Jos saisit/puolisosi saisi potkut nyt...

mies löytäisi helposti uusia töitä, minä en koska olen jo niin "vanha" eli yli 40v

Saisin olla kotona lapsen kanssa, ja rahaa tulis saman verran kun äitiyspäivärahaa tuli, jopa enemmän.



Toisaalta taas, joutuisin varmaan jonnekin jonnin joutaviin kursseihin osallistumaan. Ja ammatissani on valitettavasti niin että en kauan olisi työttömänä, ja "joutuisin" varmaan ottamaan vastaan työn josta saisin vähemmän palkkaa.

se olisi helpotus. Mieheni jäisi kotiin hoitamaan lapsia, näin ollaan päätetty jo etukäteen. (minä en voi saada kenkää, virka)

potkuja tuskin ainakaan vielä, mutta ainahan sekin pitkällä tähtäimellä on mahdollista. Tällä alalla uusia töitä ei laskusuhdanteen aikana löydy - parin vuoden päästä sitten taas, jos homma potkuihin asti menee. (Näin käy käytännössä jos koko firma lopettaa).



Ei meillä ole tarvetta eikä syytä mihinkään noista mainituista reaktioista. Kausityöttömyys laskusuhdanteiden aikana kuuluu asiaan puolisoni alalla. Se on jotain, minkä olemme tienneet aina. Ei tule paniikkia, koska siihen on varauduttu, ei tule masennusta eikä vihaa, koska se kuuluu asiaan. Helpotusta voi tulla jonkin verran, sillä tavallaan tässä on nyt tilaisuus saattaa monta muuta hommaa loppuun kotona ja lasten kanssa. Mutta ei sillä tavalla edes helpotus, että puolisolla olisi mikään kiire päästä pois töistään - olisihan firmaa siinä tapauksessa kannattanut vaihtaa jo pari vuotta sitten nousukaudella!



Itse olen määräaikaisissa töissä ja seuraavan sopimuksen solmiminen on aina yhtä epävarmaa. Niinpä puin näitä omalla kohdallani puolen vuoden välein. Noiden tunteiden yli on päästävä tai tällä alalla ei voi toimia. Koko ala toimii samoin. Laitontahan se teoriassa on, mutta käytännössä lakia voidaan kiertää sillä perusteella, että rahoitus on projektiluonteista.

Molemmille on töitä tarjolla ihan niin paljon kun jaksaa tehdä :D

Teen määräaikaista viransijaisuutta, jonka aikana olen vielä jäämässä äitiyslomalle. Mutta jos saisin potkut, joutuisin todennäköisesti kuitenkin töihin vielä ennen äitiysloman alkua, sillä töitä on kyllä tarjolla. Se harmittaisi, sillä mieluummin olisin tutussa paikassa tai sitten ihan vaan kotona.

Mutta jos miehelle kävisi niin, ni se olisi jo sitten paniikin paikka.

Ei varmasti helpolla löydy samanlaista hommaa hänelle, eikä samanlaista palkkaa..



Mulla taas palkka niin surkea, että oikeastaan enemmän saisin hoitaessani lapsia kotona työttömänä. Joten, potkut ei tekis pahaa. Mun alan töitä kyllä riittää, kun vaan joku niitä haluis tehdä =D

Mulla ei siis ole työpaikkaa, olen hoitovapaalla + teen ajan salliessa keikkatöitä lähihoitajana, niitä riittää vaikkei vakipaikkaa ole.

Mies on jo nyt osittain lomautettuna, se sopii meille oikeastaan ihan hyvin, voidaan vuorotella töissäkäyntiä ja lapsenhoitoa. Jos mies irtisanottaisiin kokonaan, mä hankkisin itselleni jonkun yhtäjaksoisemman sijaisuuden. Niitäkin saa helposti. Mies olisi sitten kokoaikaisesti lapsen kanssa kotona.



Ja sitten jos tuntuisi että miehen pitäisi taas töihin päästä, on sillä aina mahdollisuus mennä yhteen entiseen työpaikkaan takaisin, siellä vain ei palkka ole aivan tyydyttävä. Mutta paremman puutteessa menettelisi.

