Lasten liian varhainen itsenäisyys Suomessa - mitä sillä tarkoitetaan?
Aina aika ajoin kirjoitetaan lehdissä, että Suomessa lasten täytyy itsenäistyä liian aikaisin, ja aikaisemmin kuin muissa länsimaissa.
Mitä sillä itsenäistymisellä tarkoitetaan teidän mielestä?
Onko se sitä, että pitää pukea itse esim. 3-4-vuotiaan, saa mennä yksin pihalle 6v. vai mitä sillä itsenäistymisellä näissä puheissa tarkoitetaan?
Kommentit (30)
itse monta vuotta ulkomailla asuneena olen jo pidempään ihmetellyt Suomessa voimissaolevaa ydinperhe ajattelua. Anopin kanssa ei olla puheväleissä omaa äiti pitää kestää pari kertaa vuodessa. Ollaan äiti, isä ja lapset ihan keskenään ja itse on pärjättävä. Myös lasten.
Englannissa asuessa pisti silmään että alle 10.v lapset eivät lain puittessa saaneet kulkea koulumatkoja yksin ja vanhempien ollessa töissä usein lapset olivat iltapäivät isovanhemmilla, palkatun nannyn kanssa tai menivät tädin tai sedän luo. Yhteisöllisyys on kunnia-asia. Sama asia Yhdysvalloissa, yhteisöllisyyttä painotetaan ja perhekeskeisyys ei tarkoita vaan ydinperhettä.
Suomessa jotenkin tarjotaan pärmääminen mittariksi yksinoloa eikä muitten kanssa pärjäämistä ja sosiaalisuutta. Sääli niin monelta kantilta katsottuna.
mutta ei ehka niin totta kuin kuvitellaan. Ainakin taalla Englannissa, jossa useimmat pienten lasten aidit ovat osa-aikatyossa, lastenhoito on niin kallista etta usein vaihtoehtoja ei ole - aidin on oltava kotona, vaikka sitten perhe elaakin vahemmalla rahalla. Esim. kokopaivainen nursery alle 3-vuotiaalta maksaa viikossa vahintaan sen mita Suomessa maksimihinta on kuukaudessa. Koululaisille ei ole saatavilla hoitopaikkoja lomien ajoiksi, jos ei satu olemaan omia sukulaisia saatavilla. Ja kouluissa on 6 lukukautta vuodessa, kolmessa valissa viikon loma, kahdessa (joulu ja paasiainen) kahden viikon loma, ja kesalla 5-6 viikkoa. Eli lomienkin takia on melkein pakko olla toinen vanhemmista kotona.
Ja Englannissa on alhaisempi tuloverotusprosentti kuin Suomessa, mutta paalle tulevat pakollinen 11% national insurance, kunnallisverot jotka maksetaan tuloista riippumatta talon arvon mukaan, seka elakemaksut.
Olin perheemme nuorin lapsi ja isot siskot muuttivat pois kun pääsin ala-asteelle. Isä teki reissutyötä ja äiti oli hoitajana iltamyöhään monesti. Ala-asteella tein itselleni ruokia ja pidin itselleni seuraa. Isä leikki kanssasi, äiti ei koskaan. Tarhaankin minun annettiin mennää yksin kun olin kerran niin halunnut. Minusta tehtiin todella pienenä itsenäinen ja luulin olevani tosi aikuinen teininä kun minkäänlaisia kotiinpaluu aikoja tai muita ei ollut. Vanhempana olen huomannut että tämä itsenäistyminen ruokki sitä tunnetta että minulla ei ole arvoa, eikä asioistani olla kiinnostuneita. Olen joutunut pitämään sisälläni pientä pelokasta lasta joka itsenäistyi aikaisten, vaikka oikeasti oli todella yksinäinen ja tunsi olonsa turvattomana, mutta koska oli niin "itsenäinen" ei siitä osannut puhua, kuten ei muistakaan asioista puhuttu. Pitäkää lapsenne lapsina mahdollisimman pitkään. Ne rajat, säännöt ja pakottamiset mukaan perheen aktiviteetteihin on lapselle hyväksi, ja merkki siitä että hänestä oikeesti välitetään. Halatkaa niitä teini-ikäisiä ja kyselkää heidän asioistaan. Mikään ei ole pahempaa lapselle kuin se tunne kasvaessa että hänellä ei ole mitään arvoa eikä kukaan hänestä ole kauheammin kiinnostunut
kotona ilman aikuista. Eli avaimet lapselle kaulaan roikkumaan ja kännykkä repun taskuun.
