Isomman perheen äidit eivät taida käsittää

Menee nyt vähän ot, kun aloin ajatella meidän neljää lasta ja heidän kavereitaan. Jos otetaan vaikkapa jokaiselta kolme parasta kaveria, nuoremmilla siis niitä, joiden kanssa kerhossa eniten leikitään ja joita on kutsuttu kylään ja synttäreille:



Esikoinen 8 v poika, kaverit 3-, 2- ja 2-lapsisista perheistä.



Kakkonen 7 v tyttö, kaverit 5-, 3- ja 3-lapsisista perheistä.



Kolmonen 4 v tyttö, kaverit 3-, 3- ja 6-lapsisista perheistä.



Nelonen 2 v poika leikkii usein kahden kaverin kanssa, jotka molemmat 3-lapsisista perheistä.



Taidamme asua erikoisella alueella. :-) Kukaan perheistä ei tietääkseni ole lestadiolainen, uskovaisia kyllä löytyy, kuten myös ateistiperheitä, sateenkaariperheita yms. jos se nyt jotain tässä merkitsee. Juu, emme kylläkään asu pk-seudulla.

itse olin pitkään ainokainen, sain 9-vuotiaana siskon, ja parin vuoden päästä siitä vielä veljen. Kotona asuessa meillä ei ollut juurikaan yhteistä, mutta nyt kun kaikki ovat aikuisia, niin välit ovat tosi läheiset. Voi olla, että ainokaisena jäin jostain paitsi, ainakin muistan olleeni tosi kateellinen kavereille, joilla oli pienemmät ikäerot sisaruksiinsa, ja iloa, nahinaa ja meteliä riitti. :-)

en vaan äkkipäätä keksi, mitä siellä ainokaisen perheessä olisi tarjota.

Toisinpäin hyödyn kyllä ymmärrän.

Älä missään nimessä anna lapsesi olla kaveri ainokaisen kanssa, sillä heillä ei ole mitään mitä "tarjota". Mitä teille pitäisi tarjota?

Kai liikaa ääntä ja hulinaa? Katseli vaan huuli pyöreänä eikä oikein tiennyt mitä ois alkanut. Sisaruksia ei olisi saanut olla kotona, pihalla eikä missään. Heillä ollessa kaiken piti olla viivasuorassa, hiljaista, ja tosi tip-top. Siis hirmu herraskaista, ei ole kivaa jos joutuu olemaan liian "pissa sukassa".

en vaan äkkipäätä keksi, mitä siellä ainokaisen perheessä olisi tarjota.

Toisinpäin hyödyn kyllä ymmärrän.

en minä välttämättä edes tiedä, kuinka monta lasta jonkun lapseni kaverin perheessä on. Kaverit on kavereita, kaikki yhtä kivoja.

Täälläpäin monilapsisten perheiden lapset on sitoutuneempia kaverisuhteisiin. Ainokaiset ronklaa ja valikoi että kenenkähän kans mä tänään olisin. En mä sun kans nyt voi olla.

koska sitoutuneisuus olisi tärkeä juttu. Meillä 2 lasta ja kuopus kohta 6v. ja on tosi sosiaalinen ja kaverit on tosi tärkeitä.

Monesti vanhemmat jarruttelevat, eivät siis lapset saa olla tarpeeksi yhdessä.

Haluan lapselleni pysyvyyttä.

Isomman perheen lapsi sanoi meille tullessaan, että on ihanan hiljaista ja rauhallista. Saivat leikkiä ilman sisarusten keskeyttämisiä.

Tämä tosin muuttui kun sain toisen lapseni. Vieläkin muistan uhmiksen hakkaamassa sisarensa ovea kun oli kaverinsa kanssa lukinnut oven, joten se siitä rauhasta.

ei olla mikään suurperhe :)

Mäkään en erityisemmin välitä lapseni ainokaislapsikavereista. Ne on aika keskittyneitä itseensä ja samoin niiden vanhemmat on keskittyneet siihen että "mitä meidän Simo tästä saa". Vois se simo joskus antaakin muuta kuin armosta. Eli mun mielestä heillä on kapeampi sosiaalinen elämä. valkkaus käy ketkä sopii kavereiksi ketkä ei ja vanhemmat sen valinnan yleensä tekee.

