ero ja lapsen vuoroasuminen, kokemuksia?

ainakin se nimenomaan se lapseen sitoutuminen on vähentynyt. Matkoja suunnitellaan uusien kumppanien kanssa vietettäväksi ilman lasta ja sekä isä- että äitiviikkoina lapsi saattaa helposti olla enemmän isovanhempien luona. Säälittää tämä pieni reissumies. Viimeksi kun olimme yötä hänen äitinsä luona, niin lapsi heräsi itkemään monta kertaa yössä, kun ei muistanut missä on.



Tämä kyseinen lapsi oli alle vuoden ikäinen vanhempien erotessa ja siitä asti kulkenut viikko-viikko systeemillä vanhempien välistä. Pojalla on nyt ikää 4 vuotta.



Sinällään mua ei kiinnosta, onko tämä poika nyt se ainoa luonnonoikku, joka silminnähden tällaisesta tilanteesta kärsii. Sydän meinaa särkyä hänen puolestaan. Ei hän toivo, että vanhemmat palaisivat yhteen, hän toivoo, että saisi vain yhden kodin.

Kuka sen tietää kuinka kauan vanhemmat säilyvät riidatta?

Siitä ne ongelmat sitten alkavatkin.

Yksinhuoltajuus on ehdottomasti paras vaihtoehto lapsille ja etävanhemmalla kirjallisesti sovittu tapaamisoikeus sekä elatusvelvollisuus.

Vuoroviikko systeemi on yleensä vanhemmilla, jotka tulevat hyvin toimeen keskenään.

Eivätkä todellakaan riitele.

Eron syynä oli se, että mies löysi itselleen uuden naisen, jonka kanssa on sittemmin muuttanut yhteen.



Poikamme ovat nyt 6v ja 3v, eron aikaan 5 ja2 v. He ovat koko ajan asunut puolet ajasta minun, puolet ajasta isänsä luona. Itse koemme, että viikko on liian pitkä aika noin pienillä olla erossa toisesta vanhemmasta ja niinpä poikien koti vaihtuu aina 4 vrk välein. Esim nyt pojat menivät perjantaina päiväkodista isälleen ja minä otan heidät tiistaina hoidosta luokseni. Ja sitten taas lauantaina menevät isänsä luokse.



Meillä tämä on onnistunut hyvin. Pojat ovat sopeutuneet ilman suurempia ongelmia, oikeasti. Nuorempi hieman alussa ikävöi, siis isän luona minua, minun luona isäänsä. Nykysin ei niinkään.



Asumme 300m päässä toisistamme ja pojilla on tietenkin sama päiväkoti molempien luona. Isänsä luona heillä on 6v ja 4v leikkikaverit (äitipuolen lapset) ja ovat tosi läheisiä. Minun luonani heillä taas on rakkaat koirat.

Kyllä niitä kärsiviä lapsia on kaikissa perhemalleissa, ja yksittäistapauksia ei voi yleistää. Suomessa asiaa ei ole tutkittu,



Ruotsissa on, ja siellä kokemukset ovat tutkimusten valossa positiivisempia kuin yksinhuoltajaäiti-viikonlopputapaamismallissa, joka Suomessa on käytössä.



Tunteella näistä asioista on kiva kirjoittaa. Aivan samalla tavalla voisin kirjoittaa siitä pikkumiehestä, joka kärsii siitä, että äiti ei anna hänen nähdä isäänsä, itkee ikäväänsä, ja jonka eteen tuodaan kerran kuussa taas yksi uusi "isi".

paikkaan? Mieti, mieti nyt hyvä ihminen mistä puhut.

"Kestämätön argumentti" senkö vuoksi, ettet ymmärrä mikä paine lapsilla tällaisesta vuoroviikkoasumisesta on?

"Lapsi menee vain eri paikkaan nukkumaan".

Ei ihme, että häiriintyneitä lapsia on yhä enemmän... ja enemmän. Vanhemmat eivät ymmärrä lastensa parasta, eivätkä näköjään ymmärrä edes itseään.

niillä, joilla ei ole asiasta kokemusta.

Tuo "olisitko itse valmis muuttamaan joka viikko" on täysin kestämätön argumentti. Eihän se lapsi mihinkään muuta. Hänhän menee vain nukkumaan eri paikkaan, rakkaan ihmisen luokse.

Siellä ovat edelleen omat tavarat, leikit ja kaverit.

Yksinhuoltajuus on ehdottomasti paras vaihtoehto lapsille ja etävanhemmalla kirjallisesti sovittu tapaamisoikeus sekä elatusvelvollisuus.

Kerropa, hyvä Borgå, meille miksi näin on? Miksi miehen pitää elättää sinua?

Lapsi elää vanhempiensa kanssa, ei paikassa. Kaksi vanhempaa on pääsääntöisesti parempi kuin yksi.

paikkaan? Mieti, mieti nyt hyvä ihminen mistä puhut.

"Kestämätön argumentti" senkö vuoksi, ettet ymmärrä mikä paine lapsilla tällaisesta vuoroviikkoasumisesta on?

"Lapsi menee vain eri paikkaan nukkumaan".

Ei ihme, että häiriintyneitä lapsia on yhä enemmän... ja enemmän. Vanhemmat eivät ymmärrä lastensa parasta, eivätkä näköjään ymmärrä edes itseään.

niillä, joilla ei ole asiasta kokemusta.

