Harjoitan henkistä väkivaltaa miestäni kohtaan.

Hanki itsellesi muuta tekemistä! Uusi harrastus tms. Että mieli pysyy positiivisissa asioissa eikä muitten menemisissä.

Meidän kaveriperheen ukko lähti menemään kk sitten, kun vaimo käyttäytyi vuosia noin eikä mitään muutosta tapahtunut vaikka kävivät pariterapiassa

sulla on vaan väärä mies? Onko hänessä mielestäsi enemmän huonoja kuin hyviä puolia?

Kiitos vastauksista.



Olen käynyt terapiassa joskus 15 vuotta sitten. Varmaan pitäisi mennä uudestaan.



Kyllä minunkin mies ennen pitkää lähtee jos en muutu, on jo nyt täysin kyllästynyt. Itseänikin oma käytökseni harmittaa hirveästi.



Yritän tänään aloittaa uuden ja positiivisemman elämän.

Joo, mies saattaa olla tavallaan vääräkin, mutta on hänessä mielettömän paljon hyviä puolia.



Ehkä se mitä kaipaan naisena puuttuu osittain, mutta perheenisänä hän on loistava.

Näinhän siinä käy kun ainoa elämän sisältö on mies ja lapset.. Jokainen flippaa. kukin tyylillään ja vuorollaan mutta se on väistämätöntä. Ellei nainen itse niin lapset tai mies. Hanki sisältöä elämääsi!

Kysyn ystävällisesti, ap, oletko miettinyt, että ehkä saatat olla liian keskittynyt omiin "puutteisiisi" (turvattomuus, epävarmuus, huonommuus suhteessa muihin) ja siksi haluat kontrolloida lähiympäristöäsi. Mistä itsesi ulkopuolella olevista asioista olet kiinnostunut - kiinnostaako esim miehesi sinua itsenäisenä olentona vaiko vain suhteessa sinuun, kontrollisi kohteena? Mikä hänessä on kiinnostavaa?

itselläni osittain sama ongelma. En kyttää, mutta mies ärsyttää pelkällä läsnäolollaan toisinaan suunnattomasti. Minun ongelmani todennäköisesti on liika itsenäisyys, haluan tehdä asiat omalla tavallani enkä osaa joustaa. Toivon vain että mies on mahdollisimman paljon pois kotoa. Ongelma on ilmaantunut lasten syntymän jälkeen, koska heitä koskevissa asioissa olen aivan ehdoton. Miestä tietysti loukkaa kun jyrään hänet ja hän onkin jo oppinut olemaan sivussa. Mikä taas lisää omaa taakkaani, koska hoidan lapset käytännössä yksin. En ole löytänyt ratkaisua itsekseni eikä mies suostu pariterapiaan. Ero kai on edessä, ei tämä ole mikään parisuhde, molemmilla huono olla.

Kaikesta sanon, mies pukeutuu väärin, kävelee väärin ja tekee pahaa ruokaa, on huono ryhti jne..tyhmä ilme. Olen käynyt puhumassa asiasta, mutta en tiedä riittääkö. Ongelma osittain etten tiedä halusinko aikoinaan miehen vai oliko hän vaan korvike paremman puutteessa. Oli ensimmäinen mies kenet sain. =D Nyt tuntuu etten koskaan ole sitoutunut mieheen vaan etsinyt parempaa..

sinussa.

itselläni osittain sama ongelma. En kyttää, mutta mies ärsyttää pelkällä läsnäolollaan toisinaan suunnattomasti. Minun ongelmani todennäköisesti on liika itsenäisyys, haluan tehdä asiat omalla tavallani enkä osaa joustaa. Toivon vain että mies on mahdollisimman paljon pois kotoa. Ongelma on ilmaantunut lasten syntymän jälkeen, koska heitä koskevissa asioissa olen aivan ehdoton. Miestä tietysti loukkaa kun jyrään hänet ja hän onkin jo oppinut olemaan sivussa. Mikä taas lisää omaa taakkaani, koska hoidan lapset käytännössä yksin. En ole löytänyt ratkaisua itsekseni eikä mies suostu pariterapiaan. Ero kai on edessä, ei tämä ole mikään parisuhde, molemmilla huono olla.

pistetään harkintaan.



