~~SYYSKUUN SYDÄMET joulutonttuina~~
Aloittelen uuden pinon,kun olen niiiiin ahkera kirjoittelija ??? ;-)
Kommentit (23)
Vihdoinkin se aurinko näyttäytyi :)
Ihanaa tekstiä PauliNea! Samoin minä osaan vasta nyt kunnolla nauttia äitiyden iloista kolmannen lapsen kanssa. Saattaa olla niinkin että kun isommat lapset syntyivät, olin itsekin vielä niin nuori etten tajunnut tilannetta niinkuin nyt yli 30vee... Mutta nyt nautin täysin sydämin joka hymystä ja uudesta kehitysaskeleesta:) Ja samalla kaamea menettämisen pelko vaanii taustalla, kauhea tunne :(
Meillä ei vieläkään ole mitään ihmismäistä rytmiä pojan nukkumisessa. Viime yönä nukahti vasta klo 6!!!! Siihen asti torkkui ja heräili noin puolen tunnin välein. Ennen puolta yötä en ole vielä kertaakaan saanut poikaa yöunille. Useimmiten klo 00.30-1 alkaa unet, jotka ovat joka yö erilaatuisia: välillä nukkuu 8h putkeen, välillä heräilee puolen tunnin välein inisemään. Päivisin vietämme kuitenkin samanlaista elämää joka päivä. Puolilta päivin ulos, jossa nukkuu 3-4h ja loppupäivän aikana torkkuu puolen tunnin nokosia 2-3 kertaa. Nyt olen onneksi saanut pojan nukkumaan sisälläkin pitkät päiväunet, olin jo ihan epätoivoinen kun odotin huonoja säitä eikä olisi päästy ulos. Poika vaan sänkyyn samaan aikaa kuin olisi menty ulos ja sinne nukahtaa itsekseen, ihmeen helppoa :)
Iltavelliä olen alkanut antamaan pari viikkoa sitten (puolet maissivelliä ja puolet maitoa) sekä d-tipat palautin ohjelmaan, eipä ole vatsavaivoja näkynyt. Paukuttelee aamuisin kyllä melkoisesti, mutta johtunee siitä etten röyhtäytä yösyötöillä.
Niin ja niistä omista kiloista vielä... -14kg on lähteny siitä mitä painoin ennen raskautta :) Että ihan jees :D Olihan tuota jo liikaa lähteissäkin, eikä raskausaikana tullu ku 2kg. Syön vaan vähemmän ja liikun enemmän, suklaata pistelen ihan entiseen tahtiin :P Sen kun vielä sais pois ni pääsis oikeisiin mittoihin.
Joulua odotellessa,
Sims ja poikanen 2kk
Poika sai ekan rokotuksen ja hyvä etten alkanu ite itkemään. No, onneksi pikkusen itku jäi lyhyeen ja kipu oli aika mitätön :)
Mitat:
7370g
66cm
Voikun laihtuis, niin elämäkin paremmalle maistuis.
Mutta kun ei, niin ei.
Mullakin on tuo menettämisen pelko aika suunnaton, mutta ei mitenkään samallaisena kuin odotus aikana.
Meillä poika nukkuu 19-05 nykyään ja yhdellä syönnillä. Paras yö on ollu 12h yhdellä syönnillä ja voitte kuvitella, että olin virkku sen jälkeen :D Se virkeys kantaa vielä monta viikkoa :D
Meillä on arki hyvin tasapainosta nykyään. Vaavia ihmetellään ja sen kehitystä!!! Meidän mielestä poika on tietenkin maailman suloisin!!
Ja ostettiin eka vekotin. Sellanen "lelukaari" josta kuuluu musiikkia kun lapsen käsi käy siinä roikkuviin pehmoleluihin. Se soi sitten pitkin iltaa.. alkaa jo harmittaa, että semmonen tuli hommattua!!!
Töitä tämä vaavi teettää, mutta ON niin sen ARVOSTA!
Meidän poika täytti viime viikolla 2 kk ja neuvolassa mitat 63cm ja 7300g, on oltu ruoka-aikaan kotona ;)... Ihmekös tuo, kun syö edelleen 2-3 kertaa yössä. Ihan kade olen teidän pitkille yöunille! Meillä edelleen pisin nukuttu väli on neljä tuntia ja sekin harvinaista herkkua! Tavallisesti poika nukkuu yhden 3 tunnin ja kaksi 2 tunnin pätkää yössä ja on nälkäinen kuin mikä aina herätessään vaikka maito mulla on riittänyt oikein hyvin. Odotan kyllä jo velli-ikää jotta saisi pojan masun täytettyä vähän pidemmäksi aikaa!
Muuten kaikki onkin oikein hyvin. Meilläkin naureskellaan ja jumpataan kovasti. Poika on oppinut kääntymään selältä kyljelle ja takaisin ja muutenkin tuntuu kovasti treenaavan niin liikkumista kuin äänenkäyttöäkin. Katselee jo niin terhakasti ympärilleenkin että tuntuu ihan isolta vauvalta!
