Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kun oma koti hävettää..
30.11.2009 |
Muutin mieheni luokse kesällä. Olen asunut lapsena rintamamiestalossa ja omistanut sellaisen itsekin aiemmin. Se on oikeastaan ollut sellanen mun standardin mukainen "hieno" koti, jollaista olen halunnut.
Nyt asun 400 neliön talossa, jossa on lentokonehallin kokoiset autotallit ja suuri tontti.
Ja uskokaa tai älkää, mä en kehtaa kertoa kenellekään, millanen koti mulla on.
Jos aiheesta tulee puhetta uusien ihmisten kanssa
yritän viimeseen asti välttyä puhumasta kovin yksityiskohtaisesti.
Miten helvetissä se voi olla niin noloa, ettei sitä voi kertoa muille?? Miten tähän ikinä tottuu..
Kommentit (20)
tiedä mitä sulle sanoisin....
Terveisiä vanhasta rivari kolmiosta ja KEHTAAN kyllä sanoa minkälaisessa kodissa asun.
Muuta pois sieltä jos ahdistaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mikä sua siinä hävettää?
onko se ruma?
onko se epäekologinen?
onko se epäsiisti?
onko se huonokuntoinen?
onko se täynnä autonraatoja (mun miehen talo ja ulkorakennukset oli, jos en estäis?)
Kaikille näille asioille voit tehdä jotain. Sä olet nyt muuttanut sinne, mene ja ota tila haltuun.
hävettääkö sua se, että se on niin iso ja hieno ja sä tulet itse vähän "huonoimmista" oloista?
Mulla vähän samaa vikaa...monessa tilanteessa on tullut vastaan. Esim hävetti ihan sikana istua veljeni hienon urheiluauton kyydissä, toivoine ettei kukaan tuttu näkisi.
jos se sua helpottaisi.
Me asutaan 4h+k kaupungin vuokrakerrostalossa ja meille kyllä kelpaa satojen neliöiden talo tyylistä riippumatta! ;) Ja kehdataan muuten sanoa nytkin, missä asutaan ja jopa kutsua vieraita kylään, hui...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...kulttuurihistoriallisesti merkittävä täällä päin, kauniisti kunnostettu, kaunis piha, niin ekologinen kun olla voi,täynnä ihania antiikkihuonekaluja, ja historian lehtien havinaa, mutta niin iso, ettei ammattikoulun käynyt ole osannut itselleen tälläistä ajatella, eikä näköjään osaa vieläkään, vaikka oon täällä jo hyvän tovin asunut.
Se on jotenkin vaan kiusallista keskustella asiasta henkilön kanssa, jonka koko asunto on saman kokoinen kun meidän eteinen, keittiö tai sali.
kai tähän sitten tottuu.. Mieheni on asunut täällä 8v, ja hänkin sanoo, ettei koskaan kerro ihmisille, millainen talo on.
ap
Mulla on jo selityksiä valmiina, miksi meillä on juuri tuon kokoinen talo. Vielä ei oo juuri ihmisiä ehtinyt käymään, kun tilanne on niin uusi, mutta just vähän pelkään, että jotkut kyselee tai taivastelee, että onpa paljon tilaa.
Ja ei siis ole mitenkään poikkeuksellisen paljon, vaan 250 neliötä. Ja noihin sisältyy työtiloja ja yläkerrassa on enemmän huoneita kuin lapsia, sillä toivotaan, että saadaan vielä lisää lapsia. Mutta kovasti toivon, ettei kukaan noita meidän tiloja ihmettele, sillä en haluaisi joutua mitään selittelemään.
Yritän nyt vain uskoa, että meidän tuttavapiiri on niin sivistynyttä sakkia, etteivät tuollaisia sen kummemmin ihmettele.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kaikkea sitä ihmiset joutaa miettimäänkin
Vai tajusinko oikein, että et omasta mielestäsi ansaitsisi tuollaista ylellisen kokoista taloa.
Mutta kyllä sä ansaitset. Eri ihmiset saa elämässä eri asioita. Minä saan paljon käytettyjä lastenvaatteita sukulaisilta. Parit paremmat vaatteet vaan ostan itse, ja se on siinä.
