OI se ihana jouluruokailu, mutta mitenkäs graavilohi
kun olen ehkäpä ihan viimeisiä päiviä raskaana aattona.
Nyt jo oikein toivon, että meidän pikkuinen syntyis ennen joulua, että saisi ilman tunnontuskia syödä ihanaa graavilohta, njam.
Mutta turha varmaan toivoa moista kun kaikki muutkin lapsemme ovat hyvän aikaa menneet yli lasketun ajan:(
Uskaltaisitko sinä syödä graavilohta noin loppuvaiheessa raskautta?
Kommentit (25)
ja saamme siis varmasti tuoretta ja aattoaamuna vieläpä.
Ehkäpä hän on juuri se kalastataja pikku pakettiautollaan...
No, pitää miettiä asiaa sitten kun näkee, että yltyykö himo ylitsepääsemättömäksi.
ap
...kalastaa mulle kalan ja sitten graavataan;))
Eli todellakin ongelma on niissä tyhjiöpakkauksissa. Ja siksi graavia on hyvä välttää ulkona syötäessä, kun ei voi olla varma onko kala ollut vakuumissa vai ei. Mulla himo koskee mätiä, jota ei saa syödä, kun se pitäis kuumentaa, eikä sitä kai mitenkään voi??
miten luulette, että ne kalat kuljetetaan kalatiskille? vakuumipakkauksissapa hyvinkin, isoissa vain, jotta säilyvät tuoreena. ei niitä mikään kalastaja pikku rekallaan raijaa..
ja etenkin mädistä. Neljä joulua putkeen olen ollut raskaana, nyt jännään tuleeko tästä vuodesta viides vai pääsenkö tänä vuonna syömään :)
Tulevat styroksilaatikoissa tai vastaavissa. Jäät pitävät kylmänä.
terv. kalatiskiltä