Ei taaskaan valokuvaa kummilapsen vanhemmilta
OVatko ihmiset oikeasti näin saitoja?
Minulla on kaksi kummilasta. Kummankaan tarhakuvaa en ole koskaan saanut. Jonkin tavallisen valokuvan joskus harvoin, pari kertaa sähköisenä.
Nyt pyysin ihan erikseen että olisi kiva saada tarhakuva, siis sellainen 10 X 15 cm -tyylinen potretti, jota tarhoissa kuvaajat käyvät ottamassa. Että olisi edes yksi ihan kunnon kuva. Vastaus oli, että joo, saat kyllä, mutta sähköisenä = skannattuna.
Ovatko ihmiset näin köyhiä? Onko kyse vain saituudesta?
Kyseisille ihmisille (sukulaisia) olen itse antanut ainakin pari tarhakuvaa omasta lapsestani. Omien lapsieni kummeille myös, ihan pyytämättä.
Nimimerkki hämmästynyt äiti
Kommentit (41)
varmaan ainakin jotain 30-40 000 euroa netto kuussa, niin kai nyt tuosta yksi satanen irtoaa kuvien kehitykseen? Vai mitä ihmettä teillä kuukausitulot oikein on, jos joku satasen kuvakehitys kaataa budjetin? Ei meilläkään ole kuukausitulot kuin jotain 3400 euroa nettona, mutta kyllä me nyt silti ne kuvat aina kehitetään ja ihan on jopa 1v sinne studioon viety.
Meillä maksoi 6 € isot kuvat ja ruutukuva-arkki 12 €. Todellakin kaikki mummit ja kummit saavat kuvansa. Valittakaa päiväkotiin/kouluun jos käyttävät kiskurihintaisia kuvaamoja, edullisiakin on tarjolla.
"miksi teette lapsia, jos teillä ei ole rahaa!" Se on vaan niin, ettei raha ratkaise kaikkea tässä maailmassa. En usko, että rikkaan perheen lapsi on yhtään sen onnellisempi kuin köyhemmän perheen...Pistää vaan vihaksi toi lause, oli kyse sitten valokuvien hinnoista, lasten vaatteista, lapsen kanssa kotona olemisesta...aina sama kommentti!
Viime vuodesta "viisastuneena" päiväkoti oli vaihtanut kuvausfirmaa ja nyt lisäkuvat tuntuivatkin olevan hieman edullisempia.
Aiemmin kymppikuvan hinta oli tuo 10 eur, nyt "vain 8 eur" ja muitakin kuvakokoja (myös pienempiä) oli tarjolla.
MUTTA, kuinkas kävikään. Hinta on edullinen, mutta laatukaan ei ole enää sama.
Lasteni kaverikuvaus meni ihan penkin alle, eli toinen lapsista ei katso kameraan ollenkaan ja toinen on kuin seipään niellyt. Jos olisivat edes kumpikin katsoneet kameraan niin ok, vaikka ilme ei olisikaan ollut hyvä. Tätä ei voida nyt ottaa, eikä vaihtoehtoja ollut saatavilla (kysyin).
Yksilökuvissa toisen pojan kuvissa (lähikuva) oli huono ilme, ja näitä oli sitten melkein kaikki valmiin paketin kuvat. Vain pari toisesta kuvamallista. Eli joudun palauttamaan ja tilaamaan kalliimmalla hinnalla toisesta kuvamallista uudet kuvat.
Ei tämän näin pitäisi mennä, vaan pitäisi saada etukäteen vaikka netissä katsoa kuvavaihtoehdot, jotta ei tulisi hävikkiä valokuvaamolle huonoista kuvista eikä sitä myöden kalliimpia kuvia asiakkaille ja turhaa kuvien palauttelua ja lisätilauksia.
