Miksi lasten synttärijuhlat pitää järjestää lauantaisin klo 13 eteenpäin.
Joulun aikaan on muutakin tekemistä kuin mennä viikonloppuisin synttäreille. Miksi ei voi järjestää arki-illaksi.
Kommentit (16)
Itse en ainakaan päästäisi 3-vuotiastani tuohon aikaan synttäreille.
On joulujuhlaharjoituksia, joulujuhlia yms. Lauantai on ehdottomasti paras vaihtoehto.
Itse en ainakaan päästäisi 3-vuotiastani tuohon aikaan synttäreille.
ollaan töistä ja tarhasta/koulusta kaupan kautta kotona 18? Siinäkö sitte synttäreitä järjestetään vielä? Eikö sitten jo voi rauhoittua perheen kesken? Mieluummin minäkin villiintyvää lapsilaumaa katselen lauantai iltapäivänä kuin arki-iltana. Vanhemmathan voi vaikka viedä silloin lauantaina lapsen synttäreille ja käydä itse kaffella sillä välin taikka kaupassa.
niin sinne ei varmaan ole pakko mennä.
Lapsi voi mennä synttäreille ja itse pääsee rauhassa kauppoihin... Arki-illatkin on kyllä ihan ok, kunhan ei perjantai-iltana!! Inhottava viedä lasta perjantaina synttäreille joka loppuu joskus klo 20, silloin haluaa olla jo saunassa ja rauhoittua viettämään viikonlopun alkua! Tai la-su-aamupäivät myös aika hirveitä synttäriaikoja, kerrankin saisi nukkua niin pitää herätä aikaisin viemään jonnekin synttäreille... Eli parhaat ajat mun mielestä on la/su 13-17 välillä tai sitten arkisin 18-20 (kunhan ei pe-ilta!)
Meillä on illat täynnä menoja. Uskon, että lapsen kaverien vanhemmat käy mielellään rauhassa jouluostoksilla sillä aikaa, kun lapset on turvallisesti meillä.
Joulun aikaan on muutakin tekemistä kuin mennä viikonloppuisin synttäreille. Miksi ei voi järjestää arki-illaksi.
yhdelle ei sovi viikonloppu, toiselle ei sovi arki-ilta. Kaikkia ei voi miellyttää.
Meillä on illat täynnä menoja. Uskon, että lapsen kaverien vanhemmat käy mielellään rauhassa jouluostoksilla sillä aikaa, kun lapset on turvallisesti meillä.
meidän pojalla on kaverin synttärit la ip, ja meidän tytön omat kaverisynttärit on su ip, eikä kukaan ole vielä ilmoittanut, ettei tulisi
Olen erittäin erittäin pahoillani, jos tuo on hankala aika, mutta kun miettii sitä viikkoa...
Ma on yhdet kaverisynttärit, ti on tytön harrastuksen pikkujoulut, eskarin joulujuhla sekä yhdet kaverisynttärit, ke on tokaluokan joulujuhla, to on minulla muuta.. ja viikonloppuna meillä myöskin muuta synttärihumua ja vähintäänkin joulun laittoa jo kovasti.
Ei se ole helppoa, mutta tosiaan pakko ei ole tulla, jos kovin ahdistaa. En minä tätä tahallani näin tee..
ne sitten tulee paikalle jotka pääsee. Kaikille sopivaa aikaa ei löydy ikinä, eikä tuosta kannata elämää suurempaa asiaa tehdä.
Olkaa iloisia, että teidät on edes kutsutt. Osaa lapsista ei koskaan edes kutsuta mihinkään synttäreille.
Ne VOI järjestää silloin, kun perheelle parhaiten sopii. Ne kutsutuista tulevat, joille kyseinen aika sopii.
Jos kyse on alle kouluikäisistä, illat raskaan tarhapäivän jälkeen ovat jo aika riskialtista aikaa. Ennen klo 17 tuskin kukaan ehtii ja sen jälkeen tulee jo kohta kiire iltapalalle ja nukkumaan.
Kouluikäisille arki-iltakin on ok.
JOS kyse on kutsuista, joille lapset jäävät ilman vanhempia, vkl-iltapäivä on vieraiden kannalta oiva - VARSINKIN NÄIN JOULUN ALLA. Vanhemmat pääsevät sillä välin rauhassa lahjaostoksille. Ja useimmat perheet ovat joulun alla kotosalla, eivät mökkeile tms.
Vieraat sitten tulevat, jos haluavat/pääsevät. Ainakin meillä on aina väkeä piisannut, vaikka ollaan välillä pidetty viikonloppuna, välillä illalla.
Eiköhän monella ole harrastuksia iltaisin, joten selväähän se on, että harvemmin kaikki paikalle pääsevät.
Ihme niuhotusta joillain. Ihmiset voivat olla myös vuorotyössä, jolloin se synttärienpitoaika on vielä vaikeampi löytää.
Töissä väännetään pitkää päivää, että kaikki tämän vuoden tavoitteet saadaan tehtyä. Samalla suunnitellaan ensi vuoden toimintasuunnitelmaa. Ei sen rumban jälkeen enää jaksa kotona mitään synttäreitä viikolla vääntää...
Lapsilla myös viikolla harrastuksia, sekä jotain joulujuhlia. Osa pikkujouluista osuu viikonlopullekin.
Tähän vuoden aikaan se on ihan sama onko arkena tai viikonloppuna, niin lähes kaikilla on muuta tekemistä.
harrastuksia, joulujuhlia, pikkujouluja...