- vauvan pitää yökyläillä ettei tule liian riippuvaiseksi äidistään
- 4-vuotias on nössä jos ei uskalla olla yksin kotona kun äiti käy kaupassa
- ekaluokkalainen ei osaa/ halua/ uskalla olla yksin kotona useaa tuntia
- ekaluokkalainen on vauva jos ei kykene yksin huolehtimaan itselleen aamupalaa ja välipalaa
sitä että suomessa on vallalla ihanne jonka mukaan lapsi ei itke enää 3-vuotiaana eikä muutenkaan "vaivaa" aikuisia henkisesti vaan pärjää omillaan ryhmässä tai yksin.
Kouluikäisenä eli 6-7 vuotiaana pitäisi pärjätä joka päivä jopa 11-12 tuntia ilman aikuisen tukea. Koulussa opettajalla on niin iso ryhmä ettei hän ehdi/voi paneutua yksittäisen lapsen asioihin sen tarkemmin. Kotona odottaa tyhjä koti kun koululainen tulee kotiin 13 maissa. äiti ja iskä käyvät vielä harrastuksissaan ja lapsi on kotona telkkarin ja mikroaterian kanssa yksin koska on niin "itsenäinen".
Kulkea yksin kouluun, viettää aamuja ja iltapäiviä yksin viimeistään tokaluokalta. Muutenkin lapsilta odotetaan liikaa osaamista, lapsen pitää kantaa itse vastuu ekaluokkalaisesta asti koulukirjojen pakkaamisesta, siitä että kaikki läksyt on tehty, mitä pukee aamulla päälleen ulos, mitä syö aamu- tai välipalaksi vai syökö ollenkaan. Ei se pieni koululainen jaksa vielä kantaa kaikkea vastuuta itse.
lapsi ei saa nauttia vanhempiensa läheisyydestä ja hoivasta tarpeeksi pitkään, vaan hänen pitää oppia mahdollisimman pienenä pärjäämään itse.
Pienet vauvat siirretään mahdollisimman nopeasti omaan huoneeseen nukkumaan esimerkiksi. Unikoulutusta pienille jne. Sylissä pitäminen, lohduttaminen ja hellyys muka pilaavat lapsen.
Ylipäätään suomalaisessa lapsenhoitokulttuurissa korostuu se, että lapselle on pahaksi saada sitä mitä hän tarvitsee. Sehän voisi vaikka tottua hyvään ja se on paha juttu se.
ilman vanhemman valvontaa ja läsnäoloa jättäminen on toinen asia.
Eli on vallan ok opettaa lapselleen arjen taitoja ja kuusivuotias pärjää tutussa ja turvallisessa pihapiirissä oikein hyvin yksinkin (monet kuusivuotiaathan ovat jo koulussakin, ja kulkevat koulumatkoja yksin).
Liian varhaisella itsenäisyydellä kukin keskustelija saattaa toki tarkoitaa hiukan eri asioita, riippuen omista tarkoitusperistään. Joku kotikasvatuksen kannattaja saattaa tarkoittaa sillä sitä, että lapset erotetaan vanhemmistaan päivähoitoon liian aikaisin ja - tosiaan - annetaan leikkiä pihalla yksin. Joku varhaisen päivähoitoonviennin puolustaja taas saattaa olla sitä mieltä, että koko termi on puppua ja lasten paapojien keksintöä...