Älkää te vain tästä provosoituko joilla on 1 lapsi ei 1 kpl ihmettä (jota kaikkien muidenkin pitäisi kaiken muun ohella ihmetellä).

Tulevaisuudessa tulee olemaan aika kova kilpailu työmarkkinoilla oikeasti sosiaalisista työntekijöistä jotka tulee kaikkien kanssa toimeen. Näin on jo nyt. Omaan napaansa tuijottajat ja oman uransa pönkittäjät ei pärjää kun ei tule toimeen muiden kanssa. Ei ne vanhemmat siellä työelämässä ole enää tietä tasoittamassa.

Kuulostaa nimittäin aivan hullulta, että joku voi ajatella vanhempien jäävän isossa perheessä lapsille vieraiksi. Itse olen 10-lapsisesta perheestä ja tunnen kyllä vanhempani hyvin ;) Tietenkään en ole saanut kahdenkeskistä aikaa kummankaan vanhemman kanssa yhtä paljon kuin olisin saanut sitä ainoana lapsena (täällä kun harrastetaan noita kärjistyksiä, niin tehdään sitten niin...) Mutta silti muistan lapsuudesta hetkiä, jolloin sain vanhempieni jakamattoman huomion. Minulla itselläni on viisi lasta ja uskonpa puuhailleeni lasteni kanssa kaikenlaista sekä kahdenkesken kunkin kanssa että isommalla joukolla. Nykyään vallitsee jotenkin outo käsitys siitä, että vanhemmilla pitäisi olla x-määrä aikaa/lapsi, jotta heistä voisi kasvaa onnellisia ja tasapainoisia. Miten niin ei voida vaikkapa leipoa tai askarrella yhdessä niin että mukana on useampi henkilö? Ihminen on sosiaalinen olento ja tarvitsee ihmisiä ympärilleen. Lisäksi lapsiluku ei aina kerro perheen lasten saamasta ajasta paljoakaan. Perheessä voi olla vaikkapa 5 lasta ja vanhimman ja nuorimman ikäero voi olla 20 vuotta. Lapset ovat voineet syntyä viiden vuoden välein.

heillä on varaa enemmän ja lapsia kuskataan harrastuksiin enemmän meille tervetuloa kuka vaan- ainokaiset eivät usein ehdi, kun he harrastavat

että he saavat vanhemmiltaan paaaaljon enemmän kuin vaikka 3 lapsisenkin perheen lapsi. Tai vaikka 10 lapsisen. Vanhemmat jäävät täysin vieraiksi isossa perheessä kasvaneelle, kun isot sisarukset tavallaan korvaavat vanhemmat.

helv... näitä teidän juttuja!

En jaksa lukea muiden vastauksia. Mutta omalla kohdalla on aivan sama, onko ne bestikset ainokaisia vai mitä. Tärkeintä on, että on bestiksiä.

Yleensähän yhden lapsen äidit haukkuu meitä suurperheen äitejä kun tehdään lapsia liukuhihnalta ja ei välitetä lapsista yksilöllisesti jne...

Mutta oikeasti olen kokenut nää ainokaiset loistaviksi kavereiksi. Siis sillai, että ne ainokaiset tykkää olla meillä kun meillä on niin erilaista. Mutta meidän muksut tykkää myös olla ainokaisten luona, koska siellä saa olla ihan eri tavalla rauhassa kun saavat leikkiä kahdestaan.

Kummatkin hyötyy, jos siis ME VANHEMMAT olemme ennakkoluulottomia ja annamme lasten ottaa irti kaiken erilaisista perheistä.

Mutta useasti se on meidän vanhempien vika, että emme näe metsää puilta vaan tuomitsemme toisenlailla elävien ratkaisut.

että jos heidän lapsellaan on bestiksenä jonkun perheen ainokainen niiin se on todella iloinen asia tälle ainokaisen vanhemmalle.

Ei tietenkäään aina joka tapauksessa.

Mutta usein palstoilla haukutaan ainokaisia (jotka itse ovat ilman syytä siihen).

