Kysymys niille jotka olette lähteneet uuden miehen takia.

ja oli ( ja on toki siis edelleenkin ) 3 lasta miehen kanssa kunnes tapasin netissä nuoremman, komean ja vapaan miehen jonka matkaan sitten lähdin ja näin jälkikäteen voin sanoa, että ei ois kannattanut. Nyt yksin ja onneton.

Mitenköhän yleistä on että menee poikki sitten kuitenkin?

Mitenköhän yleistä on että menee poikki sitten kuitenkin?

No en osaa puhua kuin itsestäni, mutta mun kohdalla siis kaikki tapahtui ihan liian nopeasti ( osittain siksi, että tämä mies painosti ) eli yhteenmuutto ja avioliitto. Muutenkin näin jälkiviisaana voin sanoa, että ratkaisua olisi pitänyt lasten isän kanssa etsiä vaikka pariterapiasta eli siis yrittää enemmän eikä kuvitella, että se onni löytyy toisesta miehestä. Mä olin jotenkin niin herkässä mielentilassakin silloin, että uskoin ihan kaikki mitä joku mulle sanoi ja ikävä kyllä tutustuinkin sitten mieheen ( tämä uusi mies siis ), joka osoittautui hyväksikäyttäjäksi ja muutenkin melko sairaaksi yksilöksi. Mä jätin sen ja nyt siis yksin, mutta kuitenkin onnellisempi nyt kuin silloin avioliitossa..... Sekavaa, mutta toivottavasti ymmärsit kuitenkin.

eli halusin itse eroa ex miehestäni meillä oli pitkään noin vuode ollut ns. kämppis suhde ym. oli hankaluuksia joita emme saaneet auki vaikka tosissasse yritimme ja lopuksi ei kumpikaan enää jaksanut edes yrittää. Jote erosimme mutta asuimme noin 3kk samassa taloudessa ennen kuin ex mies sai asunnon meillä on 2 lasta. Tapasin uuden mieheni noin kk päästä kun olimme sopineet ex miehen kanssa että hän muuttaa emmekä enää yritä korjata liittoamme. Nykyinen mies muutti asumaan luokseni kun olimme tunteneet/seurustelleet 6kk asiat ovat menneet todella hyvin, tosin ex mies alussa oli äärinmäisen hankala ja harrasti rankkaa vittuilua mutta nyt tilanne rauhallisempi 2v jälkeen kun hänelläkin on uusi nainen jonka kanssa asuu yhdessä. Itse olen tyytyväinen että erosimme ja löysin ihanan miehen niinkin pian joka on sopeutunut hyvin valmiiseen perheeseen. Mies minua nuorempi 7vuotta.

Minulla varmaan outo tilanne, eli meillä ollut vaikeuksia miehen kanssa jo pitkään, aiheena raha ja sitten lastenkasvatus, itse pidän myös itseäni syyllisenä. Mutta jokin meiltä vain puuttuu väliltä, olemme ystäviä jne, ja mies enempi varmaan rakastunut kuin minä, olemme kasvaneet lisäksi erillemme ja eläneet hyvin stressaavaa aikaa 3v. Kumpikaan meistä ei ole elänyt ns. yksin koskaan. Ja olenkin miettinyt että asuisin lasten kanssa yksin, mies ei tätä halua vaan se on kerrasta poikki.

Lasten kanssa pärjääminen mietityttää, koska mies osaa manipuloinnin ja tod. näk. haluaisivat koko ajan isänsä luokse ja kiukuttelisivat minulle. =(

Minulla varmaan outo tilanne, eli meillä ollut vaikeuksia miehen kanssa jo pitkään, aiheena raha ja sitten lastenkasvatus, itse pidän myös itseäni syyllisenä. Mutta jokin meiltä vain puuttuu väliltä, olemme ystäviä jne, ja mies enempi varmaan rakastunut kuin minä, olemme kasvaneet lisäksi erillemme ja eläneet hyvin stressaavaa aikaa 3v. Kumpikaan meistä ei ole elänyt ns. yksin koskaan. Ja olenkin miettinyt että asuisin lasten kanssa yksin, mies ei tätä halua vaan se on kerrasta poikki. Lasten kanssa pärjääminen mietityttää, koska mies osaa manipuloinnin ja tod. näk. haluaisivat koko ajan isänsä luokse ja kiukuttelisivat minulle. =(

Kuule joskus se pitää vaan uskaltaa ja kyetä tekemään niitä vaikeitakin päätöksiä. Tarkoitan tuota, että miten pärjäisit lasten kanssa jne. Kyllä sä pärjäät jos mäkin pärjään: mä olen myös nyt eka kertaa elämässäni sinkku...tarkemmin sanottuna ollut yksin nyt vuoden ja elämä voittaa. Toki on ns vaikeitakin päiviä jolloin itkettää ja masentaa ja kaipaa sitä toista ihmistä jakamaan ja elämään sitä arkea jne, mutta kyllä se menee aina ohi. Ajattelee vaan positiivisesti. Tsemppiä.