Jollain toisella taas on paljon vapaa-aikaa. Meillä taas ei ole sitä, sillä meillä on eläintila, joten eläimet tietysti pitää hoitaa joka päivä. Jouluaattonakin niissä hommissa kuluu 7 tuntia, kun muut on vapaalla.
Ja kaverilla taas on äiti, joka leipoo aikuiselle lapselleen joka perjantai pullaa tai sämpylää tai piirakkaa pakastimeen. Aina löytyy vierasvaraa, eikä itse tarvi laittaa rikkaa ristiin. Toinen tuttu taas sanoi, että heidän perhe syö miehen vanhemmilla joka päivä. On kuulemma varsin outoa, jos ne vanhemmat on matkoilla, kun pitää itse laittaa ruokaa. No varmasti on outoa.
Mutta pointti on siis se, että moni saa jotain, mutta toiset saa taas toisia juttuja, mitä minä en saa. Ja sinä oot saanut ison talon, mutta et saa leivonnaisia tai päivittäisiä aterioita, tai ehkä sulla on vähemmän vapaa-aikaa. Harva kuitenkaan saa kaikkea, ja yleensä jokainen saa jotain: terveyttä, ystäviä, hyvän miehen tai vaikka ihanat lapset. Iloitse siitä mitä sinulla on, sillä se on se, mitä sinä olet sattunut saamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuisiko enemmän, jos esim joku huone olisi ihan sinua varten, ilman antiikkia tms?
Minä varmaan asuisin onnessani tuollaisessa talossa, tykkään kaikesta vanhasta... Uutta taloa en edes haluaisi, ja tämä nykyinen rintamamiestalokin on minulle oikein riittävä :)
...kulttuurihistoriallisesti merkittävä täällä päin, kauniisti kunnostettu, kaunis piha, niin ekologinen kun olla voi,täynnä ihania antiikkihuonekaluja, ja historian lehtien havinaa, mutta niin iso, ettei ammattikoulun käynyt ole osannut itselleen tälläistä ajatella, eikä näköjään osaa vieläkään, vaikka oon täällä jo hyvän tovin asunut.
Se on jotenkin vaan kiusallista keskustella asiasta henkilön kanssa, jonka koko asunto on saman kokoinen kun meidän eteinen, keittiö tai sali.
kai tähän sitten tottuu.. Mieheni on asunut täällä 8v, ja hänkin sanoo, ettei koskaan kerro ihmisille, millainen talo on.
ap
Tai että sun luullaan retostelevan.
Mut ei se hei pidä paikkaansa. Suurin osa ihmisistä asuu just niin kuin haluavtkin asua, eivätkä kadehdi teidän kämpää pätkääkään. Sen sijaan sua voidaan kyllä katsella pitkään, koska sun asenne ("meidän talo on parempi kuin teidän talo" kyllä tunkee läpi vaikket mitään puhuisikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esim hävetti ihan sikana istua veljeni hienon urheiluauton kyydissä, toivoine ettei kukaan tuttu näkisi.
Veli lainasi joskus meidän autoa, kun meillä on 7-paikkainen auto. Meillä sitten oli vastaavasti veljen ökyauto käytössämme. Kyllä meitä vähän hävetti sillä liikkua, ettei vaan kukaan näe.
Ihmisillä syntyy tuollaisista autoista tiettyjä mielikuvia, enkä mä halunnut, että niitä mielikuvia yhdistetään muhun, koska en mä ole sellainen ökyilijä.
Mä saan kyllä tuosta ajatuksesta kiinni. Olen itse törmännyt pariin kertaan hiukan samanlaiseen tilanteeseen.
Mulla on itselläni hyvä koulutus, hyvä työpaikka ja varsinkin hyvä palkka. Joskus tulee tilanteita eteen, joissa on aika hankala puhua itsestään totta tai tulee helposti peitelleeksi asioita. Siis esimerkiksi jos on vaikka pörssimeklari, tulee sanoneeksi, että tekee pankissa duunia tai toimistohommia. Vieraat ja puolitutut ihmiset tekevät tuollaisten asioiden perusteella välillä virheellisia päätelmiä. Tutustumistilanteessa sitä toivoisi, että tutustuttaisiin toisiin henkilöinä eikä keskusteltaisi siitä kuinka pörssimeklarit ovat ahneita paskoja, josta tulee väistämättä mielikuva, että minä olen ahne paska.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tutustua toisiin ihan ihmisinä, ei pörssimeklarina.