Meidän neiti on nyt 2kk ja mitat oli neuvolassa 55,5 cm ja 5,6 kg :) Yöt meee ok, nukkumaan menee 21-23, nukkuu 4-6h (jopa 7h!!) ja sitten vielä n. 3h ja herätään n. klo 9 maissa. Pihalla nukkuu 3-4h päikkärit. Maitoa tulee aika hyvin, mutta iltaisin saa vähän lisäksi korvikettakin. Hymyjä ja jokeltelua tulee. Napatyrä vaan on aika suuri, joten sen vuoksi olen pitänyt nyt pääasiassa potkupuja, ettei kireä kuminauha paina...on tämä niin ihanaa aikaa :)
Osallistutteko muutes siihen pneumokokki-rokotetutkimukseen? Ilmeisesti se pneumokokkirokote tulee rokoteohjelmaan, mutta tutkimuksessa on se huono puoli, että sitä ei varmuudella saa..
Rilla: Onpas teillä tosiaan ihanan pullea vaavi :)
Neukkulassa täti sano, että isommat vauvat lähtee kokonsa myötä myöhemmin liikkeelle (??), mutta eipä sitä kiirettä onneksi ole. Ei niin nopsaan tarvii juosta perässä ;)
RAKSI SEINÄÄN; poika nauro ekan kerran ääneen 4.12. Ja osaa jo leikkiä soivalla lelukaarella. Ite saa koskettua nallukoihin, että musiikki raikaa :) :) Happy, Happy!!
-Jaksaa kannatella masullaan päätä, melkein kääntyy masulta selälleen, muttei vielä toisinpäin.
Kertokaahan mitä teidän vauvat osaa?
TIINA82: Me ei osallistuta pneumokokki tutkimukseen.
3kk ja viikko.
Mun pirpana on nyt 2 kk ja 2 vko. Viikko sitten oli neuvola ja tytön mitat oli 55 cm ja 4410 g. Alakäyrillä mennään, mutta käyrillä kuitenkin. Hän oli syntyessään 47 cm ja 2760 g (syntyi rv 38+6). Meidän tyttö ei ole saanut vielä nimeä. Piti saada kuukausi sitten, mutta mulle tuli rintapaise, jonka takia jouduin sairaalaan just ristiäisviikonlopuksi. Pappi on niin kiireinnen, että saatiin seuraava aika ens sunnuntaiksi (13.12).
En oo hirveesti jaksanu miettii jouluu, kun haluaisin ensin ristiäiset alta pois. Meidän tyttö kun on vielä semmonen, että hän ei juuri nuku päiväunia. Hän nukahtaa usein syliin, mutta kun sen siirtää sänkyyn, johan silmät on jo ammollaan ja huuto alkaa. Oon tosdi tyytyväinen, jos se sattuu nukkumaan päivässä tunnin yhteen mittaan (harvinaisia). Onneksi hän nukkuu yöt hyvin herättäen syömään noin 1-3 kertaa yössä.
Pirpana on alkanut kovasti puhumaan, enemmän päivä päivältä. Alussa hän ei viihtynyt lainkaan puuhamatolla, mutta nyt entistä enemmän. Nytkin hän makaa puuhamatolla ja puhelee roukkuville leluille. Hän antaa niille myös vauhtia, eli kädet ovat tulleet mukaan kuvioon jo ajatuksella eikä enää vain vahingossa.
Hän työntää käsiään koko ajan suuhun, kun on nälkä, ja yritän kovasti ottaa niitä aina pois, koska en halua, että hän alkaa imeä sormiaan. Yritän tarjota tuttia, mutta sitä hän ei huoli. Tutipulloakaan hän ei aina huoli vaan haluaa rintaa. Minulla kuitenkin on nyt tällä hetkellä vain toinen rinta käytettävissä, koska toisessa on vielä nännin vieressä avohaava rintapaiseen takia, joten yritän tarjota pulloa mahdollisimman usein. Mutta kun hän ei aina huoli sitä, joudun syöttämään häntä yhdestä rinnasta tosi usein.
Me osallistumme pneumokokkitutkimukseen. Tyttö saa ensi neuvolakäynnillä sitten kaksi piikkiä ja suun kautta rotavirusrokotteen. Tyttö saa varmasti vatsakipuja rotavirusrokotteesta (sai ainakin ensimmäisestä) ja sitten piikeistä voi nousta kuume. Kauhulla odottaen.
Meidän pojalle nousi yhdistelmärokotteesta illaksi 38.4 kuume. Pojalla oma lämpö 37.1.
Ja rotarokotteesta väänsi kaksi päivää massua. Vaikka ensimmäisellä kerralla ei tullu ollenkaan vaivoja!
ps. Kannattaa hakea apteekista jo valmiiksi niitä panadol suppoja, jos kuume nousee rokotteesta, ettei saa kuumeen laskemaan.
