Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
esikoilulaisen paniikki omassa huoneessa nukkumisesta
25.11.2009 |
Auttakaa nyt hyvät rakkaat kotipsykologit!! Olen itkun ja räjähdyksen välimain.. ;(
Meillä' on 6 vuotias tyttö, perheen esikoinen, joka nukkuu (tai pitäisi) 4 vuotiaan pikkuveljensä kanssa yhdessä omassa huoneessaan. Ovat siirtyneet sinne keväällä nukkumaan perhehuoneesta. Silloin siirto sujui hyvin. Nyt oikeastaan elokuusta asti on nukkumaan meno ja etenkin illat aivan helvettiä, siis kirjaimellisesti.
Tyttäremme ei haluaisi nukkua omassa huoneessaan vaan tulla meidän huoneeseen nukkumaan. Nyt muutaman viime viikon tilanne on taas kärjistynyt niin, että nukahtamiseen menee jopa 2-3 tuntia. Tämä syö koko perhettä vieden kaikki voimat. Hän ravaa illan aikana olohuoneessamme kymmeniä kertoja, välillä itkien, välillä keksien asiaa kuin hento haavan lehti.
Suurin huolen aihe hänellä on se, että me emme muka tiedä että hän edelleen on hereillä ja näin ollen käy ikäänkuin "ilmoittamassa hereillä olostaan". Pelkään että tälläisestä pelosta ja valvomisesta aiheutuu kohta jotain suurempaa omgelmaa tai sairastumista. Mitä ihmettä teemme? Lähes kaikkea on koitettu jo eikä mikään auta. Jos annan hänelle luvan nukahtaa meidän sänkyyn hän nukahtaa pian ja siitä voi kantaa omaan sänkyynsä. Mutta lähteäkkö mukaan tällaiseen vai mitä ihmettä? Meillä on 9 kuinen vauva myös joka myös valvottaa jonkin verran eli univelka alkaa olla aikamoinen.
En ole mikään kivisydän, joten meidän huoneeseen nukkumaan siirtyminenkään ei ole meille ongelma, mutta eikö muita vaihtoehtoja olisi??? Viisi henkeä samassa makuuhuoneessakin olemme siis vielä keväällä nukkuneet.
Apua... rohkaisua, vinkkejö tai mitä vaan... Kiitos jo etukäteen asiallisista kirjoituksista!!!!
Kommentit (70)
huoneessa. Kun uutuudenviehätys menee ohi, niin lapsi haluaa itse omaan huoneeseen. Meillä ekaluokkalainen ei nuku omassa huoneessa vana eskar-ikäisen kanssa samassa huoneessa, koska yläkerrassa pelottaisi nukkua. Ostettiin kerrossänky, jotta saavat nukkua samassa huoneessa ja siirtyy yläkertaan kun on itse siihen valmis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nukkumaan menosta oli tulossa peikko. Aloin nukuttamaan lapsen, eli makaan vieressä kunnes nukahtaa. Nopeimmillaan 10 minuutissa, hitaimmillaan puolessa tunnissa. Pienempi vaiva näin kuitenkin.
En lähtisi itkettämään ja "PYSYMÄÄN LUJANA" ettei lapsi pompota, kuten joku ehdotti. Kun toinen on lopulta jo paniikissa ja ihan hädissään niin kovuus ja ehdottomuus ei siihen ole parasta lääkettä.
t. saman kokenut
Äitinä SAA ja TÄYTYY osata ajatella myös tunteella. Lapsen hädän vaistoaminen ja ymmärtäminen ei ole lepsuutta vaan inhimillisyyttä. Vaikka se av:lla onkin pois muodista:)
Tilanne oli meillä se, että lähes joka yö jompikumpi tai molemmat tulivat yöllä sänkyymme pyörimään eikä kukaan nukkunut hyvin.
Lupasin 20 snt joka yöstä jonka viettävät omassa sängyssään ja sen jälkeen saimme nukkua rauhassa. Jos pelotti, sai tulla viereen, mutta silloin ei saanut ruksia paperiin. Todella harvoin saimme enää yövieraita sänkyymme!
Ketään ei tarvinnut pakottaa ja turvapaikka oli tiedossa jos pelotti liikaa.
