No sanokaas: Oonko huono äiti kun mulla on

oma-aloitteinen ja osaava 5v tyttö?



Nyt hämmentää keittiössä piparitaikinaa lieden ääressä, enkä ole yhtään huolissani että saisi kuumaa rasvaa yllensä.



On pienestä lähtien ollut keittiössä apuna. Koko perhe tekee meillä ruokaa ja leipoo. Saanut siksi varmaan kokkausgeenit syntymälahjanaan tai jotain. Tykkää hirmuisesti tehdä ruokaa ja leipoa. Mielellään vieläpä niin että tekee itsenäisesti ja vanhemmat vain auttaa vielä mittausten kanssa.



Sama tyttö tekee itse itselleen aamupalan viikonloppuisin, jolloin me vanhemmat saadaan nukkua pidempään.



Kertokaahan mitä pahaa on siinä että tyttöni osaa itse valita vaatteensa kaapista ja osaa tarvittaessa laittaa itselleen jotain syötävää? Osaa käyttää terävää veistä ja hellaa (tosin varmuuden vuoksi aina jompi kumpi vanhemmista vahtii vierellä leikkausta tai sitä että menee oikea levy päälle/ettei uunissa ole mitään entuudestaan).



Mikä tästä tekee niin säälittävää ja tuomittavaa? Lapseni saa rakkautta ja huomiota ihan tarpeeksi. On sosiaalisesti lahjakas, mistä on kiitelty päiväkodissa (yhdistää ryhmiä, leikkii kaikkien kanssa ja on empaattinen). Mistään ei voi päätellä että lapsemme olisi kärsinyt siitä, että häntä on kannustettu itsenäiseksi ja oma-aloitteiseksi.



Silti eilisessä unikeskustelussa minut tuomittiin, koska en herää aamuisin lapseni kanssa. Miksi heräisin, jos lapsi ei aamulla kaipaa apuani? Lapsi on aamuvirkku, minä taas iltavirkku. En itse koe että lapseni olisi kärsinyt siitä, että herää arkiaamuisin puoli tuntia aiemmin puuhailemaan kuin minä ja viikonloppuisin 1-1,5h ennen minua. Näin on ollut pari vuotta, eli noin kolme vuotiaasta.