Meilläkin olen nyt laskeskellut, että jos tilaan iso-mummeille ja isovanhemmille kuvat (6 kpl) ja kummeille (kummallakin lapsella 2), niin tulee jo 10 kuvaa kaikkinensa. Mutta kyllähän se olisi kiva antaa toisestakin lapsesta kuva kummeille (kun ovat kuitenkin osa myös sukua). Joten tällöin tulisi vielä 2 kuvaa lisää, eli 12 kpl:tta. Sitten itsellemme (mies ja minä) yhdet kuvat työpaikalle tai lompakkoon.
Kuvavaihtoehdot olivat "huonoja", ei saanut mitään pakettialennusta. Olisin halunnut, että olisi ollut vaikkapa 2 tai 4 kpl:en arkki 10-kuvia, mutta ne pitää tilata yksitellen ja maksaa sen 8 eur/kpl. Ja esitoimitetut maksoi 6,50 eur/arkki, jossa yhdessäkin oli 6 kuvaa! Että kyllä näillä lisäkuvilla rahastetaan aika tavalla. Harva tyytyy siihen valmiiseen pakettiin.
Mutta kyllä tänäkin vuonna jonkinlaiset kuvat tulee lahjaksi annettua. Todennäköisesti kummeille kuitenkin vähän pienemmän, isovanhemmille ja iso-mummeille ehkä isommat, jotta näkevät lapsien piirteet, kun alkaa näkö jo olla aika heikko.
mun ja mieheni vanhemmat ovat eronneet, meillä on molemmilla vielä isovanhempia elossa, kummeja kummallakin lapsella on kolme (eivät ole keskenään naimisissa tms..)
yhteensä kuviä pitäisi siis antaa (siis jos kaikille annetaan) 15 ihmiselle
katson tässä tämänvuotisen kuvaamon hinnastoa ja muotokuva 10x15 maksaa 8,95
jos meillä on kaksi lasta menisi sukulaisille (mummit ukit jne..) jokaiselle tietenkin kaksi,
joka tekee:
24*8,95euroa yhteensä 214,80 euroa
halpaa eikö??
terv. se opiskelija aikaisemmin.
Viime vuodesta "viisastuneena" päiväkoti oli vaihtanut kuvausfirmaa ja nyt lisäkuvat tuntuivatkin olevan hieman edullisempia. Aiemmin kymppikuvan hinta oli tuo 10 eur, nyt "vain 8 eur" ja muitakin kuvakokoja (myös pienempiä) oli tarjolla. MUTTA, kuinkas kävikään. Hinta on edullinen, mutta laatukaan ei ole enää sama. Lasteni kaverikuvaus meni ihan penkin alle, eli toinen lapsista ei katso kameraan ollenkaan ja toinen on kuin seipään niellyt. Jos olisivat edes kumpikin katsoneet kameraan niin ok, vaikka ilme ei olisikaan ollut hyvä. Tätä ei voida nyt ottaa, eikä vaihtoehtoja ollut saatavilla (kysyin). Yksilökuvissa toisen pojan kuvissa (lähikuva) oli huono ilme, ja näitä oli sitten melkein kaikki valmiin paketin kuvat. Vain pari toisesta kuvamallista. Eli joudun palauttamaan ja tilaamaan kalliimmalla hinnalla toisesta kuvamallista uudet kuvat. Ei tämän näin pitäisi mennä, vaan pitäisi saada etukäteen vaikka netissä katsoa kuvavaihtoehdot, jotta ei tulisi hävikkiä valokuvaamolle huonoista kuvista eikä sitä myöden kalliimpia kuvia asiakkaille ja turhaa kuvien palauttelua ja lisätilauksia. Meilläkin olen nyt laskeskellut, että jos tilaan iso-mummeille ja isovanhemmille kuvat (6 kpl) ja kummeille (kummallakin lapsella 2), niin tulee jo 10 kuvaa kaikkinensa. Mutta kyllähän se olisi kiva antaa toisestakin lapsesta kuva kummeille (kun ovat kuitenkin osa myös sukua). Joten tällöin tulisi vielä 2 kuvaa lisää, eli 12 kpl:tta. Sitten itsellemme (mies ja minä) yhdet kuvat työpaikalle tai lompakkoon. Kuvavaihtoehdot olivat "huonoja", ei saanut mitään pakettialennusta. Olisin halunnut, että olisi ollut vaikkapa 2 tai 4 kpl:en arkki 10-kuvia, mutta ne pitää tilata yksitellen ja maksaa sen 8 eur/kpl. Ja esitoimitetut maksoi 6,50 eur/arkki, jossa yhdessäkin oli 6 kuvaa! Että kyllä näillä lisäkuvilla rahastetaan aika tavalla. Harva tyytyy siihen valmiiseen pakettiin. Mutta kyllä tänäkin vuonna jonkinlaiset kuvat tulee lahjaksi annettua. Todennäköisesti kummeille kuitenkin vähän pienemmän, isovanhemmille ja iso-mummeille ehkä isommat, jotta näkevät lapsien piirteet, kun alkaa näkö jo olla aika heikko.