Itse näkisin, että liian varhainen itsenäisyys on sitä, että lapsi pudotetaan viimeistään kouluiässä "kyllä iso lapsi pärjää jo itsekin" -ansaan. Voi olla, että siihen asti lasta on varjeltu, mutta ans olla, kun hän aloittaa koulun... *puff*, yhtäkkiä lapselle pitäisi olla ihan ok olla pitkät kesäpäivät yksin ja valvonnatta, kulkea kavereille ja harrastuksiin yksin likipitäen iltamyöhällä... Ja mitä isommaksi lapsi kasvaa, sitä enemmän oletetaan, että hän ei tarvitse aikuisen läsnäoloa, välittämistä tai edes arjen huoltoa: puhtaita vaatteita, ruokaa, riittävää lepoa.
Pieni lapsi ei saa ikävöidä vanhempiaan, vaan pitää sopeutua siihen, että ollaan yökylässä jo vauvana, että ollaan pitkät hoitopäivät päiväkodissa - lapsi ei saa kaivata vanhempaansa, ettei vanhemmalle tule huonoa omaatuntoa - tai vanhempi ei ollenkaan ymmärrä, että lapsella on tunteita ja tunnetarpeita, joita aikuinen joutuu tyydyttämään ja jakamaan.
Jotkut vanhemmat eivät ymmärrä tai kestä sitä, että lapset ovat riippuvaisia vanhemmistaan, heidän läsnöolostaan, seurastaan ja hyväksymisestään.
Lapset voidaan jättää selviytymään yksin liian vaativista tehtävistä (joko konkreettisesti tai tunnetasolla).
Viisitoistavuotiaskin on vielä lapsi! Silti monessa tuttavaperheessä ollaan ihan pihalla teini-ikäisten ajatusmaailmasta ja tarpeista. Lapset saavat itse päättää kaiken ajankäyttönsä, ja heiltä tunnutaan odottavan täyttä itsenäisyyttä. Ja se me ollaan nähty, mihin se johtaa.
-vauva hoitoon vaan, yökyläily on hyvä asia
-5v yksin ulkoilemaan ja kännykkä mukaan
-7v yksin aamut ja illat
-12v:n menoista ei sit kukaan enää tiedäkään, missä liikkuu
-vanhemmat ei anna aikaa, ainoastaan rahaa
-vanhemmat ei kuuntele lastaan
-perhe ei tee mitään yhdessä, ei edes ruokaile
Surullisen moni oli sitä mieltä, että kouluikäinen lapsi selviää kaikesta jo yksin ja on liikaa vaadittu, että äiti herää aamulla kun lapsi on lähdössä kouluun.
Moni puolusteli jopa aggressiiviseen tyyliin käytöstään ja haukkui toisten lapsia avuttomiksi jos eivät itse pärjää aamutoimista.
Tässä yksi esimerkki...
Ahdistutaan, masennutaan, uuvutaan, kehitetään addiktioita kompensoimaan syvällisiä tyydyttymättä jääneitä tarpeita. Tarpeita läheisyyteen, arvostukseen, rakastetuksi tulemiseen, yhteisyyteen jne. Niiden puutteestahan moni aikuinenkin kipuilee - mikä sen parempi markkinamiehille, tyytymättömyys laittaa ihmiset ostamaan tavaroita ja elämyksi, joilla he kuvittelevat täyttävänsä nämä tarpeensa, joita he eivät itsekään ehkä tiedosta, kerta kerran jälkeen.
ja menin ratikalla kouluun.
Koulusta kerhoon ja sieltä kävellen kotiin.
Tätä pitäisin varhaisena itsenäistymisenä.
Esimerkkinä nykypäivästä. naapurissa vanhemmat soittivat baarista 5 vuotiaalle "Oletko hakenut jo siskon tarhasta". Myönteinen vastaus tuli ja ruokakin oli kuulemma laitettu.
En tiedä kyllä missä tarhassa luovutetaan lapsi toisen pienen huomaan, mutta näin kertoi baarimikko enoni.
jossa tällaista ongelmaa ei koeta olevan.
