G: Inhoatko ongelmalapsia?

mutta ylivoimaisesti suurinta osaa pidän rasittavina ja välttelen jos voin. Tietty kohtelen ystävällisesti silloin kun olen tekemisissä heidän kanssaan.

hänen takiaan kaikki muutkin lapsemme uhataan ottaa huostaan. He ovat ihan normaaleja ja tavallisia lapsia, mutta tuo yksi aiheuttaa huolta, että hänen pitelemättömyytensä takia emme ole sitten kykeneväisiä kasvattamaan ketään. Meiltä on kielletty väsyminen, turhautuminen, hetkittäinen neuvottomuus ja kaikki inhimilliset tunteet. Jokainen hetki on kuin elämistä veitsen terällä. Saanko lapsen peseytymään,pesemään hampaansa, saanko sen syömään, tekemään läksynsä, laittamaan sukat jalkaan, laittamaan käsineet, pitämään vaatteet päällään koulumatkalla. Kyllä siinä väsyy kun pienimmästäkin asiasta joutuu vääntämään. En yhtään ihmettele jos kukaan ei tykkäisi adhd lapsista.

heti kun jotain puuttuu niin koulusta tehdään joko lastensuojeluilmoitus tai soitetaan lastensuojeluun. Esim. ei ollut pipoa koulussa riittää jo reagointiin.

vielä vähemmän noista ongelmalapsista. En voi sanoa, että inhoaisin, mutta en pidä. Toivon, ettei mun tarvitse olla niiden kanssa tekemisissä.

Jos itelläni ei olis ongelmalasta ehkä "inhoiaisin" mutta kun on oma tiedän ettei kasvatus ole sitä luonut. :(



Meillä on 4 lasta joista yhdellä adhd. Elämä on jatkuvaa vääntöä. Koulusta yhteydenottoja vähintään viikottain jne. todella rankkaa. LApseni puhuu mitä sattuu missä sattuu ja niiden vuoksi olemme joutuneet tied miehin kuulusteluihin. Myös lapsi ite kärsii tästä, koska ei vain pysty hillitsemään itseään.



Muut 3 lasta on normaalisti käyttäytyviä, joten tuskin se kasvatus on kuitenkaan tätä yhtä näin päässyt "pilaamaan".



Voimia muillekin ongelmalasten vanhemmille!

Tai inho on ehkä väärä sana. Ärsyttäviä ja rasittavia lähinnä. Ei koske kyllä jokaista tapausta. On niitä "normaalejakin" lapsia joita ei voi sietää silmissään :)

kun kaikkia erikoisryhmiä hyysätään, tavallisen lapsen oikeuksista mm. oppimiseen ja työrauhaan tingitään häpeämättä. Suomessa on aivan varmasti niin paljon rahaa, että koulu voidaan järjestää niin, että kaikille riittäisi jaettavaa. Tinkiä voisi monesta muusta turhemmasta asiasta.

Välillä olen niin väsynyt ja joskus nöyryytettykin, että tekee mieli käpertyä nurkkaan itkemään.



olen yläkoulun opettaja

Omallani ei ole todettu mitään häiriötä mutta vilkkaampi ja uteliaampi muksu kuin 99% apaattisista suomalaislapsista. Moni katsoo kyllä lastani pitkin nenäänsä.

lapsi ei voi geeneilleen mitään, eikä huonolle kasvatukselleen. (siis ymmärrän sairauden ja kasvatuksen eron esim. ADHDn ja kurittoman välillä). Kummassakaan tilanteessa lapsessa ei ole vika.

Eipä ole täällä adhd lapsenkaan kanssa eläminen helppoa kun apua ei saa vaikka siihen on terapiat ja lääkkeet olemassa. Oma lapseni on saanut häiritä opetusta jo kaksi vuotta kun olen tapellut eri tahojen kanssa lapsen oikeudesta hoitoon ja terveiden lasten oikeudesta opetukseen. Sen sijaan, että terveiden lasten vanhemmat nousisi vaatimaan erityislapsille parempaa hoitoa ja esim. adhd:n olemassaolon myöntämistä terveydenhuollon eikä sosiaalihuollon ongelmana, niin syyllistetään jo valmiiksi turhautuneita ja väsyneitä vanhempia siitä, että eivät saa yhteiskuntaa korjaamaan ongelmiaan pois terveiden silmistä.

