Äiti suuttuu, mikä on jo liikaa?

että jos lapsi pelkää, niin kyseessä on väkivalta. Kaikenlainen fyysinen pahoinpitely (sisältää tukistamisen, luunapit, läpsimisen jne.) on jo lain mukaan kiellettyä.

Ja kyllä vähempikin on epäilyttävää, jos kovin usein sattuu.

onhan lapsen jostain huomattava että äiti on vihainen. Mutta jatkuva huutaminen, rumat ja alentavat sanat on pahasta. Ne syö lapsen itsetuntoa ja pilaa äidin ja lapsen välisen suhteen. Lapsen elämässä pitäis kuulua paljon kiitosta ja positiivista palautetta. Muuten niille jää tunne, että äiti aina vaan huutaa. Yritä järjestää arkeen jotain hyviä hetkiä, esim. kerää kaikki lapset sohvaan ja lue niille. Ja yritä aina nukkumaan mennessä laulaa, lukea, lukea iltarukous, jutella jotain mukavaa että jää hyvä mieli molemmille.



Jos tuntuu siltä että tilanteessa on vaarana käydä käsiksi lapseen, siis niin että lapselle tulee mustelmia, kipua tms, on parasta ettei koske lapseen ollenkaan. Tää riippuu niin ihmisestä. Olen itse helposti raivostuvaa tyyppiä ja taistelen melkein joka päivä näiden asioiden kanssa. On tullut tartuttua lapseen liian kovaa, kiskaistua kädestä. Olen todennut että on parasta välttää koskemasta lapseen ollenkaan vihaisena. Totta kai lapsen saa napata pois, jos ei usko sanomista, pitää vain katsoa ettei ota suutuspäissään liian kovaa.



Joskus voi poistua paikaltakin, mä oon huomannut että sisarusten välisillä kähinöillä halutaan joskus vain huomiota ja ne loppuvat itsestään, kun ei anna huomiota raivoamalla.



Uhkailu ei auta, jos ei voi toteuttaa uhkauksia. Pitää istua alas joku ilta ja miettiä, mitkä sanktiot on hyväksyttäviä. Jäähy on hyvä, luin just Supernannyn kirjasta että kodin portaikko on hyvä paikka, koska siinä lapsen pysymistä jäähyllä voi vahtia, ja lapsi ei pysty touhuamaan siinä oikein mitään. Jäähyn tulee olla sopivan lyhyt koska muuten se rasittaa jo äitiäkin liikaa. Luepa se Supernannyn kirja, en muista sen nimeä mut ehkä löytyy ,kirjastosta. Siinä on käytännöllisiä ohjeita leikki-ikäisen kurinpitoon.

Tarkennan vielä omaa näkemystä:

minusta paras olisi jos kaikki riidat saisi hoidettua puhumalla napakasti, ääntä turhaan korottamatta. Meillä ainakaan tämä ei ole onnistunut...

Olen siis huutanut noille ihanille lapsille, olen sanonut olevani niin vihainen että tekisi mieli napata tukasta (en silti ole tehnyt niin), olen vetänyt lapsen pois pahanteosta kun ei tullut käskemällä. En ole koskaan tukistanut, antanut luunappia, huutanut pääpunaisena raivosta, haukkunut lapsia (niiden käytöstä kyllä).

Näin meillä enkä aina ole ollut ylpeä käytöksestäni, mutta omasta lapsuudestani olen sen oppinut että olen pyytänyt anteeksi ja sanonut tehneeni väärin huudettuani liikaa tms.

Lähden siitä että kaikki mikä satuttaa on kiellettyä KAIKILTA, myös vanhemmalta! Miksi lapsi ei saa tukistaa, mutta sinä saisit??



Minua on lapsena ensin luunappailtu, tukistettu ja lopuksi vöyllä lyöty. Kyllä se minunkin kohdalla on toteutunut että jos lapsi kasvatetaan pelolla, niin pelon pitää kasvaa että toimii.

Huudon kanssa sama: jos lapsi tottuu että äiti on tosissaan vasta kun näkyy kitarisat niin ei tavallista puhetta pidäkään vielä totella.



Itsellä on pian neljä lasta, alle kouluikäsiä.

Jos väsyn niin isoimmille sanon että äiti on nyt väsynyt ja vihainen, pienimpiä pitää vaan sietää.



Minusta on hyvä jättää jotkut kinat huomaamatta. Älä reagoi ihan joka asiaan mitä lapset tekee.

