Mies! Myönnätkö että oma äiti on vaimoa tärkeämpi ja rakkaampi?

Ja itse ainakin toivoisin että olisin se poikieni elämän nainen ;)

En tarkoita että pitäisi laiminlyödä perhettään ja puolisoaan tai hypätä joka viittauksesta auttamaan mammaansa. Mutta kuitenkin toivon että tämä henkinen yhteys säilyy aina. Pojat ovat tällä hetkellä ikävälillä 0-15v.

- oma mieheni ei pidä äitiinsä yhteyttä. Ovat ihan hyvissä väleissä, mutta jos hänen äiti soittaa, niin soittaa minulle. Miehen isä sen sijaan soittaa miehelleni. Mies itse ei soita kummallekaan, jos ei ole jotain tiettyä asiaa tai jos minä en pakota "pitämään yhteyksiä".

- mies tykkää mun laittamistani ruuista ja leivonnaisista enemmän kuin äitinsä tekemistä (jos tämä nyt on mikään kriteeri)

- eli enpä sanoisi, että äiti on miehelleni elämän nainen...



Itselläni on yksi poika, joka ainakin vielä (7v) on ihan äidin kultapoju :)

Täällä 1 pojan äiti ja 1 miehen vaimo vastailee...



Miksi pitää kilpailla siitä kumpi on tärkeämpi? Molemmat ovat todella tärkeitä kumpikin omalla tavallaan! Uskon että moinen "olenhan minä tärkeämpi kuin vaimo/miniä" -ajattelu saa aikaan hurjaa mustasukkaisuutta ja välit voi tulehtua näiden kahden tärkeän naisen välillä.



Minun miehellä on läheiset välit äitiinsä ja äitinsä on hänelle erittäin rakas, mutta se ei ole yhtään pois minulta. Minun ja mieheni välinen rakkaus on naisen ja miehen välistä rakkautta, syvää sellaista. Mieheni ja äitinsä välinen taas äiti-lapsi-rakkautta. Nämä eivät missään nimessä ole toisiaan poissulkevia vaan kun molemmat on kunnossa niin elämä on hyvää :)



Itsekin toivon että oma poikani aikuisena rakastaisi sekä minua että vaimoaan ja saisi molemmilta rakkautta paljon, kummaltakin erilaista!

puolison aikuisuuteen. Toki on hyvä jos välit äitiin on koko yhteisen eliniän ajan hyvät, mutta kyllä sen puolison kuuluu olla I-nainen siinä vaiheessa kun mies on aikuinen. Aika tyranneja on ne mammat jotka yrittää mennä aikuisen poikansa puolison ohi.

Miten on verrattavissa se nainen, joka on synnyttänyt miehen, ja se, jonka kanssa ollaan parisuhteessa?

Vihaan äitiäni yli kaiken. Hän on minulle pelkkä roska ja merkityksetön ihminen, jota en ole edes tavannut vuosiin. Hän ei muista ikääni tai lastenlastensa nimiä, koska ne eiväthäntä kiinnosta. Vaimoani sen sijaan rakastan.

Omalla miehelläni on normaalia läheisempi suhde äitiinsä ja ovat yhteydessä monta kertaa viikossa.



En koe omaa asemaani uhatuksi, vaikka anoppi alussa selvästi kokikin oman asemansa uhatuksi ja osoitti minulle mieltään.



Mieheni on aina selvästi osoittanut minun paikkani vaimona, eli hänen rinnallaan ja sinä henkilönä jonka kanssa hän jakaa kaikki asiat. Hän myös rohkaisee minua pitämään puoleni, jos anoppi syrjii minua tai on muuten hankala. En rupea riitaa haastamaan, mutta olen oma itseni, en mielistele niin, että itse kärsin.



Mieheni on myös selvästi anopille ilmaissut missä mennään ja anoppi onkin sopeutunut uuteen asemaansa rakkaana perheenjäsenenä ja mummini, mutta EI miehen uskottuna ja "toisena vaimona". Ihailen miestäni hänen käytöksestään, tiedän liian monta anoppia, jotka ovat ilkeitä miniöitään kohtaan ja mies ei halua puuttua asiaan. Miehen asenne on mahdollistanut myös minulle hyvän suhteen anoppiin.

- oma mieheni ei pidä äitiinsä yhteyttä. Ovat ihan hyvissä väleissä, mutta jos hänen äiti soittaa, niin soittaa minulle. Miehen isä sen sijaan soittaa miehelleni. Mies itse ei soita kummallekaan, jos ei ole jotain tiettyä asiaa tai jos minä en pakota "pitämään yhteyksiä".

- mies tykkää mun laittamistani ruuista ja leivonnaisista enemmän kuin äitinsä tekemistä (jos tämä nyt on mikään kriteeri)

- eli enpä sanoisi, että äiti on miehelleni elämän nainen...

Itselläni on yksi poika, joka ainakin vielä (7v) on ihan äidin kultapoju :)

Oma mieheni on niin äitinsä poika ,hän salaa yhteydessä äitinsä ja on myöslainanut 5000€ kertomatta minulle ja puolustelee äitinään joka asiassa olen hävinnyt Äideille

Meillä myös näin, äiti on mieheni elämäni nainen. Äidille soitetaan kaikesta ensimmäisenä, etenkin silloin, kun on minun kanssani riitaa, sillä äidiltään mies saa aina tukea asiassa kuin asiassa. Mies on perheen kullannuppu, edelleenkin neljäkymppisenä, vanhempansa palvovat häntä. Ajavat miehen pyynnöstä meillä 600 km vaikka samana päivänä lapsia hoitamaan, jos miehellä on menoa. 

Todella ikävää minun kannaltani, sillä hänellä on aina tukija asiaan kuin asiaan, mikään ei ole koskaan mieheni syytä. Omat lomansakin haluaa viettää äitinsä helmoissa lasten kanssa eikä minun kanssa yhdessä perheenä. MInä en aina jaksa anoppilassa olla. 

Itsellänikin poika ja todellakin toivon, ettei meidän suhteesta tule koskaan tuollaista, sillä se estää tehokkaasti avioliiton onnistuminen miehenä ja naisena.

Meilläkin vaimo tai silloinen tyttöystävä oli aikanaan happama minun ja äitini lämpimistä väleistä. Minusta tyttöystäväni käytös/suhtautuminen oli kuvottavaa. No onneksi on ajan myötä oppinut tämän hyväksymään ja nykyään vaimoni puhuu äitini kanssa enemmän kuin minä.

Kyllä minun sydämessäni on tilaa niin äidilleni, kuin elämäni naiselleni, kuin lapsillenikin...

M31

Minulla on mieheni kanssa tyttäriä ja poika. En todellakaan haluaisi, että poikani pitäisi minua tärkeinpänä naisenaan koko elämänsä. Toivottavasti hän löytää rakkaan puolison, joka on äitiä tärkeämpi. Samaa haluan myös tyttärilleni.