Harrastuspiireissä tai lasten kerhoissa ei kyllä tuu ammatit esille. Kerran oli treenisalilla jotain sähköhäikkää, niin ohjaajat vaan huuteli, että onko kukaan täällä aähkömies. Sillon huomasin, että pari vuotta ollaan treenattu porukalla, eikä mulla ollut hajuakaan kenenkään ammateista siellä.
Ja saman oon huomannut lasten kerhoissa. Siellä ollaan lasten jutuilla mukana, eikä niinkään omana itsenä, vaikka kuitenkin oma persoona ja mieltymykset sun muut ajan mittaan toisille kyllä tulevat ilmi.
aattelin että saisin vähä vaihtaa sun kansssa ajatuksia.
Ku mua hävettää meidän vanha ruma talo. Ruma sisustus ja kamalat tapetit. Kutsun tästä syystä tosi harvoin meille kylää ketää.
päätynyt ap:n kaltaiseen tilanteeseen. Mies on AINA halunnut oman talon, ja sellaiseen muutettiin nyt lopulta. Uusi ja vain n. 200m, mutta ulospäin kodikkaan ja joidenkin mielestä isonkin näköinen. Itse olen luomu-arvoja ja kierrätystä kannattava, luonnonläheinen ja henkilökohtaisesti suhteellisen vaatimaton. En panosta paljoa vaatteisiin ja ulkonäköön, kunhan on puhtaat ja suht siistit vaatteet ym. Toisaalta asuto, josta tänne muutimme oli alle 1/3 nykyisen asuntomme koosta ja automme ovat aina olleet käytettyjä.
Meillä on nyt vieraillut kavereita ja ystäväperheitä ym. sukulaisia ja ikäväkseni olen havahtunut tuohon ap:n tunteeseen. Jotkut ovat aivan vinoilleet ja kuittailleet ikävästi asunnostamme ja varallisuudestamme, kateus tuntuisi nostavan päätään.
Mielestäni se on surullista, koska en halua pröystäillä asunnollamme, eikä se tee meistä parempia tai jotenkin rikkaita ihmisiä. Ikävää jos ei voi viihtyä ja viettää aikaa yhdessä, kun välillämme tuntuu olevan joku kuilu. Onneksi ihan kaikki eivät ole suhtautuneet näin, vaan osa on onnitellut uudesta kodista aivan vilpittömästi.
Mukava tässä kodissa on asua, luontokin lähellä, mutta se ei tee minusta erityisesti onnekkaampaa ihmistä.
kun uusia tuttavuuksia tapaan. Tiedän että monilla tulee ennakkoluuloja kun kuulevat kaupunginosan, että olen joku ökyrikas hienostoihminen. Sellaiseksi en halua leimautua, joten haluan pitää matalaa profiilia asumisestamme.
en välitä pätkääkään.
Meillä on myös about 400-neliöinen talo -uusi kivilinna- ja ei hävetä yhtään.
Toki pitää katsoa missä seurassa ja miten asiasta puhuu: elvistelemällä huomaisi nopeasti olevansa yksin.
Ekologisuus ei ole ikinä kiinnostanut joten ei paineita moisesta.
Ökyautoja on pihassa pari kpl ja niillä kehtaan liikkua missä vaan.
yksiöön lähiöön, ja autot vaihtuis kahteen vanhaan toyotaan, niin joko alkaisit välittämään pätkääkään. Kyllä sullakin voisi heräillä jotain olotiloja vanhojen tuttujen seurassa, kun elinolot muuttuu radikaalisti entiseen verrattuna.
en välitä pätkääkään. Meillä on myös about 400-neliöinen talo -uusi kivilinna- ja ei hävetä yhtään. Toki pitää katsoa missä seurassa ja miten asiasta puhuu: elvistelemällä huomaisi nopeasti olevansa yksin. Ekologisuus ei ole ikinä kiinnostanut joten ei paineita moisesta. Ökyautoja on pihassa pari kpl ja niillä kehtaan liikkua missä vaan.
Alue: Aihe vapaa
No, tuo on kyllä aivan totta.