Kiva lueskella muiden kuulumisia!! :)
oisin kiinnostunu, millasii päivärytmejä teillä muilla on? kuinka paljon vauvat nukkuu/hereillä/leikkii/syö yms??
entäs miten paljon käytte vaavien kanssa jossain?
entäs oletteko vieneet hoitoon?
Paljon kysymyksiä! ;)
Hei pitkäst aikaan.
Meiän neitonen on huomenna jo 3kk, mitat oli viime viikolla 4,3kg ja 58cm. Rintamaidolla kasvaa, nyt oli paino vähän alakäyrillä. Mä olen itse ollut samanlainen hoikkalapsi joten ei hätiä. ja vauveli ei kuitenkaan nälkäinen tai itkuinen ole.
vauva sairasti tuossa vajaa kuukausi sitten ilmeisesti sikaflunssan. Ensin oli nuhainen ja sitten tuli kauhea yskä ja kuume, ekana kuumepäivänä käytiin lääkärissä, josta lähetteellä lastenpolille ja sieltä päästiin kotiin tamiflun ja yskänlääkkeen voimin. Lääkäkuuri kuitenkin puri hyvin äkkiä ja neiti on ihan kunnossa. Kyllä pelästytti, vaikka mä vasta siellä polilla tajusin, että epäilivätkin sikaflunssaa ja just yskän takia. Muu perhe on ollut suht terveenä, joten mistä lie tartunnan saanut.
Sairastumisen myötä yöunet on ollut vähän hukassa, välillä menee 3-4tunnin pätkiä ja välillä 7-8tuntia.
Nappi: mitä tarkoitit kysymyksellä vauvojen knassa käymisestä?
Mulla on ainakin vauva mukana kaupungilla ja kylässä. Just käytiin ensimmäisen reissukin vauvan kanssa, 400km päässä ystävän luona yökylässä ja hotellilomalla. vauva matkustaa mukana siinä missä esikoinenkin.
Vauva on ollut hoidossa vissiin 2kertaa, äitini luona. Nämäkin on ollut niin, että olen pikaisesti käynyt kaupassa ostoksilla. Isän kanssa on kyllä myös paljon, jos olen vienyt esikoista harrastuksiin tai itse käynyt kampaajalla tai kaupassa. Isän tyttö on ihan selkästi. Mutta mä en laske hoitoon viemistä, kun on isänsä kanssa.
Ninnu
Kyllä nyt alkaa väsymys painaa jo melkoisesti... Pari viikkoa jo yöt ollu tosi risasia, poika heräilly tunnin välein ja huutanu raivona ja sitte pari tuntia öisin ollu hereillä ja leikkiä kalkattanu. Rytmi siis aivan sekaisin (vaikka neuvolan mukaan mitään rytmiä ei vielä olemkaan), päivät menee nukkuessa. Olen yrittäny herätellä päikkäreiltä aikasemmin että nukkuis yöllä, mutta eihän siitä mitään tuu, raivoo vaan ja nukahtaa ihan pystyyn. Joten ajattelin että kai tämä tästä tasaantuu ajan kanssa ja joku yörytmi löytyy... Huoh... Kuitenkin tuohon 2kk ikään asti nukkui ihan hyvin öisin, vaikka yö alkoikin vasta kovin myöhään.
Päivärytmiä ei siis oikeastaan ole sen kummemmin. Klo 11-13 välillä alkaa päikkärit, kestoltaan 3-4 h jonka jälkeen on hereillä noin 2-3h kerrallaan ja sitten puolen tunnin tirsat pari kertaa illalla. Klo 23 iltamaito ja ekan kerran sänkyyn vien, sitten alkaakin tahtojen taisto unta vastaan.
Rokotetutkimukseen ei osallistuta.
Uusia taitoja karttuu koko ajan :) Oma nyrkki on löytynyt ja sillä kovasti huiskitaan leluja. Tuntuu että poika meinaa vähän hermostua välillä kun ei saa osuttua johonkin. Mahalta selälleen on kääntynyt jo yli kuukauden, mutta toiseen suuntaan ei ole osoittanut mitään mielenkiintoa vielä. Naurua tässä kovasti odotellaan kuultavaksi, semmoista "nykinää" ja hyrinää on esiintynyt mutta ei kunnon naurua vielä.
Hoidossa poika on ollu kerran pari tuntia mummin kanssa meidän kotona kun kävin kampaaalla ja vähän nukuin. Iskän kanssa on ollu kotona useamminkin, mutta en minäkään sitä hoidossa olemiseksi laske.
Ihana huomata, ettei kaikilla ole tämä vauvaelo yhtä juhlaa. Tai eipä se taida olla kenelläkään jokapäiväisesti.. Poika on nyt 2,5kk, 2kk neuvolassa mitat olivat 60cm ja 5,7kg.