Joskus voi lapsien antaa olla keskenään. Anoppini mukaan: menet omaan sänkyyn, kahville tms. ja häiritä ei saa hetkeen jollei jollain pää putoa.

Ei lapsia tartte kokoajan vahtia samassa tilassa: kodinhan pitää olla turvallinen paikka.



Huutaa saa. Viimenen keino. Useamman lapsen äitinä tiedän ettei hiljanen sana aina edes kuulu vaan on pakko karjastava että hiljenee, sitten puhut. Äläkä ala lässyttämään jorinoita vaan pidä puhe lyhyenä ja yksinkertaisena.



Lapsen kiinnipito on myös vapautta rajoittavaa, joka on rinnastettu väkivaltaan jos se ei lopu kun tarve loppuu.

Netistä löytyy noi lapsen oikeudet!

Kädestä voi aina pitää kiinni. En ymmärrä miten siitä puhutaan täälä negatiivisesti: jos lapsi ei kävele kiltisti vieressä tms niin kyllä aikuisen pitää saada pitää kädestä kiinni (toisilla on valjaat) ettei karkaa ja satuta itseään/toisia/tavaraa.

Pientä lasta tarttee toistuvasti hakea pois esim. kirjahyllystä koska se kiinnostaa, isompi taas uhmaa.



Uhata saa. Siihen perustuu vaikka nurkka. Jos lapsi ei lopeta, menee seuraavasta tuhmasta nurkkaan. Eli lapsi oppii kiellon, jos ei tottele niin rangaistaan.

Anna uhkaus jonka voit toteuttaa ja joka tulee heti. 3- vuotias ei ymmärrä maanantaina jos sanot ettei viikonloppuna lähdetä uimahalliin, vaan rangaistus pitää olla samana päivänä.

Ei ole mitään järkeä uhata jollain jota ei toteuta; vaikka väkivalta. Joskus lapsi tottuu että uhkaat sillä, mutta se on sanahelinää.



Itse olen saanut lapsena rangaistukseni isältä.

Äiti oli kotona ja uhkasi että isä antaa läksytyksen kun tulee kotiin töistä. Jos aamun rangaistus tuli vasta illalla, niin silloin oli asia jo unohtunut ja se tuntui vääryydeltä.

Olen huutanut, poistunut, siirtänyt ja jopa kantanut sätkivää ja kirkuvaa lasta, karjaissut että nyt kohta äiti suuttuu tosissaan (mutten sanonut, mitä sitten tapahtuu), uhannut joulun/synttärien peruutuksilla, lelujen takavarikoinnilla jne. jne. ja toteuttanut joka uhkaamisen jos ei oo käytös parantunut. Yhdet synttärit on jääneet kovapäisellä uhmiksella pitämättä, ei ollut kutsuja. Ko. päivänä tein kakun, ja meidän lahjan sai. Siinä kaikki. Tottelu parani ja tyhjä ärsyttäminen/kirkuminen väheni.



Tästä on jo aikaa yli vuosi, mutta vieläkin muistaa sen. Sanon vaan siihen, että niin kävi, kun ei totellut äitiä, vaan jatkoi vaan tuhmuuksia, niin silloin äidillä ei tee mieli järjestää mitään kivoja kutsuja. Ja että se harmittaa varmasti, mutta äitiäkin harmittaa, kun koko ajan joutuu sanomaan samoista asioista.



Tuo ei tapahtunut mistään kertajutusta, vaan ei uskonut millään, että ei pudotella tavaroita parvekkeelta alas alakerran pihalle, ja isoveljen tavarat jätetään rauhaan, eikä vastata kaikkeen kirkumalla ja huutamalla.



Mun piti sinä päivänä kutsua vieraat viikon päähän, niin annoin vaihtoehdot, että homma paranee tai juhlia ei tule, ja kun ei uskonut, niin jätin kutsumatta.



En oo fyysisesti kurittanut.



Helpon lapsen kanssa keinot voi olla leppeät, meillä yksi kovapäinen kuopus ja toinen jota ei tarvi kuin katsoa vähän tiukemmin.



Tuo pelko, niin onhan ne joskus säikähtäneet, mutta aina on asiat myös sovittu.

päivän matkalle kerrallaan ja rakkautta, viisautta ja lempeyttä lasten kasvatukseen ja heidän ohjaamiseensa oikealle tielle. Ja myös armoa ja anteeksiantamusta silloin kun huomaa että on epäonnistunut ja tehnyt väärin. Myös omilta lapsiltaan kannattaa pyytää anteeksi kun huomaa tehneensä väärin.