Mies pääsi just henkilökohtaiseen bonusohjelmaan ja saanut hirveesti kehuja esimieheltään ja muutenkin niitten firmalla menee harvinaisen hyvin tällä hetkellä. Omistakin potkuista yllättyisin, kun oon alalla johon tarvitaan koko ajan lisää väkeä töihin... mutta ei se katastrofi olisi, muualtakin varmasti töitä saisin ja oon miettinytkin että leipänsä vois helpommallakin ansaita

Molemmille on töitä tarjolla ihan niin paljon kun jaksaa tehdä :D

Me olemme akateemisia pätkätyöläisiä, joten ei paljoa hetkauttaisi. Jäisi enemmän aikaa lapsille. En ole työkeskeinen, vaan elän tässä hetkessä. Koti ja lapset ovat minulle tärkeintä. Jos miehelläni olisi hyvä palkka, jäisin kotiin x vuodeksi.

tai on munkin mieheni alalla TÖITÄ niin paljon kuin tehdä jaksaa ja mies on erittäin hyvä ammatissaan. Mutta jos firmalta loppuu myynti niin mistään ei tule sisään rahaa, jolla minunkaan miehelleni maksettaisiin palkkaa. Edes niistä töistä, jotka lakisääteisesti on pakko tehdä. Lomautus tulee kevään kuluessa satavarmasti, vaikka töitä teoriassa olisikin.



Sama rahan laki pätee muuten useimmilla muillakin aloilla. Kun rahaa ei tule sisään, firmat joutuvat karsimaan myös tuotekehityksestä ja jopa markkinoinnista, vaikka se onkin sama kuin sahaisi omaa oksaansa. Mutta kun ei ole palkkarahoja nii nei vaan ole! Ja pätee se valtion ja kuntien virkamiehiinkin. Myös opettajat ja sairaanhoitajat on ennenkin pantu pakkolomalle kun verorahat eivät riitä. Kuka niitä maksaisi, kun kaikki ovat työttömänä? Jokaista työttömäksi jäävää raksamiestä kohti jää työttömäksi 3 muiden alojen ihmistä - kampaajaa, hoitajaa, opettajaa, lehtimiestä jne. Kun rahan liike pysähtyy, se pysähtyy myös siellä, missä "töitä riittäisi". Työtä toki riittää edelleen. Palkkaa vaan ei maksa kukaan.

Ehkä sitten vuoden parin päästä löytyisi uusia töitä. Jos mies saisi kenkää, olisin vähän huolestunut, tietenkin, mutta luulen että hänelle löytyisi uusia töitä melko pian. Hänellä on koulutus ja työkokemusta muultakin alalta kuin nykyiseltä.

ensireaktio olisi kiukku. Olemme nimittäin suunnitelleet ensiasunnon ostoa. Itse olen kotona alle 1-vuotiaan kanssa eikä ole työpaikkaa, mihin palata. Akateemisia olemme molemmat, joten eiköhän uusia töitä löytyisi ainakin pätkämuodossa.

molempien aloilla stadissa huutava työvoimapula :D

Toinen ajaa ja toinen hoitaa ....................... Vankka työkokemus takana

aloilla joita ei todellakaan helpolla ajeta alas. Eli jos saisimme lopputilin, pitäisi olla mokannut todella pahasti, tai yhteiskunnan pitäisi olla täysin sekaisin. Ihan kummin vaan, niin olisihan se kova paikka. Onneksi sitä nyt ei tarvitse hirveästi pelätä. Suurempi riski olisi joutua niin pitkälle sairaslomalle, että palkalliset sairaspäivät loppuisivat. Mutta on taloutemme siinä kunnossa, että siitä selviäsimme, vaikka toki joutuisimme sitten miettimään kulutustamme.

Ensimmäinen fiilis oli mieletön kiukku ja suuttumus. Samalla tuli kuitenkin taistelutahto; kyllä minä tällä työkokemuksella pääsen muuallekin.

No, en päässyt, enkä enää edes usko pääseväni (laman takia, tegnologiateollisuus). Olen edelleen todella vihainen ja samalla todella, todella huolestunut siitä miten selviämme. Tuntuu ettei mistää tule mitään, mikään ei kannata ja sama olisi vaikka kuolla, mutta kun on lapsi.

ainakin hoitoalalla ja opettajilla varmasti pysyy työpaikat.

opettajia ja hoitajiahan lomautetaan nousukaudellakin!

Keikkaa löytyy aina ja siitä maksetaan paremmin kuin vakiduunista :DDD