Meillä taistellaan saman asian kanssa, kuin mitä sims09 kuvaili. Aamulla herätään 9-11, pari tuntia hereillä ja sitten ulos vaunuihin nukkumaan. Päiväunet kestävät 3,5-6 tuntia. Pienempänä tosiaan nuo kuuden tunnin päiväunet ulkona olivat ihan tavallisia, nyt vain 3,5 tuntia. Sen jälkeen poika onkin hereillä oikeastaan koko illan. Välillä saattaa ottaa vartin tissitorkkuja.
Mutta yöunille tosiaan meidän herra menee aikaisintaan yhdentoista maissa. Ja ensimmäisellä kerralla ei tosiaan nuku kuin vartin, sitten kitistään ja nostan olkapäälle, yleensä tulee joko paukkuja tai röyhtäisy. Vaikka ennen nukkumaanmenoakin on röyhtäytetty. Yöllä heräillään tunnin parin välein kitisemään. Viime viikkoina pahimmillaan olen saanut pojan nukkumaan vasta puoli neljältä, on siinä itsellä silmät ristissä seuraavana päivänä, tai oikeastaan koko ajan. En vaan malta ottaa päiväunia, kun kotihommatkin täytyy hoitaa. Ja tosiaan ensimmäiset kaksi kuukautta yöt menivät yhdellä syötöllä, toki vasta puolilta öin suostui silloinkin "sammumaan". Ja on kokeiltu aikaisemminkin nukuttamista, mutta vaikka kahdeksalta saa iltamaidon ja iltatoimet tehty sitä ennen, nukahtaa kuitenkin vasta puolilta öin.
Minä olen ajatellut tuohon rokotetutkimukseen osallistua, seuraavalla neuvolakerralla pitäisi ensimmäinen rokote antaa. Suun kautta otetusta ensimmäisestä rota-rokotteesta ei tullut mitään oireita.
Meillä poika nauraa jo ääneen, ei toki usein, mutta virkeimmillään ollessa. Samoin kala-mobile saa kuulla jos jonkinmoista jokellusta pojalta. Vatsalta selälleen on käännytty jo jonkin aikaa, viimeisen viikon aikana oikeastaan kääntyy samantien selälleen ja sitten ihmettelee, mitäs tapahtui. Selältä mahalleen kääntymisestä ei ole mitään merkkejä. Kädet viuhuu kuin kapellimestarilla, mutta en usko, että mitään todellista käsien löytymistä on vielä ollut. Lelukaaren lelut kyllä saavat kyytiä sekä käsillä että jaloilla.
Ja nyrkkejä syödään valtavalla ruokahalulla, nykyisin on paita kuolasta märkänä aina, ennen puklattiin vaatteet märiksi. ;)
Hoidossa ei poika ole vielä oikeastaan ollut. Yritän järjestää menot päiväunien aikaan, joten mummolassa on hoidossa käyty vain nukkumassa ulkona. Isän kanssa on muutaman kauppareissun ajan ollut, enkä sitä tosiaan minäkään hoidossa oloksi laske. Meillä mies on suurimman osan vapaa-ajastaan rakennustyömaalla, joten illat ja viikonloput vietän yleensä kahdestaan pojan kanssa. On kyllä tullut yh-elämä tutuksi.. :)
Minä olen reissannut pojan kanssa alusta asti. Viikon vanhana tehtiin ensimmäinen pidempi autoreissu hotelliyöpymisineen, matkaa edestakaisin yli 800km. Meni tosi hienosti. Ja kaupoissa on käyty koko ajan, enpä minä muuten mihinkään pääsisikään, kun mies on raksalla. Kauppakeskuksissa ja marketeissa olen siis tuon pienen kanssa vieraillut useasti. Terveenä on tähän asti pysytty. Ja jatkossakin on tarkoitus mennä pojan kanssa ihan normaalisti. En ole ajatellut, että lapsen kanssa pitäisi jumittua vain kotiin. Toki menemiset pitää suunnitella eri tavalla, kuin ennen, mutta lähes joka paikkaan tuon tenavan kyllä voi mielestäni mukaan ottaa, maalaisjärkeä kun käyttää.
Jospa nyt malttaisi mennä päiväunille..
Anis
Meidän tytön kanssa ei juuri päivärytmistä voida puhua, koska hän ei juuri nuku päiväunia. Hän nukahtaa usein syötön aikana syliin, jolloin kannan hänet sänkyyn. Useimmiten silmät aukeavat, kun olen laskenut hänet sänkyyn. Nyt hän nukkuu päiväunia (kolmannen yrityksen jälkeen), mutta yleensä ei puoltatoista tuntia enempää. Illalla sitten ollaan yliväsyneitä, eikä mikään kelpaa, jolloin vien hänet 'pakolla' nukkumaan pitäen häntä tiukasti sylissäni keinutuolissa.
