Poliisi ratsasi JUOTTOBILEET
http://yle.fi/alueet/tampere/2009/12/poliisi_esti_alaikaisten_juottobil…
Saunatilasta löytyi alkoholia ja alaikäisiä nuoria. Juhlat olivat ratsaamisen aikaan noin kello 17 vasta alkamassa, ja suurin osa juhlijoista ei ollut vielä saapunut paikalle. Poliisi tyhjensi tilat ja kaatoi boolit viemäriin.
Ylikostaapeli Ilkka Rautava Pirkanmaan poliisista kertoo, että kuultavaksi otettiin viisi nuorta.
- Juhlan järjestäjät ovat iältään 14-18 -vuotiaita. Suurin osa alaikäisiä, mutta ainakin jonkun täysi-ikäisen on täytynyt olla mukana tilaa vuokraamassa. Nämä bileet jäävät nyt väliin, sillä tilan avaimet ovat poliisilla.
Poliisin mukaan myös erästä toista täysikäistä miestä epäillään useiden vastaavien bileiden järjestämisestä. Miehen epäillään kaupitelleen alaikäisille nuorille pääsylippuja bileisiin. Sisällä saunatiloissa on ollut alkoholitarjoilua.
Nuorten alkoholihuuruisia juhlia on järjestetty vuoden aikana lähes joka viikonloppu eri saunatiloilla Tampereella. Ainoastaan kesäisin tilaisuuksia ei ole järjestetty.
Tietoa viikonloppuisista juhlista on levitetty internetin kautta esimerkiksi Irc-galleriassa.
No ny ne sit ratsattiin...
Oliko teidän pikkulapsoset paikalla?
Kommentit (9)
Missäs nyt on ne äidit jotka kertoo ylpeinä kuskaavansa omat lapsensa tuollaisiin bileisiin?
On se sitten kiva hakee ne sieltä Paussilta?
Meinaatteko itse järjestää lapsukaisillenne vastaavat bileet?
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/165002.shtml#
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/juhlista-puhutaan-hyvaksikaytto…
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/165007.shtml
Kuinka monet äidit täälä päästävät lapsensa bileisiin?
Poliisi tyhjensi perjantaina tamperelaisen saunatilan, jossa oli alkamassa alkoholilla terästetyt kemut teini-ikäisille.
Asiasta kertoi Ylen Pirkanmaan uutiset. Poliisi ratsasi Vuolteenkadulla sijaitsevan saunatilan kello 17, jolloin sieltä löytyi alkoholia ja parikymmentä nuorta.
Suurin osa juhliin tulijoista ei ollut vielä ennättänyt paikalle. Poliisiasemalle sakon saamaan vietiin puolenkymmentä nuorta.
Poliisin tietojen mukaan saunalle oli myyty pääsylippuja jopa satoja kappaleita.
Yle kertoi, että poliisi epäilee täysi-ikäistä miestä kemujen ja muiden vastaavien bileiden järjestämisestä. Aamulehden mukaan järjestäjät ovat alaikäisiä nuoria.
Tampereen poliisi kertoi illalla STT:lle, että juhlien järjestäjiä ja myytyjen lippujen määrää selvitetään vielä.
- Tämä nyt oli poliisin ennaltaehkäisevää toimintaa. Ei mitään maata mullistavaa, Tampereen poliisipäivystyksestä kommentoitiin.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1824781&pos=hl…
Pussy poppin' ja rain over paradise -bileitä?
Galtsussahan on yhteisö ja järjestäjät on tiedossa, jos on kyse just näistä tyypeistä.
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/165002.shtml
Poliisi lopetti nuorten juhlat Tampereella ennen kuin ne ehtivät alkaakaan perjantaina alkuillasta. Vuolteenkadulla sijaitsevalla saunalla piti jäljestää alkoholipitoiset kemut.
Poliisiratsiassa paikalta löytyi alkoholia ja alaikäisiä nuoria. Suurin osa juhliin tulijoista ei ollut vielä ennättänyt paikalle.
Paikalla oli ratsauksen aikaan kello 17 maissa järjestäjien lisäksi 10 vierasta sisällä ja 20 ulkona. Kuultavaksi joutui viisi nuorta.
Poliisi takavarikoi alkoholijuomia ja kaatoi valmiiksi tehdyt boolit viemäriin. Takavarikoituja viinapulloja oli 4-5.
Poliisista kerrotaan Aamulehdelle, että perjantaisten bileiden järjestäjinä toimivat 14- ja 17 -vuotiaat nuoret. 17-vuotias saa sakot alkoholin hallussapidosta.
Huhujen mukaan tapaukseen liittyisi maahanmuuttajataustaisia nuoria, mutta poliisin mukaan kummallakaan järjestäjäkaksikosta ei ole maahanmuuttajataustaa.