Tähän kysymykseen tulee yleensä sellaisia vastauksia, joissa eri ihmiset kertovat, mitä asioita heillä omasta mielestään tehdään paremmin kuin muilla. Lähinnä yksittäisiä asioita, jotka ei lopulta kuitenkaan ratkaise koko asiaa. Vaikka joku nukkuisi perhepedissä 15-vuotiaiden kanssa, niin jossain toisessa asiassa lapsilta saatetaan kuitenkin odottaa sitä liian varhaista itsenäisyyttä.
Ehkä koko asialla on enemmänkin tekemistä yhteisöllisyyden kanssa. Suomessahan ydinperheet ovat aika yksin, isovanhemmat ja varsinkin muut sukulaiset eivät oikeastaan kuulu perheeseen. Yleinen asenne ylipäätään korostaa omin nokkineen pärjäämistä ja omien asioiden pitämistä omina asioina. Täälläkin jos seuraa hetken keskusteluja, tulee aika pian selväksi, että itse pitäisi pärjätä, vika on aina omassa itsessä, valittaa ei saa vaan pitää ottaa itseään niskasta kiinni, muita ei saa vaivata omilla ongelmilla, kenelläkään ei ole mitään velvollisuutta auttaa toista ihmistä jne.
joten kyse ei ollut siitä etteikö olisi jaksanut herätä.
11
sillä aikaisella itsenäistämisellä tarkoitetaan juuri sitä että lapset jätetään oman onnensa nojaan aivan liian pieninä.
esim se että ekalta asti kuljetaan yksin koulumatkat, tullaan yksin kotiin ja huolehditaan yksin itsestään.
se on suomessa ihaltavaa sitten, mutta valitettavasti veikkaan että tämä on isoo syy lasten ja nuorten pahoinvointiin.
asustelen itse täällä muuallapäin eurooppaa, ja täällä ei tule kuuloonkaan että pienet lapset kulkee yksin kouluun tai ovat yksin kotona vielä yli 10-vuotiainakaan. 12v. lapsetkaan ei todellakaan kulje vanhempien tietämättä ominpäin kaupungilla.
on laitonta jättää lapssia yksin pärjäilemään ja siitä seuraa heittellijättämisestä syyte ja mahd. huostaanotto.
muutenkin elämä on perhekeskeisempää, ja perheen aknssa tehdään paljon enemmän yhdessä asioita, eikä kuten suomessa että kaikki kulkee omilla poluillaan aamusta iltaan.
esim oma 7v. ei pääsisi edes halutesamme yksin kulkemaan lyhyttä koulumatkaansa,
ja toisaalta täällä ei lapsia millääntavoin halutakaan "hylätä" ja itsenäistää väkisin vaan sitten kun ovat kypsempiä siihen henkisesti. sitä varhaista itsenäistämistä ei mitenkään erityisemmin ihailla ja tavoitella.
Kun lueskelee näitä viestejä ja tietää omastakin kokemuksesta, mitä on liian varhainen itsenäistyminen, ei ihmettele, että monen mielenterveys on lujilla. Miten jaksaa aikuisena, kun on kantanut itseään ja mahd. muita aivan liian pienenä?
Tuo varhainen itsenäistyminen liittyy minun käsityksen mukaan myös riippuvuuksiin. Esim. vanhempien alkoholi- tai työriippuvuus lisää lasten kuormaa. Lapsi voi tosiaan joutua huolehtimaan itsensä lisäksi myös vanhemmistaan, ainakin henkisellä tasolla. Myös vanhemman "terapeutiksi" joutuminen eli kuuntelijana olo lisää lasten ja nuorten pahoinvointia ja liian varhain aikuistumista.
asiaa kun katselee jonkun aikaa ulkomailla asuen,
huomaa todellakin tuon eron ajatus- ja arvomaailmoissa.
ja itse olen kyllä oikeastaan oikein tyytyväinen että en lapsiani kasvata suomessa nyt koulunaloitusiässä. en millään voisi jättää heitä vielä yksin oman onnensa nojaan ison osaa päivästä.