Eipä ole täällä adhd lapsenkaan kanssa eläminen helppoa kun apua ei saa vaikka siihen on terapiat ja lääkkeet olemassa. Oma lapseni on saanut häiritä opetusta jo kaksi vuotta kun olen tapellut eri tahojen kanssa lapsen oikeudesta hoitoon ja terveiden lasten oikeudesta opetukseen. Sen sijaan, että terveiden lasten vanhemmat nousisi vaatimaan erityislapsille parempaa hoitoa ja esim. adhd:n olemassaolon myöntämistä terveydenhuollon eikä sosiaalihuollon ongelmana, niin syyllistetään jo valmiiksi turhautuneita ja väsyneitä vanhempia siitä, että eivät saa yhteiskuntaa korjaamaan ongelmiaan pois terveiden silmistä.

Omalle adhd-pojalleni olen saanut kyllä tukea ja kuntoutusta, mutta vain julmetulla vinkumisella, parkumisella ja vaatimisella. Perustelemalla, puhumalla, hakemalla.

Mutta nyt on tilanne se, että sain lapselleni erityisryhmäpaikan ja olen joutunut katumaan tuen aktiivista hakemista raskaasti. Lapsi oltiin laittamassa tavalliselle luokalle, mutta koska olin varma, ettei suuressa luokassa ole opiskelurauhaa omalla lapsellani eikä muilla jos sinne joutuu, taistelin sen e-paikan. Ja nyt on e-luokalla, jossa on opettaja ilman MITÄÄN erityispedagogista koulutusta ja kaikki muut lapset paljon vaikeampia tapauksia kuin omani. Fiksu lapseni junnaa paikallaan, kun opettajan aika menee pahimpien häiriköiden kiinni pitämiseen jne.

Niin, että mitä sanoittekaan siitä "erityisten hyysäämisestä"? Omani selviäisi loistavasti tavallisella luokalla jos ryhmäkoko olisi vähän pienempi ja luokalla olisi oma avustaja. Mutta not gonna happen! Kunta ei tahdo maksaa. Pienempi ryhmäkoko ja avustaja olisivat taatusti koko luokan etu...

todellakaan!!! He ovat joskus todella raskaita mutta joskus niiiin kovin valloittaviakin! Ne kaikista raskaimmatkin lapset! Asioilla on aina kaksi puolta. En ole tavannut vielä lasta jota inhoaisin. Olen erityisryhmässä töissä ammattilaisena. ASENNE, ymmärrys ja lapsen kohtaaminen auttavat tunteisiin.

todellakaan!!! He ovat joskus todella raskaita mutta joskus niiiin kovin valloittaviakin! Ne kaikista raskaimmatkin lapset! Asioilla on aina kaksi puolta. En ole tavannut vielä lasta jota inhoaisin. Olen erityisryhmässä töissä ammattilaisena. ASENNE, ymmärrys ja lapsen kohtaaminen auttavat tunteisiin.

adhd:n mutsi

Tai inho on ehkä väärä sana. Ärsyttäviä ja rasittavia lähinnä. Ei koske kyllä jokaista tapausta. On niitä "normaalejakin" lapsia joita ei voi sietää silmissään :)

en kyllä halua olla heidän kanssaan missään tekemisissä, enkä halua lasten ystäväpiiriin ongelmalapsia. Sanotaan, että haluan elää välittämättä heistä.

en kyllä halua olla heidän kanssaan missään tekemisissä, enkä halua lasten ystäväpiiriin ongelmalapsia. Sanotaan, että haluan elää välittämättä heistä.

Surullista. Kerrassaan.

ja halveksin heidän vanhempiaan.

ja erityisen ärsyttäviä ennen kuin itse sain yhden. Hänen kanssaan ollaan väännetty ja taisteltu saman verran kuin kymmenen tavallisen lapsen kanssa, mutta niinpä hän on minulle lapsistani selvästi läheisin ja rakkain. Rakastan toki muitakin, mutta niiden kanssa kaikki on ollut niin helppoa, että kuka hyvänsä olisi osannut ne kasvattaa.