Onko valkoislla buureilla oikeus asua maassaan
etelä afrikassa
vai ovatko he valloittajia
Kenelle se maa kuuluu?
Kommentit (80)
ja monet heimot asutti alueita vasta 1500-luvulla. Mihin vedetään raja?
valkoiset asustivat kapissa ja keskiaikaan
ennenkuin amerikka tai australia edes oli loydetty.
ja zulu kuningas Shaka ajoi sisämaasta monia kansoja pois omilta alueiltaan.
tapetaan kaikki
aloitetaan täältä euroopasta. Otetaan karjala takaisin ja viron venäläiset saavat osakseen hukkua suomenlahteen
joskus 500-1000 vuotta sitten, niin menisi koko maailma uusiksi, eikä kukaan voisi enää asua missään. Älytöntä löpinää.
josta on vaikea sano yhtään lausetta, joissa ei olisi sanoja "mutta" tai "toisaalta".
Totta kai afrikanereilla on oikea asua siellä, mutta heillä ei ole oikeutta pitää itseään parempina, kuin mustia. Ja mitä tulee Etelä-Afrikkaan ennen demokratiaa, niin sellainen henkilö, joka pitää apartheidin aikaa jotenkin ihanteellisena, voi kyllä mennä itseensä: kaikki nämä NP-hallinnon hyvät asiat eivät todellakaan koskeneet koko kansaa, vaan pelkästään valkoisia. Ja heidänkin asiansa olivat hyvin vain niin kauan, kuin he olivat samaa mieltä hallinnon kanssa tai sitten hiljaisesti hyväksyivät kaiken. Myös sellaisia valkoisia, jotka vastustivat apartheidia, "katosi" jäljettömiin. Tutustukaapa Black sashin toimintaan, ja miettikää sitten, oliko systeemin kuitenkaan edes valkoisille demokraattinen.
En muuten sano sitä, etteikö ANC:n hallinnan aikana olisi tapahtunut todella paljon huonoa kehitystä. Todellakin E-A:ssa on tapahtunut paljon vääryyksiä myös vuoden 1994 jälkeen!
Olen asunut vuoden Etelä-Afrikassa, ja voin sanoa, että sain siinä ajassa elämänkokemusta ainakin 10 vuoden verran.
Totta kai afrikanereilla on oikea asua siellä, mutta heillä ei ole oikeutta pitää itseään parempina, kuin mustia.
millä perusteella valkoiset pitävät itesään parempina kuin mustat? Tai millä perusteella australian valkoiset, tai amerikan valkoiset eivät niin tee.
suomalaiset pitävät itseään parempina kuin mustalaiset, mustalaiset eivät edes ole kartanonomistajia täällä
Jopa englannissa paremmissa yksityiskouluissa ei ole mustia lapsia, ja heidän yhteiskunnassa mustat ovat koyhempiä. Herrasväki siellä on kovin valkoista
millä perusteella valkoiset pitävät itesään parempina kuin mustat? Tai millä perusteella australian valkoiset, tai amerikan valkoiset eivät niin tee.
Montako buuria, tai ylipäätään Etelä-Afrikan valkoista sinä olet tuntenut? Minä olen satoja, ja kyllä, aika monet heistä pitävät itseään parempina kuin mustat!
Mikäli olet vaikkapa asunut Etelä-Afrikassa, etkä ole koskaan tavannut tällaisia valkoisia, niin onnittelut, olet elänyt sivistyneissä piireissä!
Australian tai Amerikan valkoisista en osaa sanoa, Amerikassa en ole koskaan käynyt ja Australiassa oleskelin niin vähän aikaa, etten tästä asiasta päässyt selville.
Apartheidin aikaan haukkui jatkuvasti hallitusta ja niin tekee edelleen.
Amerikassa en ole koskaan käynyt ja Australiassa oleskelin niin vähän aikaa, etten tästä asiasta päässyt selville.
olitko piireissä joissa oli vain vallkoisia?
Miksi australia on valkoinen?
Montako buuria, tai ylipäätään Etelä-Afrikan valkoista sinä olet tuntenut? Minä olen satoja, ja kyllä, aika monet heistä pitävät itseään parempina kuin mustat!
suomalaiset pitävät itseään ainakin parempina kuin mustalaisia
ja israelissa juutalaiset pitävät itseään parempina kuin arabi väestoä
Montako buuria, tai ylipäätään Etelä-Afrikan valkoista sinä olet tuntenut? Minä olen satoja, ja kyllä, aika monet heistä pitävät itseään parempina kuin mustat!
suomalaiset pitävät itseään ainakin parempina kuin mustalaisia
ja israelissa juutalaiset pitävät itseään parempina kuin arabi väestoä
Sanoisin kyllä, että Suomen esimerkki on vähän huono, koska mittakaava on eri. Israelin esimerkki on varmaan lähempänä totuutta, historiassakin on tavallaan samaa.
Amerikassa en ole koskaan käynyt ja Australiassa oleskelin niin vähän aikaa, etten tästä asiasta päässyt selville.
olitko piireissä joissa oli vain vallkoisia?
Miksi australia on valkoinen?
alle kuukauden oleskelun aikana on vähän vaikeaa päästä selville tuollaisesta asiasta. Mun otanta oli aika suppea, olin tekemisissä siellä enimmäkseen jo tuntemieni ihmisten kanssa, joista yksi on suomalainen. Eipä siellä seudulla ohan hirveästi edes asu aboriginaaleja.
Joo, mulla on sellainen käsitys kyllä, että arvostusta ei hirveästi ole, ei puolin eikä toisin.
