistä lapsista on vanhemmilla, jotka ovat menneet vähän kypsemmällä iällä yhteen ja toista lasta ei enää ehtinyt tulla. Usein ainoa lapsi on vielä aivan erityisen "kallis lapsi" sen takia, että on ollut lapsettomuus-ongelmia tms. (kuten meilläkin). Jotenkin ehkä ainoan lapsen äidille tulee pelko sen ainokaisen menttämisestä aivan tuskallisena iholle. Jos saisi valita, niin lapsia olisi hyvä olla enemmän kuin yksi. Toki voi perustellusti olla toistakin mieltä, mutta minä olisin toivonut toisenkin lapsen.

omat lapset nauttivat toistensa seurasta ja minulle itselleni on veljeni hyvin tärkeä ihminen.

En osaa tarkkaan sanoa miksi, mutta omasta lapsuudesta muistan kuinka yksinäisiä ainoat lapset olivat.



Vaikka minulla ja veljelläni on paljon ikäeroa, olemme aina olleet läheisiä ja varsinkin nyt aikuisena olisi tyhjää ilman häntä.



Mun mielestä on ehtottoman hyvä jos on enemmänkin sisaruksia ja siksi minulla on kolme lasta. Enemmänkin olisin itse toivonut, mutta miehelle riittää nämä kolme.

Lapsuudestani myös minä muistan ainoat lapset usein jotenkin vakavina ja yksinäisiä lapsina, jota eivät oikein luontevasti päässeet porukoihin.

Toisaalta meidän 70-luvun lasten lapsuudessa taisi näitä yksilapsisia perheitä olla selvästi enemmän kuin nykyään.

on vain yksi poika. On kylla fiksu ja reilu nuori mies. En siis sääli häntä. Osaa kyllä sosiaaliset taidot. On ollut meillä kesäisin hoidossa kun vanhempansa on töissä. Keran sanoi kun oltiin kävellen menossa johonkin ja kakkonen oli seisomalaudalla että aina pienenä halusi itekin

'koittaa sellaista:) Mutta ei ollut mahdollisuutta. Yhtenä kesänä mietti että jos olis kotona kavereiden kanssa mutta tuli kuitenkin kun muisti kuinka kivaa viimeksi oli:) Mikähän nyt oli pointti tässä mun kirjotuksessa. Ehkä se että tämä yhden lapsen perheen lapsi tykkäs kovasti olla hetken osa meidän isompaa perhetä. Mutta on oikein hieno pieni miehenalku vaikka ei ole kasvanut sisarusparessa. Silti mun sydän sulaa kun katson mun lapsia yhdessä ja kunka tärkeitä ovat toisilleen.

- Sisarussuhde on ainutlaatuinen ihmissuhde, jota ei korvaa mikään muu

- On joku jonka kanssa voi muistella omaa lapsuuttaan aikuisena

- On ollut ihana seurata omien lasten sisarussuhteen kehittymistä sekä sitä miten tärkeitä ovat toisilleen

- Monissa 1 lapsen perheissä vanhemmat häsäävät aivan tolkuttomasti sen yhden ainoan ympärillä. Lapselle pitää antaa kaikki ja lapsen pitää olla kaikkea.

Lapset haluavat aina sitä mitä heillä ei ole. Minä halusin isosiskon vaikka minulla olikin isoveli. Kaverilla oli isosisko ja hän olisi tietysti ottanut mielummin isoveljen jne.



Itselläni on kaksi sisarusta emmekä ole läheisiä. Emme vain ole kovin samanlaisia ihmisiä, joten juuri mitään puhuttavaa ei löydy. Ystävät on minulle paljon rakkaampia.



Järkyttävää, että näin moni ihminen todellakin säälii ainoita lapsia :-o

Äkkisiltään tulee mieleen kolme tietämääni ainokaista.



Heistä kaksi (aikuisia) elävät onnellisen oloisina lapsineen ja miehineen ja molemmilla vaikuttaa olevan erityisen kiinteät ja läheiset suhteet vanhempiinsa.



Oma lapseni on myös ainokainen ja hänen elämässään ei ole mitään säälittävää. Todellakaan.



Sääli on lapsiluku- asiassa mielestäni jotenkin omituista. Itse tunnen sääliä esim. hylättyjä, huonostikohdeltuja ja ilman raukkautta eläviä lapsia kohtaan.

Jospa se ainokainen on noin 50 vuotias kun hänen omat vanhempansa kuolevat. Kyllä siinä iässä hänen tuki ja turva ovat hänessä itsessään ja luultavasti omassa perheessään jos on sellaisen saanut.

äiti-ihminen 47v

Äitini oli päälle kolmekymppinen kun sai minut, ja on nyt muuttumassa vanhuudenhöperöksi. Olen ainoa lapsi ja minun taakkani on nyt huolehtia äidistäni, kun minulla on pieniä lapsia ja opiskelen. Parisuhteessakin menee huonosti, joten ei ole mitenkään sanottua että miehestäni on tukea. Tämä ei ainakaan anna yhtään lisäaikaa parisuhteen sotkujen selvittämiseen, kun on vielä äitikin huolehdittavana.

lapsena rääkkäsi ja kiusasi pikkusiskoaan, aikuisena on väkivaltainen ja käyttää sekä huumeita että alkoholia, kärttää rahaa vanhemmilta ja siskolta, uhkailee, varastaa jne. Ei tämä tietty yleistä ole, mutta ei sisarus aina todellakaan ole rikkaus.

- Sisarussuhde on ainutlaatuinen ihmissuhde, jota ei korvaa mikään muu

- On joku jonka kanssa voi muistella omaa lapsuuttaan aikuisena

- On ollut ihana seurata omien lasten sisarussuhteen kehittymistä sekä sitä miten tärkeitä ovat toisilleen

- Monissa 1 lapsen perheissä vanhemmat häsäävät aivan tolkuttomasti sen yhden ainoan ympärillä. Lapselle pitää antaa kaikki ja lapsen pitää olla kaikkea.

Musta on hassuja taas nämä yleistykset täällä:



-ainoa lapsi saa enemmän huomiota ( ei saa, jos sen vanhempia ei kiinnosta, sellaisiakin on, tiedättekös?) On vallan huostaanotettuja ainokaisia, miten se on mahdollista, ainokaisethan on aina niin toivottuja ja rakastettuja ja vanhempiensa silmäteriä?



- Ainokaiset saavat paljon enemmän materiaalista hyvää kuin useamman lapsen perheet. Ihanko oikeasti vaikka työttömän yh:n ainokainen saa enemmän kuin kolmilapsisen lääkäriperheen lapset?



Ja sitten nuo kamalat sisarussuhteet: nuo ovat lähes järjestäen asioita, joihin vanhemmat voivat vaikuttaa kasvatuksellaan, omilla asenteillaan ja perheeseen luomallaan ilmapiirillä. JOs asenne on se, että kotona on sallittua rääkätä sisarusta, puhua rumasti, syljeksiä ja hyljeksiä, niin ei ihme jos ei sisarussuhde kanna mihinkään.



Muuten en ota asiaan kantaa sen kummemmin. Musta on ihanaa että mulla on sisko ja veli, vaikkei hullun läheisiä ollakaan, ja mikään ei ole mulle suurempi rikkaus kun kolme pojankoltiaista, joilla on mieletön yhteys ja aina seuraa toisistaan.

sääliä. Mulla oli kiva lapsuus. Eikä perintöriitoja ole tiedossa!