Tämän asian voisi nähdä niin että yhdistämme voimavaramme ja jaamme asioita, isomman perheen lapsi voi saada monenlaista kivaa ja aikaa elämäänsä jos hänellä on bestiksenä jonkun perheen ainokainen. Vastavuoroisesti se ainokainen näkee isomman perheen touhua ja on mukana siinä.

Molemmat saavat paljon toisiltaan jota ei rahalla saa!

T: ainokaisen äiti (odottaa kiviryöppyä niskaansa)

ja kyllä siitä kumpainenkin on nauttinut, vaikka välillä on tapeltukin.

vai tuommeko omat lelut?



on nimittäin ainokaisten vaikeasta jakamisen taidosta kokemuksia...

Vanhemmat puuttuvat kovasti kuka käy ja kuka ei kaveriksi. Sille ainokaiselle ollaan kovasti toivomassa kaikkea extraa, mutta itse ei olla välttämättä valmiita mitään antamaan takaisin. Esim. ainokainen laitetaan mielellään tuntikausiksi kyläilemään mutta ainokaisen kotiin ei sitten pääsekään, ettei tule ääntä ja elämää. Pihakin voi sotkeentua joten olkoon naapureissa.

Mäkään en erityisemmin välitä lapseni ainokaislapsikavereista. Ne on aika keskittyneitä itseensä ja samoin niiden vanhemmat on keskittyneet siihen että "mitä meidän Simo tästä saa". Vois se simo joskus antaakin muuta kuin armosta. Eli mun mielestä heillä on kapeampi sosiaalinen elämä. valkkaus käy ketkä sopii kavereiksi ketkä ei ja vanhemmat sen valinnan yleensä tekee.

Kuka käskee tekemään useamman lapsen, jos "ei ole aikaa" heille? Ja tuo on aika naurettavaa että ainokaiset eivät kelpaa kavereiksi mutta samalla heidän vanhempiaan syyllistetään siitä, että muksulle saattaa olla vaikkapa tuo erään mainitsema "kapeampi sosiaalinen elämä". :D



Sitäkään en tajua, että monilapsiperheet katsovat ainokaisia nenäänsä pitkin- jälkimmäiset kun yleensä ovat hyvästä perheestä, elävät muiden kuin yhteiskunnan elätteinä jne.

meillä on viisi lasta ja koska lapset ovat aina joutuneet jakamaan kaiken, niin uskokaa pois, kyllä kynsin hampain pidetään kiinni siitä mikä on sitä ihan omaa. Aivan järkyttävää.



Kun käydään kyläilemässä ainokaisen pojan kotona, hänellä ei ole mitään vaikeuksia jakaa lelujaan ja antaa muidenkin niillä leikkiä, ilmeisesti siksi kun se on änelle niin outoa, harvinainen poikkeus johohn ei edes ymmärrä reagoida.

siitä, että suurperheestä tulee 1 tai 2 ja välillä kolmekin aina meille. Toiselle perheelle ei käy koskaan vastavuoroisuus ja toisellekin harvoin. Meillä sitten ruokavieraita tuplat vrt kun oma lapsi kylässä yksin. Ja oikeesti tulevat huutamaan koska ruoka valmista, mun oma lapsi ei koskaan tee niin edes kotona.

kaverit on arvokkaita tulivatpa he minkäkokoisesta perheestä tahaansa.

kaverinsa/ystävänsä löytää. Uskomaton ketju. Ja meille saa tulla leikkimään, tervetuloa!

on se, että se ainokainen on meillä paljon yökylässä, mutta heille ei pääse.

Pari kertaa poika on ollut heillä yötä, mutta sanoi, ettei mene enää kun se äiti huutaa koko ajan, että turpa kiinni kun ei saa katsoa telkkaria.



Tää ainokainen tuleekin meille mielellään yöksi kun meillä saa kuulemma leikkiä rauhassa, eikä äiti huuda jos jotain tehdään. Kotonaan saa kuulemma pelata tuntikausia kun se on hiljaista tekemistä ja on pois äidin jaloista.



Toisen ainokaisen luona tyttö saa katsoa vieressä kun ainokainen leikkii. Meillä tämä ainokainen särkee tytön lelut jos ei saa tahtoaan periksi.



Mutta toivottavasti nää 2 ainokaista on vain poikkeustapauksia.