Ap:lle sanoisin, että anna tytön nukahtaa mihin nukahtaa parhaiten ja kanna sitten omaan sänkyyn. Tuo on varmaan ohimenevä vaihe, joka vain pahenee jos siitä kehittää kamalan härdellin.
sellainen kausi, mitä nyt sen ikäisillä on, kun ei olla pieniä muttei vielä isojakaan. Mulla se ilmeni mm. pelkotilana iltaisin. Olin nukkunut varmaan parivuotiaasta isoveljen kanssa samassa huoneessa ja 6-vuotiaasta omassa. Ehdin nukkua siellä ihan "kiltisti" monta kuukautta ennen kuin nämä pelot tulivat.
Muistan ne pelot tosi hyvin. Siis mua pelotti tulipalot, luurangot, kuolema, kaikki sellaiset tuli isona mönttinä mieleen, mutta en saanut niistä kuitenkaan kerrottua, että mikä siinä yksin nukkumisessa pelottaa. Todennäköisesti liittyivät johonkin itsenäistymiskehitykseen tms.
En kerta kaikkiaan uskaltanut nukkua yksin, joten sain nukkua äidin ja isän makkarin lattialla patjalla. Tuskin siinä montaa viikkoa nukuin, ja sitten alkoi jo helpottaa ja ekaluoka alkaessa olin jo reipas tyttö. Ja huom. osasin siis sitä ennen ja osasin myös sen jälkeen nukkua yksin.
Mutta voi kauhistus, jos vanhempani eivät olisi ottaneet pelkojani tosissaan ja olisivat pitäneet minua jonain rajattomana huomionhakuisena kakarana, niin kuin monet täällä tuntuvat suhtautuvan! Se olis ollut ihan hirveää, mulla oli todella turvaton olo. Onneksi sain nukkua ne viikot vanhempieni lähellä!
sellainen kausi, mitä nyt sen ikäisillä on, kun ei olla pieniä muttei vielä isojakaan. Mulla se ilmeni mm. pelkotilana iltaisin. Olin nukkunut varmaan parivuotiaasta isoveljen kanssa samassa huoneessa ja 6-vuotiaasta omassa. Ehdin nukkua siellä ihan "kiltisti" monta kuukautta ennen kuin nämä pelot tulivat.
Muistan ne pelot tosi hyvin. Siis mua pelotti tulipalot, luurangot, kuolema, kaikki sellaiset tuli isona mönttinä mieleen, mutta en saanut niistä kuitenkaan kerrottua, että mikä siinä yksin nukkumisessa pelottaa. Todennäköisesti liittyivät johonkin itsenäistymiskehitykseen tms.
En kerta kaikkiaan uskaltanut nukkua yksin, joten sain nukkua äidin ja isän makkarin lattialla patjalla. Tuskin siinä montaa viikkoa nukuin, ja sitten alkoi jo helpottaa ja ekaluoka alkaessa olin jo reipas tyttö. Ja huom. osasin siis sitä ennen ja osasin myös sen jälkeen nukkua yksin.
Mutta voi kauhistus, jos vanhempani eivät olisi ottaneet pelkojani tosissaan ja olisivat pitäneet minua jonain rajattomana huomionhakuisena kakarana, niin kuin monet täällä tuntuvat suhtautuvan! Se olis ollut ihan hirveää, mulla oli todella turvaton olo. Onneksi sain nukkua ne viikot vanhempieni lähellä!
Aika hirveää jos omat aikuiset eivät ota tosissaan oman lapsen hätää, joka voi lapselle olla todellinen, mutta aikuisten mielestä vain huomion hakemista ja kiukuttelua. Kukaan ei nuku nelikymppisenä enää vanhempiensa vieressä vaikka pienenä lapsena niin tekisikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jonka tunteet dissataan täysin. Hänen pelkonsa ei ole oikeaa, turha itkeä, sanoa mitään, "näytellä" pelkäävää. Tunteesi eivät ole aitoja tai ainakaan niistä ei tarvitse välittää, sanoo äiti ja isä.
