Kasvatammeko lapsistamme luusereita, kun arvostamme rauhallisuutta ja välttelemme turhaa materiaa?

Olemme yrittäneet vältellä tätä iso omakotitalo, kaksi autoa, lapsilla joka ilta harrastuksia, paljon leluja, elektroniikkaa ja muita härpäkkeitä kotona, jumalaton kiire, että ehditään tehdä uraa tämän kaiken rahoittamiseksi ja toisaalta rynnätä joka paikkaan, lomalla pakko lentää muualle rehtoutumaan että taas jaksaa -kuviota, jota näkee paljon meidän lähiympäristössä. Me vanhemmat emme halua mukaan tähän oravanpyörään, koemme sen ahdistavana. Ei meillä toki millään käpylehmillä leikitä, käymme miehen kanssa molemmat töissä, lapsilla on joitain harrastuksia jne, mutta ennenkaikkea panostamme rauhalliseen ja mukavaan arkeen. Joskus mietin, että oravanpyörä toisaalta kasvattaisi varmaan lapsistakin sellaisia tekokkaita suorittajia, joita tämä yhteiskunta tuntuu eniten kaipaavan ja arvostavan.