Illalla teen tytölle iltatoimet 20:30-21:00 välillä, jonka jälkeen menen sänkyyn syöttämään häntä. Voipi olla, että hän roikkuu tississä puoleen yöhön asti kuten eilen ennen kuin saan hänet laskettua omaan sänkyyn ilman heräämistä. Pulloa hän ei suostu syömään (erilaisia tutteja on kokeiltu jo vaikka kuinka paljon). Yöllä hän herää 1-3 kertaa syömään noin viideksitoista minuutiksi. Aamulla herätään 9-10 maissa.
Päivällä (ei joka päivä) mennään puolen päivän aikoihin vaunukävelylle, mutta sekin on tahtojen taistoa. Tyttö alkaa heti huutaman, kun olen laittanut hänelle pipon päähän. Joku siinä pipossa (kaikissa pipoissa yleensä) ottaa häntä päähän. Sitten huudetaan niin kauan, kunnes vaunut lähtevät liikkeelle. Ja sitten kun vaunut pysähtyvät, hänkin herää melkein heti. Sama juttu automatkoissa. Huutoa jatkuu kunnes auto lähtee liikkeelle. Kaupassakin huudetaan nykyään joka reissulla. Vastasyntyneenä oli helppo käydä kaupassa, kun hän vain nukkui. Mutta ei enää. Kun kärryt pysähtyvät, alkaa huuto. Ja yleensä alkaa muutenkin. Hänelle tulee varmaan kuuma, vaikka asua vähän avaa.
Reissulle ei olla vielä lähdetty pirpanan kanssa, mutta eipä tässä muutenkaan olisi lähdetty. Jouluostoksille pitäisi kohta mennä. En tiedä, mitä siitä seuraa.
Naurua vielä kovasti odotellaan. Tyttö täyttää kolme kuukautta 22. päivä.
Kerran olen jättänyt tytön äitini hoiviin niin että äiti on tullut kotiini, jotta olen päässyt käymään parturissa. Äitini teki kauan töitä, että hän sai tytön syömään pullosta. Isän kanssa on tietenkin myös ollut. Omia harrastuksia en ole vielä aloittanut, enkä tiedä, milloin raaskin aloittaakaan. Tuntuu, etten halua olla tytöstä erossa ollenkaan, vaikka hermot välillä meneekin tuon nukkumisen (tai lähinnä sen puutteen).
Vuoden ikäisenä tyttö pitäisi kumminkin viedä jo hoitoon. Raskaana ollessa olin sitä mieltä, että vuoden ikäisenä vain hoitoon, mutta nyt haluaisin olla pidempään kotona, jos se vain rahallisesti olisi mahdollista...
Nimikerkkini tulee muuten siitä, että tyttö roikkuu tississä erittäin usein. Sanotaan, että ainakin tunnin välein päivällä ja illalla koko ajan kunnes nukahtaa.
Meillä on naurua jo tullut ja uusin asia; poika on löytänyt kätensä!!! Osaa jo tarttua pehmopalloon, joka kyllä on aseteltava hänen käsiinsä!
Poitsu nukkuu yöt 19-05.30 yhdellä syönnillä, joskus kahdella. Torkkuu ainakin kahdet tunnin pätkät aamupäivällä ja nukahtaa ulos 3h päikkäreille siinä 12 aikaan. Nyt kun ollu pakkasta ja liian kylmä niin nukkuu sisällä. Sisällä tuntuu valvovan 1,5h ja sitten taas nukkuu, taas valvoo jne..
Me ollaan käyty kerran kaupassa koko poppoo. Poika ollut hoidossa mummilla, meidän mielenterveyden takaamiseksi n. kerran viikossa. Yleensä just päikkäreille jääny.
Poitsu 3kk 2vko
Heippa piiiitkästä aikaa!
Nyt kun kovat pakkaset ovat alkaneet on enemmän aikaa kirjoitella... Pelkäsin tätä päivää kun pakkasta on yli kymmenen eikä voi nukuttaa pihalla tyttöä.. Meillä kun likka nukkuu aina neljä tuntia pihalla ja sisällä ei meinaa millään nukkua tuntia pidempään. Noh niinhän tässä nyt sitten kävi että tyttö nukkuu rattaissa sisällä! ;)
Oletteko kuinka tarkasti pitänyt kiinni noista pakkasrajoista?
Meinattiin huomenna lähteä Jumboon ostoksille, sehän on onneks sisätiloissa. En oikein tiedä kuinka oma pääni kestää tätä neljän seinän sisällä oloa. ;)
Muutenkin ollaan kyllä käyty ihan normaalisti kaupoissa ja kylässä vauvan kanssa. Ja hoitoon olen myös jättänyt isovanhemmille vauvaa jos oon ite käynyt kampaajalla, jumpassa tai ostoksilla. Yleensä päiväuniaikaan. Oon myös pumppaillut ja aina silloin tällöin ollaan annettu "muuten vaan" pullosta, jottei alkais sitä hylkimään. Eli pääsis jatkossakin käymään jossain.