Poliisin ratsiasta kertoi ensimmäisenä Ylen Tampereen radion uutiset.
Alkuperäisten tietojen mukaan kemuihin olisi myyty ennakkoon 400-500 lippua. Se ei pidä paikkaansa, vaan poliisista kerrotaan Aamulehdelle lippuja myydyn 60.
No ei tietenkään NÄIHIN bileisiin ollu myyty 600 lippua, koska nää ei ees ollu NE bileet, vaan ihan toiset.
Nää bileet oli nää:
http://irc-galleria.net/community/3275287-xmas-b-day-party
Ja ne mihin on ilmottautunu yli 600:
http://irc-galleria.net/community/3263544-rain-over-paradise-party
Ne on siis vielä tulossa!
Hah, mitä uutta tässä muka on? Tampereella oli jo omana yliopistoaikanani useita salakapakoita, joissa ei ikää kyselty. Eräs oli peräti upseerien ylläpitämä jossain hevon kuusessa, oisko peräti nokian puolella, koivikkoinen metsä.
Pidimme siellä paritkin yliopiston pippalot, tarjoilu pelasi, baaritiski oli toiminnassa eikä kukaan ikää kysellyt, mukana oli myös silloin lukioon juuri päässeitä 16-17-vuotiaita.
http://irc-galleria.net/user/jsbe%60/blog/40908356-vieraslistaa
No vaikka nää ei ollu niiten mamujen järjestämät bileet, niin ne oli kyllä itse osallistumassa noihin bileisiin ainakin vieraslistan perusteella!
"Kaikki mikä ei ole erikseen kiellettyä, on sallittua. Lakeja pitää noudattaa - tosin itse saa valita, mitä niistä. Nuoruus on vapauden riehaa ilman rajoitteita? Maailman moraali kehittyy erikoiseen suuntaan. Ahdasmielisyys "väärää" maailmankatsomusta vastaan kasvaa, toisaalta käsitys oman minän erikoisuudesta, itsemääräämisvallasta ja rajojen rikkomisoikeudesta ylittää yhteisen hyvän käsityksen.
Yli 15-vuotiaat juovat sataprosenttiseksi alkoholiksi muutettuna vuosittain 12,5 litraa unohdusta, turrutusta ja iloa. Mitä tekemistä 15-vuotiailla on alkoholin kanssa?
Mihin kaiken salliminen ja lakien vähättely johtaa. Välinpitämätön vapaamielisyys on yhtä vaarallista kuin systemaattinen ahdasmielisyys.
Ylinopeus siellä, välinpitämättömyys täällä. Seuraukset ovat hirvittäviä, koskettavia ja tarpeettomia. Liian moni nuori elämä katkeaa.
Poliisi on tullut puskasta pois. Poliisiylijohtaja Mikko Paatero on liittänyt blogiinsa (www.poliisilehti.fi) videon nuorten kuolemaan johtaneesta kaahailusta.
V6-moottori jyrähtää, vauhtia on jo 170 km tunnissa. "Ja ei todellakaan olla selvin päin." Ei todellakaan, vaan kolmen promillen kännissä. Sitten pimeys, loppu.
Videon oli joulunpyhiin mennessä katsonut jo 200 000 suomalaista. Kun poliisiylijohtaja kysyy, onko tämä oikea tapa harrastaa valistusta, vastaus on: Kyllä. Totuus on tyly, julma ja kylmä, mutta tarpeellinen.
Näpistys on jo miltei hyväksytty kansanhuvi, seuraavaksi vaaditaan lievennystä ties mihin. Vain kolhut kokenut uskaltaa uida vastavirtaan.
Vanhemmuus on vaativa taiteen laji. Pitää hyväksyä, sallia, kasvattaa.
Tampereella käynnistyi keskustelu alaikäisten syntymäpäiväjuhlista. Lain mukaan - olkoon kyse kenen tahansa juhlista - alkoholia ei saa myydä alle 18-vuotiaille eikä alaikäinen myöskään saa pitää sitä hallussaan. Sisäänpääsymaksu muuttaa tilaisuuden luonnetta niin, että etenkin silloin pitää valvoa, ettei alkoholia tarjota alaikäisille.
Jos toisin päätetään ja laki muutetaan, laki on silloin se. Moni on sitä mieltä, että viina ja 14-vuotias on väärä yhdistelmä.
Voiko pelkillä kielloilla tai moralisoinnilla voittaa mitään? Ei pelkästään eikä tietenkään.
Mukaan tarvitaan myös järkeä, pelisääntöjen kunnioitusta ja suhteellisuudentajua."
Oletko sinä vastuullinen vanhempi?