10, joka törkeästi tunki ap aloitukseen.

kyllä, vika oli mun korvien välissä. Mutta tilanne helpottui vasta kun jätin miehen. Uuden miehen kanssa olen ihan erilainen. En arvostanut exää. On tässä muutaki tapahtunut välissä (mm. se terapia)... Mutta oon edelleen sitä mieltä, etten mä sitä miestä ois koskaan oppinut kohtelee toisin. En varmaan edes tänä päivänä osaisi. Etsikää siis vertaisianne jyrät! Se on molempien kannalta parasta.

t. nro 13

että elämän sisältö olisi mies ja lapset.

Moitit miestä jostain? Mistä?

En myöskään kyttää, mutta jonkinlainen kontrollin ja hallinnan tarve mulla on. Haluan ja toivon, että asiat tehdään mun tavallani, joskin pystyn yleensä nielemään kiukkuni siitä, että mies tekee asioita omalla tavallaan (joka on jotain aivan päinvastaista kuin minun tapani). Mutta on niitäkin hetkiä, jolloin kärähdän aivan mitättömistä asioista (villakoira patterin takana).



Mäkin olen käynyt terapiassa tämän taipumukseni vuoksi, ja pyrkinyt siitä eroon, mutta en taida päästä. Se vain puskee uudelleen ja uudelleen pintaan, koska koen elämäni helpommaksi niin. Mulla oli hyvin kaaottinen lapsuus, ja entisen terapeuttini mukaan tämä kontrollin tarve juontaisi sieltä. Toisaalta mullakin taitaa olla siinä mielessä "väärä mies", että hän on tosiaan itseni vastakohta. Mä olen järjestelmällinen, itsepäinen ja hyvä organisoimaan, mieheni taas on hyvin joustava, spontaani ja itsenäinen. Siinä missä minä jakelen päivän kotityöt tasaisesti kaikille (sen mukaan kuka ehtii tehdä mitäkin), mieheni tekee kaikki yksin eikä inahdakaan muille, että josko joku voisi vähän auttaa. Minä tarvitsen vuorokauden varoitusajan matkalle lähtemiseen, miehelle riittä vartti. Kun lapset kiukuttelevat, etteivät halua syödä tätä ruokaa, minä sanon, että sitten olette nälässä, mies puolestaan kysyy, mitä he sitten mieluummin söisivät.



On meilläkin usein riitoja ja leppoisampia keskusteluja käyty tästä asiasta - lähinnä siitä, että mä niin herkästi arvostelen muiden tapaa tehdä asiat. Toisaalta on myös puhuttu siitä, vaadinko ihan oikeasti liikoja (tämä keskustelu käytiin parisuhdeterapiassa. Hullua, mutta yksi isoimmista riidanaiheista meillä oli kolme vuotta sitten se, että miehen mielestä mä vaadin liian tarkkaa siivousjälkeä, kun vaadin imuroimaan myös nurkat ja lattialistojen vierestä. Pariterapeutti käski miehen testata, kuinka kauan hänellä oikeasti menee imuroida niin, että jälki kelpaa minullekin, ja kun mies huomasi, ettei siihen nyt oikeasti ihan hirveän kauan mene, hän totesi, että ehkä hän on ollut tässä vastahankaan vain periaatteen vuoksi. Sen jälkeen meillä on pyritty siihen, että se joustaa, jonka on helpompi joustaa - koska mua ahdistaa sotku ja kaaos, mutta miestä ei kuitenkaan ahdista siisteys, mies joustaa. Miestä ahdistaa romanttiset ravintolaillalliset, eikä mun maailmani kaadu niiden puutteeseen, minä joustan. Ei se helppoa aina ole, mutta suurimmaksi osaksi toimii, ja ei kai elämän nyt aina helppoa pidä ollakaan.

Olemme niin samanlaisia, että toisen käytös ei ärsytä. Jospa te olette liian erilaiset?