Minulla johonkin lähtö on ollut helppoa just päiväunien aikaan, koska tyttö nukkuu niin kiltisti aina pitkät päikkärit. Yleensä päikkärit on puol kahdestatoista puol neljään. Sit ollaan maksimissaan puolitoista tuntia hereillä ja sit pikku päikkärit (puol tuntia) äitin ja iskän sängyssä. myöhemmin ehkä sielä tissinokoset sylissä. Ysiltä tyttö on yleensä jo unten mailla. eli meillä on pitkään ollu jo rytmiä ja se sopii myös äitille hyvin! ;) Tosin just juteltiin anopin kanssa että pidän tiukasti kiinni siitä rytmistä ja olen valmis tekemään sen eteen asioita. Eli jos tyttö nukkuu vaunuissa pihalla ja alkaa heräilemään päikkäreiltä vaikkapa kahden tunnin jälkeen niin lähden kävelemään sen kanssa, niin tyttö jatkaa unia.
Pahoittelut että teksti on niiiiin epäselvää ja -loogista, mutta äiti on nyt vähän väsynyt... ;)
Toissakertaisessa vauvalehdessä oli muuten tosi hyvä juttu äitien jaksamisesta joka ainakin muhun kolahti kovasti. Kyseessä on meidän ensimmäinen lapsi ja vaikka sanonkin että kyseessä on helppo tapaus, niin olen ollut liian reipas pyytämään apua kun on itse uupunut. Mieheni tekee reissutöitä noin kerran kuussa ja ne väsyttävät mut ihan täysin. Jotenkin tuntuu että avun pyytäminen on merkki huonosta äidistä jne. vaikka todellakin järki sanoo ettei tuo pidä paikkaansa, mutta pääkoppa taitaa olla niin hormooneista sekaisin, että tulee pohdittua tuollaisia. Onneksi meillä on paljon läheisiä joille voi huoletta jättää välillä vauvan. Ja itse olen huomannut että kun pyytää isovanhempia tai kummeja kylään saa kuin varkain hetkeksi hengähdystauon kun he "omivat" vauvan. ;)
Piti myös kysellä onko teillä tullut kuumetta rokotuksesta? meillä ei siitä rotaviruksesta tullut mitään oireita. Ajattelin antaa miehelleni joululahjaksi hotelliyön (vauva siis mukana) ja ajankohta olisi siis kaksi päivää rokotuksen jälkeen. Kandeiskohan siirtää parilla viikolla eteenpäin, mitä mieltä ootte?
Taidoista oli puhetta. Meillä syödään ahkerasti nyrkkejä ja jutellaankin jo, mutta lelujen kanssa leikkimistä ei vielä ole havaittamista. Kyllä tyttö niitä katselee muttei vielä esim lelukaaren leluja yritä tavoitella. Nyt hieman paremmin jo köllöttelee leikkimatolla selällään. Mahallaan tyttö on aina viihtynyt. sylistä pungetaan koko ajan istuvampaan asentoon. Kääntymisyrityksiä on ollut, mutta ei vielä oikeita käännöksiä. Mites teillä?
Mitenkäs kaikkien joulujärjestelyt on sujunut? Meillä on kaikki valmiina ja nyt vaan odotellaan! ;) Meillä ensimmäinen joulu jolloin ollaan koko joulu mieheni vanhemmilla, enkä nää omia vanhempiani. Onneksi appivanhempani ovat aivan ihania ja pääasiahan on että meidän ihana oma perhe saa olla yhdessä!
Sivut temppuilee taas! Jostain syystä ei suostunut laittamaan tätä enää loppuun, joten erillisesti vielä loppu.
Jos en kirjoittele enää ennen joulua, haluamme tytön kanssa toivottaa kaikille teille ihanaa joulun odotusta ja lämpöistä joulua!
Mä olen nyt ihan ensikertalaisena täällä, mutta ehkä joukkoon vielä mahtuu? Mulla on 3kk ikäinen tyttö, syntynyt 15.9. ja esikoinen.
Mitäs täällä nyt kyseltiinkään.. Niin no vaikka alkuun noista raskauskiloista. Mulla tuli koko odotuksen aikana huimat 25kg, joista 17kg on lähtenyt aika lailla itsestään. Nyt yritän tarkoituksella laihduttaa, mutta tää joulunaika ei oo kovinkaan hyvää aikaa dieetille. ;)
Mä en enää imetä, pulloruokinta aloitettiin 2kk jälkeen joten siksi pystyin aloittamaan laihiksen jo nyt. Tsempit kaikille raskauskilojen kanssa taisteleville, viimeiset 5kg on varmasti ne vaikeimmat!
Sit oli jotain vauvan rytmistä. Me ollaan otettu nyt tavaksi aloittaa iltatoimet viimeistään klo 22 eli silloin mennään suihkuun/kylpyyn. Suihkuun jälkeen iltapala ja sit sänkyyn. Sängystä otetaan pois vaan syömään, mut muuten pidetään valot pois eikä seurustella ja ikäänkuin tehdään yö tällä tavalla.
