Käyttääkö teidän 2-vuotiaat bodya?!
Tuli vain mieleen tosta toisesta ketjusta. Meillä ei kyllä ole pitkään aikaan enää käytetty bodya, sehän olisi ihan sairaan hankala potalla käydessä?!
Kommentit (16)
Ovat käyneet itsenäisesti potalla 1,5-vuotiaasta alkaen ja silloin on jäänyt bodyjen ja haalarimallisten yöpukujenkin käyttö.
Hankalat olisi ainakin pottailun kannalta.
Meidän 2 vee onkin vielä vaipoissa suurimmaksi osaksi ja syö tuttiakin..
eli esikoisella 1v8kk ja kuopuksella 2v1kk.
Jos on vaipat niin sinne potalle joutuu auttamaan kuitenkni,siinä ei yksi body enää hankaloita yhtään.
Sitten kun vaippa on jäänyt pois niin body jo haittaa kun lapsi ei itse sitä saa helposti auki.
Käytetään, ei vielä paljon pottaile, kuin aamuin ja illoin. Ei tarvi olla aina selkä paljaana, joten meillä on vielä todettu hyvin käytännölliseksi.
Ei suostu potalle, niin ei oo siitä haittaa..
ap tunnustaa olevansa niin hölmö että luuli kaikkien 2-vuotiaiden jo pottailevan (ainakin avusteisesti). Se selittää asian. :)
mutta eikö teidän muiden yli 2-vuotiaat sitten pukeudu itse? Meidän neitiä ole saanut 2v päivän jälkeen juurikaan avustaa pukemisissa ja sain täällä hirveän nauruhepulin kun kuvittelin millaista se olisi jos hän näpräisi bodyn neppejä itse kiinni... meillä siis luonnollisestikin käytetään paitoja. Ei siinä mikään selkä kylmety niin kuin joku väitti, ostaa vaan riittävän pitkän mallisia.
Lumileikeissä pihalla tms. on ihan kätevä viellä. Poika reilut 2v ja vielä vaipat käytössä. Mutta osaa ottaa itse bodyn auki ja riisua vaipat halutessaan. Potalla ei kuitenkaa vielä käy ja ei pue itse pälleen.
mutta eikö teidän muiden yli 2-vuotiaat sitten pukeudu itse? Meidän neitiä ole saanut 2v päivän jälkeen juurikaan avustaa pukemisissa ja sain täällä hirveän nauruhepulin kun kuvittelin millaista se olisi jos hän näpräisi bodyn neppejä itse kiinni... meillä siis luonnollisestikin käytetään paitoja. Ei siinä mikään selkä kylmety niin kuin joku väitti, ostaa vaan riittävän pitkän mallisia.
itse housut ja haalarit. Paidat tuottaa vielä vaikeuksia ja samoin sukkahousut. Mutta bodeja ei ole käytetty enää pitkään aikaan.
käyttäytyvät samalla tavalla kuin oma? Kun oma käy potalla, niin muutkin käyvät, kun oma ei käytä bodeja, eivät muutkaan käytä, kun oma pukee itse, muutkin pukevat... Lapset ovat tämän ikäisinä vielä aika erilaisia ja eri vaiheissa eri asioissa. Ei siinä ole mitään kummasteltavaa.
Meillä taas bodyt oikein lempparijuttu; pysyy kestovaipat hyvin paikallaan eikä lapsen selkä vilku paljaana leikeissä. Teettäähän se potta-jutuissa enemmän töitä vahtia ettei helmat liehu potassa eikä lapsi pääse itsenäisesti potalle, mutta enpähän muutenkaan päästäisi pientä lasta yksin vessaan säheltämään.
Onko tämä sitten omaa mukavuudenhaluani vai mitä, mutta body hyvä siltäkin kannalta, että kun lapselle iskee vimmattu "riisumis-ikä" niin ei ihan heti pääse käsiksi vaippoihinsa kun body hidastaa.
Kun lapseni ovat oppineet kuivaksi sitten vasta on luovuttu bodyista. En nyt ala tässä ikiä sen kummemmin eritellä, mutta kyllä meille hankittiin 92 cm bodyja ja taisipa olla muutama jopa 98 cm kun sellaisia sattui löytymään.
Ovat käyneet poatalla/pytyllä itsenäisesti, ja nepparit ois ollu aika hankalat
ja käytetään bodyja joka päivä melkeen ja pottallakin käydään. Miten niin hankalaa? en ymmärrä mitä hankalaa siinä on:) Tyttö saa itse bodyn auki ja minä avustan kiinni laittamisessa. Kotona ollaan monesti ilman vaatteita(tyttö rakastaa olla pelkällä paidalla tai alasti:))
ei meidän muksulle mahtunut bodyt enää noin 1v 2kk jälkeen...
käytetä.