Tuo "olisitko itse valmis muuttamaan joka viikko" on täysin kestämätön argumentti. Eihän se lapsi mihinkään muuta. Hänhän menee vain nukkumaan eri paikkaan, rakkaan ihmisen luokse.

Siellä ovat edelleen omat tavarat, leikit ja kaverit.

halutaan. Vastaus on se, mitä haetaan kun tutkimus tehdään jotain vastausta hakien. Näitä tutkimuksiahan on pilvin pimein, mitä on tehty aikuisten ehdoilla.

Kyllä niitä kärsiviä lapsia on kaikissa perhemalleissa, ja yksittäistapauksia ei voi yleistää. Suomessa asiaa ei ole tutkittu,

Ruotsissa on, ja siellä kokemukset ovat tutkimusten valossa positiivisempia kuin yksinhuoltajaäiti-viikonlopputapaamismallissa, joka Suomessa on käytössä.

Tunteella näistä asioista on kiva kirjoittaa. Aivan samalla tavalla voisin kirjoittaa siitä pikkumiehestä, joka kärsii siitä, että äiti ei anna hänen nähdä isäänsä, itkee ikäväänsä, ja jonka eteen tuodaan kerran kuussa taas yksi uusi "isi".

Minulla taas on tutkimukset ja oma kokemus. Eiköhän äänestetä kumpi on luotettavampi lähtökohta.

Oltu yli vuosi eronneena lapseni isästä. Lapsen isä ottaa lapsemme yhdeksi yöksi aina perjantaina tai lauantaina. Ja kerran viikossa pariksi tunniksi illalla.



Käy aika raskaaksi minulle, mutta ei voi mitään. Rakastan kuitenkin lastani ja tiedän että hänen on paljon parempi olla oikeassa kodissaan. (oma huone, paljon leluja, piirustusvehkeet, maalausvehkeet vs. 2 kirjaa ja yksi palapeli??)

myöntänyt erosta olleen mitään haittaa lapselle. Päinvastoin, on hehkutettu miten hyvin se Maija/Ville onkaan eroon sopeutunut.

jo eskari-iässä hyvin traumaattisia kokemuksia ns heittopussina olemisesta. oireilevat monin tavoin.

myöntänyt erosta olleen mitään haittaa lapselle. Päinvastoin, on hehkutettu miten hyvin se Maija/Ville onkaan eroon sopeutunut.

Vuoroviikkoasumisesta,

meillä ei olisi onnistunutkaan pitkän välimatkan 250km vuoksi ja huonojen välien vuoksi, mutta ajattelen että silloin vanhempien pitää olla todella hyvissä väleissä, asua lähellä toisiaan, olla aikuisia jotka eivät muuta suhtautumistaan lapsen asumiseen silloin kun uusia kumppaneita tulee kuvioihin. Edellyttää siis että molemmat haluavat yhdessä sopuisasti erota, en tunne henkilökohtaisesti yhtään tälläistä eroa.

Oletteko ajatelleet mitä joka viikonloppun mökki/mummola/kylpylämatka vaikuttaa lapsen elämään, ainakaan meidän ydinperheen lapset eivät niistä ole kärsineet, eikö vuoroasumista voi verrata samaan jos olot molemmissa kodeissa ovat hyvät?

Meillä vuoroasuminen toimii.

Molemmilla vanhemmilla uudet parisuhteet jotka tuntuvat vievän mukanaan. Lapset esimurkkuja eikä omilla vanhemmilla tunnu elevan vastuuta lapsista ollenkaan. LApset seilaavat kahden kodin väliä ja lopulta mummu ja pappa tuntuvat hoitavan muksujen tarpeet.

Jos lapset esim. alaluokkalaisia/pienempiä, kaveriasiat jotenkin hankalia. jOKA TOINEN VIIKKO VOITA LEIKKIÄ, JOKA TOINEN ET. JA KUN TÄHÄN LISÄTÄÄN MAHDOLLISET HARRASTUSILLAT, NIIN AIKA KAVEREILLE ON KORTILLA.(sori huuto)

Ja kai sitä pitäisi ehtiä olla sen vanhemmankin kanssa.

Ja kun yrittää sopia tapaamista tämmöisen perheen kanssa niin, että lapset paikalla, menee pitkä aika, että sopii. Jos tällä viikolla ei käy, niin heti hypätään viikon yli sitä seuraavalle.

Tavaroiden roudaaminen paikasta toiseen ei ole kivaa. Monta asiaa hommataan kaksin kappalein, tietää rahan menoa.

ja jutella kaikesta ja sopia lapsen asioista riitelemättä.

Jos toinen vanhempi hoitaa lapsen vaatetuksen, koulunkäynnin, hygienian ja terveellisen ruuan ja toinen vaan "on" lapsen kanssa, rajat ja säännöt on eri, niin lapsi kyllä kärsii.

Sitoutuminen lapseen vähenee. Alussa kumpikin ikävöi sinä viikkona kun lapsi on pois. Mutta kun vapauden makuun päästään niin oikein odotetaan sitä vapaaviikkoa ja se lapsiviikko koetaan raskaana. Lapsi hoidatetaan se viikko mummolassa.



Kun tulee uusia parisuhteita niin lapsi alkaa olla vielä enemmän rasite kun kukaan ei ole sitoutunut häneen. Kummassakin perheessä odotetaan, että se lähtisi pois ja saataisiin olla vain uuden ydinperheen kanssa.