Endotarinani;

Jouduin pari viikkoa sitten valtavan vatsakivun ja äkillisen kuumeen nousun (15 min aikana 36,7 -> 38.6) takia lähtemään keskellä yötä ambulanssilla sairaalaan. Koskaan ennen en ole edes lähimainkaan vastaavia kipuja kokenut. Meilahden päivystyksessä sitten sain kipulääkitystä lihakseen, jolla olo tuli siedettäväksi. Totesivat siellä, että kyllä jostain gynekologisesta vaivasta on kysymys ja siirsivät mut naistenklinikalle päivystykseen. Siellä yöllä lääkäri sitten ultrasi (oli todella kovakourainen, itkin kivusta kun otti myös näytteen kohdunkaulakanavasta) ja totesi, että jotain kasvua näkyy molemmissa munasarjoissa, pitää tutkia tarkemmin. Siirryin osastolle odottamaan jatkotutkimuksia.



Osastolla ollessa olo helpottui jo huomattavasti, sain vielä suun kautta kipulääkettä, ravintoa eivät antaneet, koska saattoi olla, että jouduin leikatuksi vielä samana päivänä. Sattui hyvä tuuri ja pääsin ultraan Bruno Cacciatorelle (+ 5 kandia) heti aamupäivällä. Bruno selitti kandeille tilannetta ultratessaan ja selkeästi näki, että kyseessä on suuret endopesäkkeet molemmissa munasarjoissa, vasemmassa yli 9 cm halkaisijaltaan. Suositteli pikaista laparoskopiaa. Sattui taas todella hyvä tuuri ja sain leikkausajan vajaan viikon päähän. Kotiuduin ja pärjäsin ilman kipulääkitystä tuon odotusajan.



Viime ke(9.12) mut sitten leikattiin. Leikkauksessa löytyi hyvin ärhäkkä endometrioosi, jouduttiin kesken leikkauksen vaihtamaan leikkaava lääkäri kokeneempaan, koska tilanne niin paha. Toinen munasarja pelkkää pesäkettä, pahasti kiinni lantiossa, arpeuttanut sen puolen munajohtimen niin, että se jouduttiin polttamaan poikki, ettei vaan tule kohdun ulkoisia. Samassa paketissa mukana oli myös virtsajohdin, joten eivät nyt lähteneet ko munasarjaa poistamaan, kun olisi tullut paljon laajempi leikkaus sitten. Toisella puolella saivat poistettua munasarjasta pesäkkeen ja myös säästettyä kudosta niin paljon, että uskovat sen toimivan normaalisti.



Ja tämä kaikki ilman, että mulla on ollut aiemmin juuri mitään oireita endosta; olen normaalipainoinen, kuukautiseni ovat niukat (pärjään lähes pikkuhousun suojalla), hieman kipuja mulla kyllä on ollut, mutta niin vähän, etten ole ajatellut niiden olevan mitenkään epänormaaleja (aina ollut työkykyinen), kiertoni on säännöllinen, eikä suvussakaan ole (tietääkseni) endoa esiintynyt. En tosiaan olisi voinut kuvitellakkaan sairastavani endometrioosia, saati sitten näin rajuna.



Ilman ehkäisyä ollaan mieheni kanssa oltu viimeiset pari vuotta. Ei olla raskautta mitenkään yritetty, vaan ajatuksella että tulee jos on tullakseen. Ei ole kuulunut. Kuitenkin miehelläni on ollut nuorempana kiveksen kiertymä ja ajattelimme, että tämä etten ole tullut raskaaksi saattaisi johtua siitä. Hoitoihin hakeutumisesta olimme puhuneet, mutta koska olen opiskelija, niin ajattelimme, että jos siihen mennessä, kun valmistuminen on näköpiirissä, en ole tullut raskaaksi, niin sitten.



Nyt kuitenkin lääkäri oli sitä mieltä, että koska raskaus on oikeastaan ainut hoito tilanteeseen ja koska tautini on näin ärhäkkä, pitää lapsettomuushoidot aloittaa mahdollisimman pian (voi olla että munasarjat joudutaan multa poistamaan tulevaisuudessa). Saatiin siis lähete lapsettomuuspuolelle. Arvioi, että jonossa menee noin 5-6 kk ja sen aikaa mun pitää syödä e-pillereitä (2-3 liuskaa peräkkäin), jotta tilanne endon suhteen rauhoittuisi (ja onnistumisen mahdollisuudet paranisivat).



Nyt olen vielä sairaslomalla leikkauksen vuoksi ja odottelen seuraavia kuukautisia alkavaksi, että pääsisin nuo pillerit aloittamaan. Ja tietenkin odotellaan myös sitä aikaa sinne lapsettomuusklinikalle ;) Toipuminen on hyvässä vauhdissa ja leikkausalueen kivut poissa (kunhan syö parasetamolia ja ibuprofeiinia kuuriluontoisesti).



Kerrottakoon vielä, että nuo kivut, joiden takia sairaalaan jouduin osuivat siihen hetkeen, jolloin kuukautisten olisi pitänyt tulla, mutta niitäpä ei ole näkynyt. Ensimmäiseksi tietenkin musta otettiin raskaustesti, joka oli negatiivinen, samoin uudelleen leikkauspäivän aamuna otettu testi. Ja tuskin siellä mikään enää tämän ronkkimisen jäljiltä hengissä olisi, vaikka olisinkin ollut raskaana (mikä on siis hyvin epätodennäköistä, huomioiden sairauden asteen). Pari tippaa vuosin kohtunäytteen jälkeen ja oikeastaan en yhtään leikkauksen jälkeen (eikä nämä vuodot edes mun normaalistikin todella niukkoihin kuukautisiin verrattuna ole mitään).