Näin toimimalla ollaan saatu tyttö nukkumaan viimeistään klo 23, kun aiemmin ei nukahtanut kuin vasta klo 01 vaikka mitä olis tehnyt. Samoin yritetään ajoittaa päivän syömiset niin, ettei tarttis enää klo 20 jälkeen antaa ruokaa jotta jaksais sit tankata masun täyteen ennen nukkumaanmenoa.
Meillä tyttö nukkuu aina 7 tuntia ja sit herää syömään. Syömisen jälkeen vaihdetaan vaippa kaikessa hiljaisuudessa ja sit unet jatkuu vielä nelisen tuntia. Äippä vaan tuppaa heräilemään kaikenlaisiin vauvan inahduksiin, joten aamuisin vauva on hyvin levännyt mutta äiti silmät ristissä.. Pitäis vissiin taas ottaa pari yötä unta sohvalla, että sais sikeästi itsekkin nukuttua.
Sen oon kyllä huomannut, ettei koskaan kannattaisi sanoa et meillä jokin asia menee jollain tietyllä tavalla, kun voi olla varma että seuraavana päivänä se asia on sit jo ehtinyt muuttua. ;)
Hmm. Olikos rokotuksista jotain? Me ollaan nyt saatu se eka rotarokote ja sit ostin pneumokokin itse. Ylihuomenna saadaan kolmoisrokote ja rotatehoste. Rotasta ei tullut muuta kun muutaman päivän ajan TODELLA pahanhajuista kakkaa. Pneumokokista tuli pistoskohta kipeäksi, mut sekin meni parissa päivässä ohi.
Meillä tyttö on jo kuukauden ajan kääntynyt vatsalta selälleen, mutta ei toisinpäin. Ja selältä saa itsensä kyljelleen. Nyrkkejä imeskellään kiivaasti, tuntuu kuin tekisi hampaita mutta tiedä siitä sitten? Leluja laitetaan suuhun, mut en tiedä meneekö ne tarkoituksella vai sattumalta niin, että lelu on kädessä ja sit tekeekin mieli imeskellä nyrkkejä.
Juu ja iskä saa tytön nauramaan, tai enemmänkin se on sellasta hauskaa kurlaamista mutta kumminkin ihan selvää naurua. Mun jutuille vaan kiherrellään, mut ei naureta ääneen.
Jokos olette aloitelleet soseita tai vellejä? Mä toivoisin, että niiden avulla saatais yöunet pidennettyä esim. kymmeneen tuntiin. Meillä siis ei oo vielä aloitettu edes maistelemaan, neuvolassa ajattelin nyt kysäistä et josko pikkuhiljaa vois aloitella.
Heips! Joulun odotusta ilmassa...
Ensiksi on kyllä ihan pakko kommentoida, että mä epäilen syvästi, että velleillä ja soseilla saisi vauvan yöunia pidennettyä, 10h nukkuva vauva on kyllä aika harvinaista. Pienen vauvan kuuluu syödä yöllä ja heräillä...Enkä kyllä itsekään pidä mitään kiirettä näihin. Esikoinen oli lähes 4kk kun aloiteltiin maissi ja riisipuurolla ja nyt toivon neitosen kasvavan rintamaidolla hyvin sinne puolivuotiaaksi...on se maitoruokinta kuitenkin niin paljon helpompaa ja jos vauva kasvaa hyvin niin sitten...
Meillä ei oteta ylimääräisiä rokotuksia, enkä mene vauvan kanssa rokotetutkimuksiin, en näe siihen mitään tarvetta. Rotarokotetta ei myöskään otettu, mutta muut neuvolassa otettvat kyllä.
Neitosella on aika selkeä rytmi, 23-aikaan yöunille ja aamuisin hereillään 9:aikaan. Vieressä nukkuu yöt, omassa sängyssä heräilee koko ajan, vieressä nukkuu 3-7tunnin pätkiä, jos ollaan oltu menossa eikä vauva ole päässyt ulos nukkumaan pitkiä päiväunia yöt ovat risaisempia kuin silloin kun ulkona nukuttu 3-5tuntia.
Sisällä päiväunia ei nukuta max. 15minuttiia sylissä nukkuu ja sitten kitistään ja kitistään, joten meillä nukuttiin ulkona myös pakkasilla, -17 oli kovin kun muutaman tunnin pätkän nukkui ulkona. Meillä on tosi suojainen parveke. Mutta tuon kovemmille pakkasille ei kyllä uskalla ulos laittaa, joten toivottavasti ei kovempia tule..
Rauhallista Joulun odotusta!!!
