Prinssinakin kokoinen peräpukama. KIPEÄ!! o
Kommentit (6)
kävin yksityisessä synnytysvalmennuksessa, jossa ohjeistettiin ponnistamaan seisaaltaan.
Sain vain peräsuolen puristettua ulos. Oli todella kipeä ja ärtynyt, tosiaan "prinssinakki".
Kyseessä ei ole kuitenkaan välttämättä peräpukama, joka siis tarkoittaa sitä, että suolessa on "suonikohjuja". Omalla kohdallani ei ollut niin.
Aluksi sain nakin sormin varovasti takaisin, apuna käytin apteekin tuoksutonta ihoöljyä, joka auttoi kirvelyyn.
Nakki pieneni ajan myötä, jouduin kyllä työntelemään takaisin varsinkin, jos oli vatsa kovana ja vessanpöntöllä joutui isomman urakan eteen. Silloin nakki luiskahti taas ulos.
Lopulta menin lääkäriin ja sain lähetteen sairaalaan. Paikallispuudutuksella uloke poistettiin, aikaa meni alle puoli tuntia koko operaatioon, johon sisältyi myös ultralla pukamien tarkastaminen.
Sen jälkeen ei ole ollut vaivaa asiasta.
Itselläni on ollut peräpukama jo yli 15 vuotta ja sen oireettomana pitämisessä on aivan keskeisen tärkeää kunnon alapesu jokaisen ulostamisen jälkeen.
en saa työnnettyä takaisin.
Muistatko, kauanko aikaa kului pienenemiseen? Ja miten tuo leikkaus (?), jossa uloke poistettiin: olitko kauhean kipeä sen jälkeen ja kauanko kesti toipuminen? Luulen, että ennemmin tai myöhemmin on lääkäriin mentävä. Toivoisin vain, että saisin jollain konstilla nakin pienennettyä niin, että joku keveämpi toimenpide (hirttäminen) kuin leikkaus olisi mahdollinen.
Jouduitko viipymään sairaalassa kuinka kauan?
Kyseessä ei ole kuitenkaan välttämättä peräpukama, joka siis tarkoittaa sitä, että suolessa on "suonikohjuja". Omalla kohdallani ei ollut niin.
Nakki pieneni ajan myötä, jouduin kyllä työntelemään takaisin varsinkin, jos oli vatsa kovana ja vessanpöntöllä joutui isomman urakan eteen. Silloin nakki luiskahti taas ulos.
Lopulta menin lääkäriin ja sain lähetteen sairaalaan. Paikallispuudutuksella uloke poistettiin, aikaa meni alle puoli tuntia koko operaatioon, johon sisältyi myös ultralla pukamien tarkastaminen.
lyhyellä ajanvarauksella ihan samantien. Operaatio
kestää noin puoli tuntia ja sitten kotiin. Maksamaan tulee noin 200 euroa. Kysyin juuri syksyllä, vaikka en ole saanut aikaiseksi mennä..
Eli jos vain suinkin pystyt, investoi tähän. Pääset nopeasti, olosi paranee ja säästyyhän noiden kaikkien voiteidenkin hinnat jatkossa. Itselläni on ainakin mennyt niihin pienoinen omaisuus viimeisimmän synnytyksen jälkeen, useampi vuosi.
Vierailija kirjoitti:
en saa työnnettyä takaisin.
Muistatko, kauanko aikaa kului pienenemiseen? Ja miten tuo leikkaus (?), jossa uloke poistettiin: olitko kauhean kipeä sen jälkeen ja kauanko kesti toipuminen? Luulen, että ennemmin tai myöhemmin on lääkäriin mentävä. Toivoisin vain, että saisin jollain konstilla nakin pienennettyä niin, että joku keveämpi toimenpide (hirttäminen) kuin leikkaus olisi mahdollinen.
Jouduitko viipymään sairaalassa kuinka kauan?
Kyseessä ei ole kuitenkaan välttämättä peräpukama, joka siis tarkoittaa sitä, että suolessa on "suonikohjuja". Omalla kohdallani ei ollut niin.
Nakki pieneni ajan myötä, jouduin kyllä työntelemään takaisin varsinkin, jos oli vatsa kovana ja vessanpöntöllä joutui isomman urakan eteen. Silloin nakki luiskahti taas ulos.
Lopulta menin lääkäriin ja sain lähetteen sairaalaan. Paikallispuudutuksella uloke poistettiin, aikaa meni alle puoli tuntia koko operaatioon, johon sisältyi myös ultralla pukamien tarkastaminen.
Niin, onko toivoa?? Paraneekohan lääkkeellä kivuttomaksi vai onko ainoa toivo lähteä lääkärin veitsen alle? Muutaman päivän käyttänyt scheriproctia, eilen sain neoproctin. Synnytys roihautti järkkyyn kuntoon. Kipu on pahin oire näissä:( Normaali arki ei oikein suju ja kaikki pyörii pyllyn ympärillä:( Kun on niin kipeä.
Onko kenelläkään kokemusta siitä, että oukamat olisi aukaistu? Kuinka kipeä on sen jälkeen ja kuinka kauan?
Jos tiedätte hyviä keinoja pienentämiseen ja kivuttomuuteen, niin kiitos, ovat enemmän kuin tervetulleita!