Oletko pelännyt kuolevasi synnytyksessä?

kun olin esikoisen kohdalla viimeisilläni, luin ammattilehdestä kuolinilmoituksen, jossa kohtu oli synnytyksessä revennyt ja äiti kuollut. Tämä äiti oli minun ikäiseni, nuori.

Pelkäsin niin, että itkin. Vannotin miestä pitämään vauvasta hyvää huolta.



Itse synnytyksessä en kerennyt pelkäämään.

sulla siis yli 10 l vuoto. Onneksi selvisit! Ei mikään itsestäänselvyys. Missä sairaalassa synnytit ja sait ilmeisen hyvän hoidon?

sulla siis yli 10 l vuoto. Onneksi selvisit! Ei mikään itsestäänselvyys. Missä sairaalassa synnytit ja sait ilmeisen hyvän hoidon?

laitoin kaikki vakuutuspaperit, tilijutskat yms. järjestykseen ja miehelle esittelin mistä kaikki löytyy.



Minulla on hyytymistekijähäiriö ja 10krt riski saada veritulppa.

Vähän ennen esikoisen syntymää yksi nainen kuoli heti synnytyksen jälkeen, hänellä oli ilmeisesti ollut sama vaiva.

Aina ennen synnytystä olen pelännyt, että lapselle käy jotain synnytyksessä. Sitten näin kävikin: imukuppisynnytys, pisteitä 1 ja elvytys (onneksi tokeni nopeasti). Itse sain massiivisen vuodon, jota korjattiin kahdesti leikkaussalissa. Suurimmman osan päivästä olin taju kankaalla, mutta missään vaiheessa en pelännyt että kuolen. Ei kai oikein edes tajunnut mitä oli tapahtumassa. Vasta jälkikäteen on tullut pelko, enkä uskaltaisi enää synnyttää.

Kun joku tuolla sanoi, että se on ihan mahdollista.

mutta siinä vaiheessa kun kesken synnytyksen tuli äkkilähtö hätäsektioon todella pelkäsin. Oli todella traumaattinen kokemus sekä minulle että miehelle =(

sekin oli niin kauhea kokemus, että pelkäsin senkin aikana kuolevani. Keskityin sekä synnytystenn, että sektion aikana vain siihen, että selviäisin hengissä.

En synnytykseen

Mutta ekaan raskauteen kyllä. Sektion jälkeen teho-osastolla meni hetki.



Toinen raskaus menikin sitten melkein nappiin

mutta en voi väittää varsinaisesti pelänneeni. Paljon helpompi oli pelätä että vauva kuolisi.

En peljännyt raskausaikana, mutta kun synnytys päättyi kiireelliseen sektioon ja itse sain sen jälkeen kovan verenvuodon niin silloin pelkäsin.

Olen kärsinyt kauheasta vauvakuumeesta ja haikaillut kolmatta lasta, mutta tämä ketju nosti taas mieleen muistikuvia edellisistä synnytyksistä, joten -No Thanks-.

Samoin ilman kivunlievitystä synnytin esikoisen, joka myös imukupilla otettiin ulos. Olin aivan vakuuttunut kuolemastani. Lopputulos oli 30 tikkiä alapäässä. Kuopus syntyi leikiten (13 vuotta ikäeroa) ja hienosti otettiin huomioon edellisen synnytyksen rankkuus, tuloksena oli yksi ähkäisy synnytyken aikana ja yksi tikki "varuiksi". Mitään psyykkisiä traumoja en kyllä saanut esikoisestakaan.

eka lapsi tuli repimällä imukupilla ja toinen 4,5 (jonka piti olla max 3,5 kg, olen pienikokoinen) repi tullessaan kaiken, menetin verta myös paljon ja käväisin tajuttomana. Eli kiitos, että muistutitte - minulle riittää nämä kaksi ;-)

Mutta nyt jälkeenpäin ymmärrän että ilman apua en olisi selvinnyt. Taas tuota tiedä miten synnytys olisi edennyt ilman apua, ja olisiko kohtu jaksanut toimia paremmin.



Onneksi synnytys jossa istukka ei irronnut ja menetin 3,5 litraa verta oli jo tarkoituskin jäädä viimeiseksi, ei tarvitse sen asian takia kipuilla enää. Muuten varmasti pelkäisin lähteä enää synnyttämään. Toimenpiteiden aikana olin ihan luottavainen eikä mulla mitään hurjaa lähellä piti- kokemusta ollutkaan, mutta vähän nyt erilainen synnytys kuitenkin. Muistan että matkalla hissillä leikkuriin ajattelin että pakko pitää silmiä auki ettei nuo luule mun pyörtyvän.

Esikoisen synnytyksessä menetin 2l verta ja menin tosi huonoon kuntoon. Jälkeen päin tajusin, että jossain kehitysmaassa sekä minä että lapsi olisimme luultavasti kuolleet. Toista odotan, enkä nytkään pelkää kuolevani kun pääsen synnyttämään sairaalaan. Nykyään pidän ihan hulluina kotisynnytysten kannattajia.

Itsekin olen ennen jokaista kolmea synnytystäni ollut ihan varma, että kuolen synnytyksessä.



En tiedä mistä nuo ajatukset kumpuavat, sillä itse synnytystapahtumat ovat minullakin olleet positiivisia kokemuksia, mutta ennakkoon tosiaan ajatukset ovat olet synkkiäkin.

pelännyt jokaisella 3 kerralla. Välillä jopa toivonut;-o! Ehkä on ok, että pieni kuolemanpelko on mukana, vaikka kaikki menisikin hyvin. Sittenhän on tarkkana ja herkkänä ja valmiina huomaamaan pienetkin muutokset olossaan. Mulla kolmas synnytys oli jo tosi hyvä, mutta kyllä siinäkin ponnistusvaiheessa olisin mieluiten joko kuollut tai sitten olisin edes halunnut, että vauva

revitään ulos eikä mun tarvi enää tehdä mitään;-0!



Voisin vielä sen 4. saada:-)

Ennen ensimmäistä en osannut pelätä, mutta tuon ensimmäisen kokemuksen jälkeen toista odottaessa pelkään oikeasti. On tullut itkettyä muutamat itkut sitä miten surullista olisi jos lapsemme jäisi ilman äitiä jos kuolisin synnytykseen.

Esikoisen synnytyksessä menetin 2l verta ja menin tosi huonoon kuntoon. Jälkeen päin tajusin, että jossain kehitysmaassa sekä minä että lapsi olisimme luultavasti kuolleet. Toista odotan, enkä nytkään pelkää kuolevani kun pääsen synnyttämään sairaalaan. Nykyään pidän ihan hulluina kotisynnytysten kannattajia.

- en tod. näk. olisi tässä, jos kumpikaan synnytyksistäni olisi ollut kotisynnytys (esikoinen: saatiin ulos imukupilla, hätäsektio lähellä, mulla massiivinen verenvuoto synnytyksen yhteydessä. En ollut tolpillani pariin päivään. Kuopus tuli maailmaan helpommin, mutta mulle istukan roippeista runsas verenvuoto muutama tunti synnytyksestä, ja kovaa kyytiä leikkaussaliin kaavintaan).