Meillä on jo viikko nukuttu yöt hyvin ja ajoissa!! Poika nukahtaa yöunille klo 19-20 ja nukkuu noin 7h ja syö, sitten herätään aamulla noin seiskan aikaan, ihanaa!! Viime yönä poika nukkuin klo 20-7 heräämättä kertaakaan. Aika oudolta tuntu itestä nukkua 9h putkeen... Sitä lystiä ei noin 5kuukauteen ole ollutkaan, ihme etten heränny kertaakaan. Että Anis ja muut, toivoa on :) Tämä rytmin muutos tapahtui ihan itsestään, en sen kummempia kikkoja tähän käyttänyt. Poika valvoskeli 2 vuorokautta ja torkkui vähän, sitten alkoi tämä uusi onni ja autuus yöunineen. Päivällä nyt sitten unta on vähän vähemmän, mutta ihan kiva kun illalla jää aikaa isommille lapsille ja miehelle ja itsellekin!
Rauhallista joulua kaikille!!
Hassua kun tää nukkumisasiakin on niin suhteellista. Me täällä ollaan varovaisen tyytyväisiä kun poika on pidentänyt yöunen pätkiä kolmeen tuntiin nyt muutaman päivän ajan ja Polly tuolla aiemmin haaveilee jo 10 tunnin yhtenäisistä unista!
Meillä on viikon sisällä poika löytänyt kätensä ja joka päivä ihan silmissä oppii paremmin niitä käyttämään. Nyt vie jo kovasti kaikkea suuhunsa mistä vaan otteen saa ja kaikkea mahdollista halutaan käsillä kokeilla (äidin hiukset ja vaatteet mukaan lukien), katseleminen ei enää riitä kun on keksitty tää uusi ulottuvuus!
Syöminen tuntuu meillä ihan kuin vähentyneen. Poika ei halua enää juurikaan syödä muuten kuin aina herättyään - suuttuu aivan jos muulloin yrittää tarjota!
Huomenna onkin 3kk neuvola, saa nähdä mitkä on uudet mitat.
Hyvää joulua kaikille meiltäkin!
Kirjoitin kyllä Marraskuun pinoon piiitkän viestin,mutta niin se vain oli taas kerran hävinnyt.Sisuunnuin niin kovin,että suljin koneen,enkä enää palannut!! ;-)
Nyt uudella innolla.Miten teillä on kilot karisseet?Tämän on ihan kauheeta!Tämän raskauden jälkeen kilot on ja pysyy:vielä olis semmoiset 8 jäljellä.Olen kyllä syönytkin hyvin sekä ruokaa että herkkua,mutta silti nyppii!
Poika kasvaa huimaa vauhtia.Viimeksi kävimme neuvolassa,kun poika oli 8 viikkoa.Silloin mitat olivat 6150g ja 60,5cm.Seuraava neuvola on 3kk iässä,mutta kokoa on kyllä tullut;-) Minä se en osaa 'tehdä' pieniä ja siroja vauvoja.
Mutta ihanaa aikaa elelemme.Poika on jo viikkoja jutellut kuin papupata ja hymyillyt.Nyt jo huitoo mobilen leluja ja tavoittelee kirjan rapisevia sivuja.Aika menee hurjaa vauhtia!Rytmi menee sen mukaan,mitä on isommilla ohjelmassa.Aamulla nukkuu siis siihen asti,kunnes isommat herättävät ja nukkumaan menee,kun äippä ehtii illalla laittaa.Usein miten nukahtaa yöunille vasta,kun minä menen viereen.Päiväunia on yleensä neljät.Tarkempia aikoja en pysty sanomaan,koska ihan säännöllistä rytmiä ei pysty noudattamaan.Mutta erittäin tyytyväinen ja iloinen veitikka hän on.Kiitollisena voin sanoa,että yhtään kertaa tähän astisen elämänsä aikana hän ei ole itkeskellyt kuin nälkää tai äkkinäistä pikku kipua,joka saattanut tulla isoveikan tai -siskon lelun vahingossa kalahtaessa kipeästi käteen tai muualle.Onneksi näin,sillä kyllä meillä tota itkua ja raivoa riittää,kun on yksi uhmaikäinen poika ja tahtotaitoinen tyllerö!Eli helpolla pääsen vain vauvan kanssa ;-)
Kolmas tulla tupsahtaa valmiiseen perheeseen ja rytmiin:ainakin henkisesti.Fyysisesti kiire kyllä lisääntyy sekä oma tai vanhempien aika vähenee.Äiti on helpompi olla.Voisin jopa sanoa,että ennen tätä kolmatta,en osannut nauttia näin joka solullani äityydestä kuin nyt osaan.Elän ehdottomasti nyt elämäni parasta ja täyteläisintä aikaa!!Mutta voin myös sanoa,että koskaan aiemmin en myöskään ole yhtä usein kokenut epäonnistuvani ihmisenä, kuin nyt koen.Se puolestaan johtunee alituisista yhteenotoista noiden tahtoikäisten kanssa ;-)
Mutta on ihana saada pitää vauvaa iholla,kun joku niin palvovasti tapittaa takaisin,hymyilee ja jokeltaa....
Ihanaa joulun odotusta jokaiseen Tonttulan kotiin!!!
T:PauliNea + poika 2kk