Lue keskustelun säännöt.
Nuoret rouvat! Pidättekö itseänne parempana kuin naimattomat?
16.12.2009 |
Ärsyttää kun monet kaverit ovat menneet viime aikoina naimisiin. He puhuvat aina "leikkisästi" rouvakerhosta ja muutenkin korostavat aina naimisissa oloaan. Esimerkiksi jos vahingossa sanoo jollekin, et mitäs neiti, niin heti pitää korjata, että anteeksi olen nykyään rouvasssäädyssä.
Kyseessä siis 25-28-vuotiaita yliopistokoulutuksen saaneita kunnon kansalaisia
Kommentit (53)
miehet vissiin lähinnä säälii avioituneita kavereitaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että miehet suhtautuvat naimisissa oleviin kavereihin vähän tyyliin "sillä on pallo jalassa". Miesten haaveisiin häät harvoin kuuluvat, useimmissa puhe häistä aiheuttaa vain epämääräistä ahdistusta. Prinsessaleikit eivät kiinnosta.
Itse suhtaudun alle 30-vuotiaina naimisiin menneihin säälivästi ja myötähäpeällä. Hävettää heidän puolestaan, kun tietää, että tulee isolla todennäköisyydellä vielä pettämistä, nuoruuden hakemista, eroa, masennusta... Alle 30-kymppisiin eronneihin suhtaudun kuin sairaisiin.
Se ei ole kiinni niinkään iästä kuin selkärankaisuudesta ja siitä, onko sinut itsensä kanssa. Olen havainnut tämän eksäni elämässä; hän on ollut todella vanhana liikkeellä mutta eipä ole minkäänlaista ryhtiä tullut.
paperia, jossa kysyttiin siviilisäätyä ja silloin se jämähti: "eronnut". Jestas, olin alle 30v. ja jo eronnut. Onneksi oli lapseton avioliitto.
Omassa lähipiirissäni ei ole naimisiin menneitä vielä vaikka olen 27v - en ole tiennytkään että tällaista vastakkainasettelua on edes olemassa! Enkä ole ikinä ajatellut että nykypäivänä pitäisi olla tarkka siitä sanooko rouva vai neiti - itse rouvittelen lähinnä 50+ porukkaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaikka nuori rouva olenkin. Aikoinaan kun naimisiin menimme, salasinkin koko tiedon ensimmäiset pari kk - tämä oli miehen kanssa yhteinen sopimus. No, joka tapauksessa kyllä minä korjaan neidittelyt, koska oli miten oli, en ole enää neiti, vaan rouva. Ei mun silti tarvitse sitä erikseen korostaa tai toitottaa. Mulle myös avioliitto on se viimeinen sitoutumisen merkki, vaikka tokihan kukin saa elää tyylillään. Jos joku muu ei koe naimisiin menoa tarpeelliseksi, niin olkoon menemättä, eihän se mulle kuulu. Mieheni puolestaan halusi naimisiin siksi, että saa lapsilleen oman nimensä, minä kun olin siinä ehdoton, että lapset ovat sillä nimellä, jolla minäkin olen. Ja niin, olen 24-vuotias viisi vuotta aviossa ollut kahden pienen lapsen äiti.
Eiköhän ap:n kaveripiirissä ole kyseessä juuri se uutuudenviehätys, kun on vasta saatu se oikeus kutsua itseään rouvaksi niin pitää sitten oikein tituleerata. Se menee ohi noin vuodessa (ainakin mun kokemuksella), ellei ero iske ennen sitä :)
En olisi ikinä uskonut että nykyajan naisilla on vielä joku saavutus kun on "päässyt" naimisiin. Älkää nyt hyvät siskot huudelko sitä kovin isoon ääneen, ettei kaikkia naisia niputeta samaan joukkoon, hävettää.
Avioliiton ymmärrän hyvin, joko uskonnollista tai taloudellisista syistä, mutta että se olisi ylpeilyn aihe, minne vuosisadalle olette jääneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En olisi ikinä uskonut että nykyajan naisilla on vielä joku saavutus kun on "päässyt" naimisiin. Älkää nyt hyvät siskot huudelko sitä kovin isoon ääneen, ettei kaikkia naisia niputeta samaan joukkoon, hävettää.
Avioliiton ymmärrän hyvin, joko uskonnollista tai taloudellisista syistä, mutta että se olisi ylpeilyn aihe, minne vuosisadalle olette jääneet.
Siis ei sitä nyt tietenkään hävetäkään tarvitse, ja totta kai siitä saa iloitakin, mutta ei-naimisissaolevien yläpuolelle asettuminen...tosiaan, miltä vuosisadalta se on kotoisin, ja mitä se kertoo siitä, joka noin ajattelee?
#24
Enkä pidä siitä, että minua rouvitellaan.. Enkä tuo sitä kaveripiirissä mitenkään esiin, eikä minulla ole edes sormuksia kädessä.. Ollut pariin vuoteen.. Ja mie olen 24-vuotias "rouva" =D
Rouva XD LOL hihii. Just.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli "nuoret rouvat". Taidat elää jossain 1950-luvulla. Huumoriahan toi kavereiden rouvittelu on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja todellisuudessa hyvin pieni merkitys tuolla naimisiin menolla oli kahdeksan yhteisen vuoden ja lapsen jälkeen. En aina edes muistanut koko hommaa vaikka ihan häät yms. oli pidetty. Sormuksia nyt pidän sentään kädessä, mutta meinasin juuri itseni esitellä tyttönimelläni kahden avioliittovuoden jälkeen. Mitään konkreettista asiaa tai sitoutumisen tunnetta avioliitto ei tuonut lisää tähän parisuhteeseen. Lapsi oli 4 kun naimisiin mentiin.
No me nyt vaan ollaan naimisissa eikä toi rouvittelu edes huvita mua, ihan sama miksi kutsutaan. =)
naimisiin menneihin säälivästi ja myötähäpeällä. Hävettää heidän puolestaan, kun tietää, että tulee isolla todennäköisyydellä vielä pettämistä, nuoruuden hakemista, eroa, masennusta... Alle 30-kymppisiin eronneihin suhtaudun kuin sairaisiin.