Muistan aina ja ikuisesti sen tilanteen kun lapseni vei kerhotädeille joululahjat ja mulkaisivat

vain kummallisesti, toinen vähän yritti hymyillä. Kiittivät sentään, mutta tuli tilanteessa tosi ikävä olo. Lapsi tykkäsi olla kerhossa tosi paljon ja siksi halusimme muistaa. Lahja oli pieni, kynttilä ja suklaata, ehkä se mulkaisu johtui siitä. tai sitten se johtui siitä että he eivät lapsestani pitäneet yhtään. En tiedä, toosi ikävä maku jäi siitä :(( Kun toinen lapsi antoi lahjan, he oikein halasivat ja kiittivät iloisesti. Toisella oli sitten kai parempi lahja, näytti ainakin isolta.

Mutta ajatus siinä kai on tärkeintä :( En ajatellut alkaa kalliilla lahjoa vaan halusin vain muistaa. Lapsi oli itse tehnyt kortin ja iloisena antoi lahjat. Varsinkin sen toisen tädin ilmeen muistan ikuisesti, sellainen väheksyvä mulkaisu, kiitos kyllä sanoi sentään, ihme.

Isosta ryhmästä sitä paitsi vain 3-4 lasta toi lahjan! Lapsia yhteensä varmaan 15-16.

Että sellaista. kyllä siinä voi tosiaan pahoittaa vanhemmat mielensä, toivoin ettei lapsi huomannut asiaa, tai ainakaan sitä miten iloisesti toisen lahja otettiin vastaa.

Tästä on jo vuosia, mutta tuli nyt mieleen kun lueskelin näitä muistamisketjuja.



Täydestä sydämestä haluan muistaa lasten opettajiakin, siksi koska olen kiitollinen heille ja arvostan heidän työtään. Toivon vain ettei moisia tilanteita tule koulussa kuin tuo oli