on meinaan samanlaisia kokemuksia.
lahjovat pk:n/koulun digikameralla tms.. jotta saavat ainakin kolmevuoden kuvaukset kyseiseen pk:n/kouluun! tämä on TOTTA!
jotka eivät voi hankkia niitä 10 euron valokuvia kummeille, pitävät yllä usein korkeaakin elintasoa. Tai maksavat hienoa asuntoaan. Kysymys on valinnoista.
Sitten ymmärrän, jos perheet ovat oikeasti pienituloisia.
mutta edes JOSKUS, yhden kerran.
t, ap
en itsekään pane omien kummilasteni kuvia näytille. Eli en usko, että kummit niistä välittäisivät.
Lisäksi kuvia tulee otettua joka vuosi, joten minkä niistä sitten antaisi...
Mutta eri juttu tietysti, jos kummi sellaista pyytäisi. Ilman muuta antaisin. Kälystä on, jos sen vertaa ei rahaa jollain ole... kuitenkin ne kummin ostamat synttäri- ja joululahjat ilmeisesti otetaan mielellään vastaan?
Heillä on kuusi lastenlasta, eivätkä voi mitenkään joka vuosi panna kaikkien tuoreimpia kuvia seinälle. Muutama on annettu, mutta ihan oikeasti: antaako joku JOKA vuosi lastensa kuvat isovanhemmille? Onko isovanhemmilla suurikin huusholli/vähän lastenlapsia?
maksa kuin 10 euroa ja lisäkuvatilauksen tekemisen vaivan.
Monelle tuo 10 euroa on iso raha, varsinkin kun lapsella on useampi kummi ja lapsiakin on enemmäin kuin se yksi. Äkkiä summa onkin jo lähellä 100 € ja se on aika paljon se.
minkä hintaisia lahjoja odotatte heiltä? siis synttäriksi 5 ja jouluksi 5 euroo niin sehän on se 10 euroo iso raha vai?
Heillä on kuusi lastenlasta, eivätkä voi mitenkään joka vuosi panna kaikkien tuoreimpia kuvia seinälle. Muutama on annettu, mutta ihan oikeasti: antaako joku JOKA vuosi lastensa kuvat isovanhemmille? Onko isovanhemmilla suurikin huusholli/vähän lastenlapsia?
Äiti vaihtaa kehyksiin vaan uudet tilalle ja laittaa vanhat albumiin tms...
Meillä on 4 kummilasta.
-18v.(mieheni veljen lapsi),yhden ala-asteen koulukuvan(passikuva)ollaan saatu.Ei koskaan muuta.Ei edes rippikuvaa tai kiitoskorttia.Ilmeisesti eivät edes ottaneet minkäänlaista rippikuvaa,koska isovanhemmillakaan ei näy rippikuvaa olevan.
-15v.(veljeni lapsi),ainoatakaan kuvaa ei olla koskaan saatu.
-5v.(kaverini lapsi),1v.kuva ollaan saatu,ei mitään muuta.
