Tyttäreni raskaana ja haluaa pitää vauvan
Esikoiseni on 16v (täyttää 17v muutama kk ennen kun vauvan pitäis syntyä) ja kertoi vajaa kuukausi sitten olevansa raskaana. Nyt on tytön kanssa keskusteltu ja lisäksi tytön poikaystävän vanhempien kanssa ja tyttö keskustellut poikaystävänsä kanssa ja ovat aika varmasti päättäneet pitää vauvan. Minä olen itse saanut esikoiseni vasta 27v iässä ja eniten mietityttää, että miten tyttö jaksaa/pärjää nuorena äitinä. Minä toki tuen ja autan mahdollisuuksien mukaan, mutta minulla on myös neljä muuta lasta 13,5v, 10v ja kaksoset 1,5v.
Olen nykyään yksinhuoltaja. Mieheni kanssa alettiin seurustelemaan teineinä ja pysyttiin yhdessä kunnes kolmas lapsi oli 2v, sillon tapahtui asioita, joiden takia ero oli välttämätön ja ainoa oikea ratkaisu. Lapsia hoidimme eron jälkeenkin niin, että olivat molemmilla suurin piirtein saman verran, ei kuitenkaan vuoroviikosysteemillä. Elimme molemmat omaa elämäämme vuosia tahoillamme ja yritimme unohtaa rakkautemme toisiamme kohtaan. Sattumien summana sitten päädyimme takaisin yhteen ja olimme juuri ehtineet muuttaa uusiks saman katon alle kun mies teki itsemurhan. Mieheni kuoleman jälkeen huomasin olevani raskaana, tuo oli aikamoinen yllätys, koska kolme ensimmäistä lastamme saivat kaikki alkunsa hoidoilla ja myöhemmin selvisi, että odotan kaksosia. Mieheni kuoleman jälkeen on ollut raskasta, mutta onneks on saatu keskusteluapua ja lisäksi lähipiiri auttanut paljon.
Kommentit (4)
provoilla saman tyylisellä kaavalla... aina noi kaksoset on tarinassa, ja mitä uskomattomampia juonenkäänteitä. Lopeta jo.
Sekö, ettei ap:n elämä ole mennyt kuten yleensä?
Ap:lle ei se ikä ole este, ettei tyttösi voisi lasta pitää
provoilla saman tyylisellä kaavalla... aina noi kaksoset on tarinassa, ja mitä uskomattomampia juonenkäänteitä. Lopeta jo.
Vanhempani eivät hyväksyneet, että pidän vauvan ja välit katkesi kokonaan. Myöskään miehen vanhemmat ei auttaneet pahemmin, vaikka väleissä heidän kanssa oltiinkin. Välillä oli raskasta, mutta kyllä siitä selvittiin yhdessä.
Teillä on siitä onnellisemmin, että aiot olla tukena niin ei se raskaus tuossa iässä ole katastrofi, opiskella voi lapsenkin jälkeen.
Joka tapauksessa vauvan hoito työteliästä ja kovaa työtä niin nuorelle kuin vanhalle.