Lapseni on ekaluokalla steinerkoulussa, saksaa ja englantia ovat jo aloittaneet opiskelemaan
roomalaiset numerot opettelivat ensimmäisenä matematiikassa. käsitöissä neulovat. kolmannella luokalla kun väriliidut vaihtuvat kaunokirjoituksen tullessa kuvioihin, liidun tilalle ei tule lyijykynää vaan mustepullo ja sulkakynä! soittavat myös puista pentatonista hulua musiikkitunnilla jo nyt.
koulu on tehnyt hyvää todella vilkkaalle pojalleni, hän rakastaa koulunkäyntiä ja yhteishenki koulussa on suuri. lisäksi tapa opiskella tuntuu ihanalle
Kommentit (77)
oli opettaja arvellut, että ehkäpä se on lapsen karmassa, että tulee aina kiusatuksi...? Jostain syystä lapsen koulutie siinä oppilaitoksessa loppui siihen paikkaan.
Huom: tämä oli yksi opettaja yhdessä Steiner -koulussa, eikä tarkoitukseni ole mustamaalata kaikkia Steinereita. Kiusaamista on jossain muodossa kaikkialla missä lapsia on enemmän kuin kaksi, mutta tämä oli pöyristyttävin koskaan kuulemani esimerkki asian huonosta käsittelystä.
kiusaamistapauksia ei osata hoitaa, kiusaajaa pitää ymmärtää jne.
ole epäpäteviä opettajia. Vai onko minun lapsillani vaan käynyt huono tuuri?
ole epäpäteviä opettajia. Vai onko minun lapsillani vaan käynyt huono tuuri?
ainakin taviseskarissa maalla rikkaan lapsi sai paukuttaa toista eikä ollut opettajan mukaan kuin vahinko.
Se on tuhannen asukkaan tuppukylä. Siellä sitten pitäjän laidassa keskellä ei mitään on tämä koulu. Minusta on vaan aika hurja ajatus, että siellä on koulu noin erillään kaikesta.
Pienet piirit on turvalliset, mutta jos jokin mättää ne voi olla myös ahdistavat.
Nämä on ihan minun mietteitäni. En tunne ko. koulua yhtään, selvästi sillä kannattajansa on, koska se toimii ja kukoistaa. Olisihan se aikaa kaatunut, jos se ihan pielessä olisi!
haastetta kirjoittamiseen enemmin, ettei jäli synny vain niin helposti kuin perus lyijy/mustekynällä, lisäksi jälki on kaunista kun sen taidon oppii. opettelevat kalligrafian perusteet ja taidot. jokainen oppii kirjoittamaan kaunista vanhanaikaista kaunoa. esim numerot jotka opiskelivat nyt kirjoittamaan, ei ole nykyaikaiset vaan vanhanaikaiset koukeroineen. sama koskee kirjaimia
lapseni on oppinut myös kehräämään, huovuttamaan, virkkaamaan, kylvämään, leipomaan, tanssimaan, rakentamaan leikkimökkiä, valamaan kynttilöitä, näyttelemään, lausumaan runoja, hoitamaan kasvimaata... ym
Näitä taitoja en itse olisi osannut laselleni opettaa.
Eikö kirjoittaminen muka ole lapsille tarpeeksi vaikeaa muutenkin ilman että sitä vielä tahallaan vaikeutetaan.
Koska hieroglyfien kaivertaminen opetellaan?
palikkavärejä. niillä voi hyvin kirjoittaa ja laskea. lapset tekevät itse kaikki koulukirjansa. oppivat motivaation oppia ja nähdä vaivaa sen eteen. itse arvostan todella taitoja joita tuolla saa. leikimökinrakennus tosiaan kuuluu kolmannenluokan puukäsityön opetussuunnitelmaan. kasvimaata tehdään ja opetellaan kylvö , kasvattaminen ja kaiken kasvaneen vaaliminen. luonto on keskeistä kaikessa. koulun keittiö tarjoaa vain luomu/lähiruokaa. maksan mieluusti 40e/k siitä että lapseni saa käydä tätä ihanaa lapsiläheistä koulua. ja oppia arvostamaan kaikkea ympärillään muun perusopetuksen sijaan. joka muuten sisältää saman oppimäärän ja tiedot kuin peruskoulussa
kuka vain osaa kirjoittaa lyijykynällä ja mustekynällä mutta kuka taitaa myös haasteellisemmat muodot osaa sen vielä paremmin.
takaan että jokainen lapsi ennen kouluun menoa on oppinut jo perus puuvärien ja kynien käytön.
käsittääkseni niissä kouluissa, missä alkaa 2 vierasta kieltä ekaluokalla, on viikkontunteja vain 1 per kieli - ja se on kielen oppimisen kannalta aivan liian vähän.
Ikävä kyllä esim yläkouluikäiset steinerkoululaiset ovat todella paljon heikompia vieraissa kielissä verrattuna ikätovereihinsa.
pieni kömpelö vasuripoikani saisi aikaan mustepullon ja sulkakynän kanssa kun nytkin on aina kädensyrjä musta.
Onkse oikeasti pakollista kaikille?
Tuo sulkakynä kuulostaa tosi hölmöltä, samoin roomalaiset numerot. Kädentaidot tosi plussaa muuten.
Muuten, minunkin poikani rakastaa koulukäyntiä, enkä tunne montaa ekaluokkalaista, joka ei rakastaisi!
käsittääkseni niissä kouluissa, missä alkaa 2 vierasta kieltä ekaluokalla, on viikkontunteja vain 1 per kieli - ja se on kielen oppimisen kannalta aivan liian vähän.
Ikävä kyllä esim yläkouluikäiset steinerkoululaiset ovat todella paljon heikompia vieraissa kielissä verrattuna ikätovereihinsa.
kieliä on 2x 2h yhdystunnit viikossa per kieli. meidän koulussa. t: ap
mutta moni opettaja on työssään ihan sen snellun tutkinnon kanssa ilman varsinaista luokanopen pätevyyttä. Ainakin tuntemistani steinerkoulun opettajista suurimmalla osalla on vain snellun koulutus ja pienellä vähemmistöllä myös varsinainen luokanopen koulutus.
Tässäkin ketjussa on havaittavissa steinerille hyvin tyypillinen "ei ole kiusaamista, ei ei" ja pää puskaan =) Todellisuudessa sitä kiusaamista kuitenkin on ihan yhtä lailla, ongelmana vain se, ettei sitä osata hoitaa ja asiaa vähätellään.
Taideprojektit ym. toki upeita.