-5v.(kaverini lapsi),1v.kuva ollaan saatu ja muutama omalla kameralla otettu mutta niistäkin jo aikaa.Nyt yllätyin kun saatiin tarhakuva.Iloisesti yllätyin toki ja ostin jo kehyksetkin kuvaa varten.Lipaston päälle aion laittaa.
Hyvä kun omatkaan kuvat pöydille ja lipastoille mahtuvat.
Tsiis.
että onkohan nuo 4-5 kummia liikaa? Meidän lapsilla on kummallakin "vain" 2 kummia eli pariskunta kummallakin. Lapsista otetaan kuvat noin kahden vuoden välein ja kummeille annetaan silloin kuvat.
Kyllä minusta kummien kuuluu edes joskus saada kunnollinen kuva! Jos ei tule niin tarjoudu maksamaan se oma kopiosi. Mut jos ei ole kyse esim yh:sta tai erityisen vaikeassa elämäntilanteessa olevasta perheestä niin luulis nyt vähän käytöstapoja olevan ja lahjoittavan sen yhden kuvan.
Ei sitä rahaa ole kaikilla koko elämänsä aikana. Ja miksi pitäisi, jos tulee toimeen vähemmälläkin? Moni pitää myös tärkeämpänä antaa lapselle aikaa kuin materiaa eikä siksi valitse työtä jolle pitää omistautua täysin.
"miksi teette lapsia, jos teillä ei ole rahaa!" Se on vaan niin, ettei raha ratkaise kaikkea tässä maailmassa. En usko, että rikkaan perheen lapsi on yhtään sen onnellisempi kuin köyhemmän perheen...Pistää vaan vihaksi toi lause, oli kyse sitten valokuvien hinnoista, lasten vaatteista, lapsen kanssa kotona olemisesta...aina sama kommentti!
Jos toiset tekee sen valinnan elämässään, että haluaa kuusi lasta, vaikka se tarkoittaa ettei rahaa ole tuhlattavaksi, niin eiköhän se ole heidän oma asiansa! Eikä valintana sen huonompi. Oikeastiko jonkun mielestä perheen perustamisen pitäisi riippua siitä, onko varaa otattaa lapsista kuvia kummeille? :DDD
Ei sitä rahaa ole kaikilla koko elämänsä aikana. Ja miksi pitäisi, jos tulee toimeen vähemmälläkin? Moni pitää myös tärkeämpänä antaa lapselle aikaa kuin materiaa eikä siksi valitse työtä jolle pitää omistautua täysin.
"miksi teette lapsia, jos teillä ei ole rahaa!" Se on vaan niin, ettei raha ratkaise kaikkea tässä maailmassa. En usko, että rikkaan perheen lapsi on yhtään sen onnellisempi kuin köyhemmän perheen...Pistää vaan vihaksi toi lause, oli kyse sitten valokuvien hinnoista, lasten vaatteista, lapsen kanssa kotona olemisesta...aina sama kommentti!
kummi pariskuntia yhteensä 15. Jokaiselle lähetämme joka vuosi valokuvat, ovat sitten sen vuoden aikana muistaneet lapsia tai ei. Samoin joka vuosi äetän isovanhemille kuvat lapsista, joukossa mummo, joka ei lapsista välitä ollenkaan, mutta siitä huolimatta kuvat saa, eipähän pääse kukaan sanomaan, ettei koskaan kuvia lähetetä.
kuinka arvosteli, että se, että antaa oman lapsensa kuvan on melkein sama, kuin tyrkyttäisi omaa kuvaansa hänen seinälleen. Ei siis kuvia enää, ei kaikki selvästikään niitä halua...
siten että mummeille ja ukeille sisaruskuva, ja kummeille sen lapsen kuva jonka kummi ovat..
no olis tullu maksamaan melkein 100 euroa!!
silloin tein päätöksen että ns.potretti kuvaa en anna kenellekkään. tarrakuvan annan.
meillä otetaan jokavuosi lapsista tonttukuva, jonka lähetän joulukortin välissä myös kummeille.