Lue keskustelun säännöt.
Onko muita, jotka kokevat olevansa ns. vahvoja persoonia/"karismaattisia", ja
15.12.2009 |
hämmästyvät, jos joku muu ei pidäkään sellaisena?
Eli minun omasta mielestäni minä olen voimakas persoona - en mikään harmaahiiri. Minulla on hyvin selkeä olo, kun vaikka menen kauppaan, että olen siellä ja minut huomataan.
En ole kovaääninen enkä erityisen puhelias. Tämä on siis sisäinen olotila.
Joskus tulee tilanne, että joku ei minua muista. Totta kai silloin on tilanne, etten ole montaa sanaa sanonut, mutta itselle tulee jotenkin hassu tunne, että miten tuo ei minua muista...?
Mietin vain, onko tämä olotila yleinen vai olenko jotenkin poikkeava yksilö?
Ja ennenkuin joku lähtee nälvimään, että tuo huomaamattomuus johtuu siitä, että en ole karismaattinen - niin todettakoon, että puhun tässä tunteesta ja omasta olotilasta.
Kommentit (44)
että tuo sisäinen voima on sama asia kuin hyvä itsetunto. Ja monesta lähteestä olen lukenut, että naisilla juuri isä vaikuttaa siihen paljon. Olen kyllä kateellinen teille, joilla on sellainen isä ollut, mun isä sanoi mulle esim. että mulla on musta sielu..huoh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluan vielä kertoa itsestäni yhden asian. Liittyen tuohon "normaaliuteen": minut on opiskeluideni ja työni puolesta testattu ties kuinka monta kertaa. Tulos on aina sama kaikilla psykologisilla testeillä: Olen harvinaisen tasapainoinen ihminen tunne-elämältäni.
Heitän teille päin kysymyksen: mitä jos minä olenkin se normaali ja te ette??
suorastaan se maailmaa koossapitävä voima, etkä ainakaan millään tavalla negatiivisesti poikkeava. Ja kuvitelmasi antamastasi mielikuvasta täysin realistinen.
terv. eräs, joka tuskin tästä eteenpäinkään huomaa kaupassa ketään ihmistä pelkän voimakkaan mielen perusteella
että tuo sisäinen voima on sama asia kuin hyvä itsetunto.
Jos ihminen tuntee olevansa sisäisesti vahva, ja hänellä on hyvä itsetunto, hän ei silti koe olevansa erityisen tai poikkeavan voimakas verrattuna muihin.
Mistä kukaan ylipäätään kuvittelee tietävänsä kuinka "vahvoja" muut ovat sisältä? Kuten ap kuvaili, hän nostaa ajatuksissaan itsensä "massan" yläpuolelle ja jättää toiset ikäänkuin toiselle tasolle, ja toisaalta itse keskittyy vain miettimään itseään.
Eikö ole omituista ajatella, että on itse kosmoksen keskipiste mihin meneekään, jopa siinä määrin, että toisetkin sen ymmärtävät? Miksi muut huomioisivat vastaavasti tämän logiikan mukaan ap:n "erityisenä" ihmisenä, kun taas hän itse keskittyy ajattelemaan vain itseään? No, koska hän vain sattuu olemaan SE erityinen ihminen, josta tässä oli aiemminkin puhetta, vai!?
Minusta ap:n kuvailema tilanne lähentelee harhaisuutta, ainakin jotain sangen outoa siinä on.
harmi tajuta oma tavallisuutensa.
Kun puhun vieraiden ihmisten kanssa niin huomaan että kylläpä olen tylsä eikä minulla ole mitään hienoa sanottavaa.
Karismaattisia ja fiksuja ihmisiä on mukava tavata.
Yleensä he ovat sellaisia jotka huomaavat tälläiset taviksetkin.