Mutta mitä tällä on tämän asian kanssa tekemistä? Mä tulin kertomaan sellaisista asioista, joista mulla on kokemusta (Etelä-Afrikan asiat), en sellaisista, joista mulla ei ole.
Sitäpaitsi, enimmäkseen mä olin siellä Etelä-Afrikassakin tekemisissä valkoisten kanssa syistä, joita en ala tässä erittelemään, koska en halua, että kukaan tunnistaa mua.
Miksi australia on valkoinen?
australiassa
se maa kuuluu mustille.
Miksi siellä on alueita joissa ei ole ollenkaan aboriginaaleja? Tapettiinko ne kaikki?
Miksi australia on valkoinen?
australiassa
se maa kuuluu mustille.
Miksi siellä on alueita joissa ei ole ollenkaan aboriginaaleja? Tapettiinko ne kaikki?
mieltä, että Australia " on valkoinen", ihmettelinpä vaan tuota kysymystä, jota en vieläkään ymmärrä.
Onko nämä kysymykset siis ihan sitä, että haluat tietää, vai jotain retorisia kysymyksiä?
Mulla ei ole ainakaan kovin eksaktit tiedot Australian historiasta, mutta kyllä, paljon aboriginaaleja tapettiin ja suljettiin kaikenlaisiin laitoksiin. Valkoisethan oikeastaan toivoivat, että kaikki mustat kuolisivat ja sulautuisivat, sillähän heistä päästäisiin.
Mulla on sellainen käsitys, että Australian väkiluku ei ollut niin suuren suuri ennen valkoisten tuloa, mutta tämä tieto kyllä kannattaa tarkistaa. Joka tapauksessa sinä aikana, kun valkoiset ovat mantereella mellastaneet, on huomattava osa alkuperäisasukkaista kuollut. Lisäksi on ns. varastetut sukupolvet, siis "puoliveriset", joita on suljettu erilaisiin kasvatuslaitoksiin, etteivät oppisi mustien tavoille, vaan heistä sukeutuisi käteviä palvelijoita valkoisille.
Joo, tavallaan olen samaa mieltä, että maa kuuluu mustille, mutta mitäs sitten niille kaikille valkoisille ja aasialaisille tehdään? Marssitetaan mereen vai? Entäs kaikki lantalaiset, jotka asuvat Lapissa, saamelaisten mailla? Saunan taakse vai minne?
Ei näihin kysymyksiin ole yksinkertaisia vastauksia.
jossa pinta-alaan nähden vähän ihmisiä eli paljon riittää alueita, joilla ei ole ollenkaan asutusta. Lisäksi aboriginaalit ovat siellä nykyään vähemmistönä ja luonnollisesti hakeutuvat alueille, joissa heitä enemmän. Suomessakin suomenruotsalaiset asuvat tietyillä alueilla, esim. Mikkelissä ja Joensuussa asuvat tuskin törmäävät kaupungeissaan suomenruotsalaisiin.
Lisäksi aboriginaalit ovat siellä nykyään vähemmistönä ja luonnollisesti hakeutuvat alueille, joissa heitä enemmän..
koska ovat vähemmistonä, niin se on siis luonnollista?
ja se että ovat vähemmistonä on kenen syy?
Kuullostaa siltä että valkoiset australialassa olivat pahempia kuin valkoiset eteläisessä afrikassa. Siellä sentään mustat ovat enemmistonä, niinkuin kuuluukin olla
oli terveydenhoito jne. Nykyään mustilla on asiat paljon huonommin. Etelä-Afrikassa oli apartheidin aikaan mustia yrittäjiä, osasta heistä tuli jopa miljonäärejä. Se, että elettiin erillään ei tarkoittanut että toiset olivat köyhälistöä ja toiset rikkaita.
Mustat jopa nousivat kapinaan kun afrikaansia yritettiin ujuttaa opetuskieleksi mustissa kouluissa. Samaan ei ole kyetty täällä pakkoruotsin Suomessa, vaikka täällä olemme mukamas niin tasa-arvoisia...
Suomessakin suomenruotsalaiset asuvat tietyillä alueilla.
on että etelä afrikalla ja englannilla on yhteinen historia.
Se oli englannin määräämänä kauan ja vasta 60 luvulla itsenäistyi.
Sitä ennen englanti aiheutti paljon ongelmia, mutta onnistui juoksemaan karkuun ja saa leikkiä viatonta pyhimystä
jossa ruotsi on enemmistökieli. Alle 1000 suomalaista asuu yksikielisessä ruotsinkielisessä kunnassa.
Kaksikielisessä kunnassa, jossa suomen kieli on enemmistökieli asuu 1,5 miljoonaa suomenkielistä. Kannattaa kuitenkin muistaa että suurimmassa osassa kaksikielisiä kuntia ruotsin kieltä puhutaan erittäin vähän. Joissakin kunnissa (esimerkiksi Lohja) ei kaksikielisyyden virallinen määritelmä (8% asukkaista tai vähintään 3000 ruotsinkielistä) ei edes täyty.
minkätakia mustat amerikassa ovat koyhiä.
Ei heillä kaupungin slummeissa ole samanlaatuisia kouluja mihin lapsensa laittaisivat, eikä mitään mahdollisuutta opiskella yliopistoissa ilman suurta rahaa
amerikan rasismi on järjestetty rahaan. Ei yksityiskouluissa paljon mustia lapsia ole.
obama on harvinainen tapaus, hänellä oli valkoinen äiti, valkoiset isovanhemmat maksoivat hänen yksityiskoulun, ja harvardiin pääsi kun isäkin oli ollut siellä oppilas
ja se alkuperäinen punainen amerikkalainen vielä odottaa sitä että hänet äänestettäisiin presidentiksi