Jos tukea ei saa vanhemmiltaan, niin ei sitten keneltäkään. Turvallisuudentunne katoaa ja omat tunteensa oppii piilottamaan ja tukahduttamaan. Näin kasvatamme suomalaisia mörököllejä!
Muistan itsekin näitä hätäännyttäviä tunteita lapsuudesta vastaavista jutuista. Oli tosi ahdistavaa kun niihin vain todettiin että "nyt nukutaan" eikä mitään tukea tullut. Itse sai pärjätä kaikessa. Koulukiusaamisista nukahtamisen pelkoihin jne. Omalle lapselleni olen koittanut olla inhimillinen.
Kuka lapsesta välittää jos ei omat vanhemmat?
Kuka lasta tukee jos ei omat vanhemmat?
Keneen lapsi voi luottaa jos ei vanhempiinsa?
Millainen maailmankuva tulee lapselle joka pistetään 6kk:n ikäisestä itsenäistymään? Jos ei pysty itsenäistymään, on manipuloiva kauhukakara joka yrittää vain pompottaa aikuisia?
Hyvänen aika teitä, aikuiset ihmiset ja täysin tunnekylmiä? Miksi hankitte lapsia, kun ette oikeasti välitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP, teet niinkuin sydän sanoo, viis "asiantuntijoista", lapsesi kokee hädän todellisena. Ei 6-vuotias piruuttaan valvo itkemässä puolille öin. Vain vanhempiaan kiusatakseen.
johtavan "kiukuttelun" valtapyrkimyksenä, jos sitä esiintyisi kaikissa tilanteissa lapsen keinona saada tahtonsa läpi.
Mutta kun kerran tuollaista käytöstä esiintyy vain ja ainoastaan nukkumaanmenon yhteydessä, pitäisin sen syynä jotain muuta - vaikka pelkoa.
Minusta vanhemman jääräpäinen johdonmukaisuus on kyvyttömyyttä joustaa tilanteen mukaan. Tällainen ihminen on varmasti rationaalinen ja siitä löytää perustelut toiminnalleen. Ihmiset ja lapset ovat kuitenkin myös tuntevia ja jotkut jopa herkkiäkin olentoja, jotka eivät toimi aina järkevästi.
Jos lapsi pelkää kohtuuttoman paljon yksin jäämistä yön ajaksi ja jopa pari tuntia tuntee pakokauhua sen johdosta, niin eikö olisi järkevää ja inhimillistä tarjota silloin lapselle sitä, mitä hän eniten tarvitsee - läheisyyttä?
Ainakaan meillä se että jossain lapselle tärkeässä asiassa joustetaan (kuten vaikka yhteisyyden ja läheisyyden tarve)ei ole aiheuttanut mitään valtataisteluja. Lapsemme on ollut alusta pitäen herkkä, ja minusta sensitiivinen ja järkevä vanhempi osaa kasvatuksessaan ottaa huomioon tällaisen temperamenttipiirteen.
Lapsilla on erilainen herkkyys ja muut temperamenttipiirteet, siksi lapsia ei voi kasvattaa yhden muotin mukaan - eri lapsille sopivat erilaiset tavat toimia. Luulisi, että myös asiantuntijat olisivat tätä mieltä.
Kun oman lapsen kanssa on viettänyt paljon aikaa, yleensä aika monet ymmärtävät, miten oma lapsi "toimii" ja miten häntä kannattaa kohdella eri tilanteissa.
Alue: Aihe vapaa
Tässä kyseessä 4v lapsi, mutta jotain viitettä kumminkin:
http://www.perhe.fi/artikkeli/jari_sinkkonen_vastaa/722/lapsi_ei_nuku_h…
Itse tuppaan olemaan samaa mieltä. Lapset voivat oksentaa ja pyörtyä ja vaikka ties mitä kokeillessaan vanhempiensa venyvyyttä. Monesti mennään vikaan siinä, että korjataan asiaa, jossa ei ole mitään vikaa. Toisin sanoen, muistellaan juuri niitä oman lapsuuden turvattomuuksia ja kuvitellaan, että oma lapsi on samalla tavoin turvaton, vaikka olosuhteen yms ovat aivan toiset. Hyysätään ja hyvitellään lapselle oman lapsuuden "traumoja" ja sillä sallitaan vallanotto perheessä.