Lue keskustelun säännöt.
miten saada yksityisyyttä ja luoda rajat lapsuudenperheeseen?
18.11.2009 |
Olisiko jollakin neuvoa tai onko joku kärsinyt samasta? Olen itse suuren perheen kuopus. Vanhemmilla veljillä ja varsinkin sisarilla on vaikeuksia ymmärtää minun olevan aikuinen nainen. Puututaan minun elämääni, sanomisiini, valintoihini, miehiini, tekemisiini. Pieniin ja isoihin asioihin.
Tämän lisäksi minulta odotetaan huomiota ja kiinnostusta kaikkien sisarusteni elämiin, perheisiin ja lapsiin. Syyllistetään suoraan. Onko se niin vaikea ymmärtää, että nuorella yksinelävällä aikuisella naisella on omat menot ja jutut? Ettei elämäni pyöri heidän ympärillään. Ehkä heillä on aikaa laskea, kuka otti viimeksi yhteyttä ja keneen, kutsui kenet minne jne.
Mikseivät ymmärrä, että tuollaisen takia tekee mieli vaan olla yhä vähemmän tekemisissä heidän kanssaan?
Ja ihmeellisintä tässä on se, etteivät he ole yhtään näin kiinnostuneita toistensa seurasta, että jaksaisivat laskea yhteydenottoja.
Onko minulla nuorimpana ja sinkkuna joku velvollisuus, jota muilla ei ole?
Kommentit (23)
Sinä olet nuori ja perheetön ja sun velvollisuus on tarjoutua hoitamaan siskojesi lapsia, eläimiä, auttaa juhlajärjestelyissä ja kaikin puolin helpottaa heidän raskasta arkeaan ja ihailla sitä, miten ihanasti heidän asiansa ovat.
Tietenkään sun omat menot ei ole yhtään mitään, ne on vaan lapsettoman hömpötyksiä ja niitä tietenkin siirretään, jos on jotkut tärkeät Ville-Maijan 1,5 v. synttärit.
Sitten jos ja kun saat omia lapsia, otat eläimiä, niin sun siskojas ei kiinnosta tippakaan. Heillehän vauva- ja taaperoaika on niiiin been there, done that ja todella tärkeää ja kiinnostavaa on teinit, rippijuhlat, yo- juhlat jne.
Koeta kestää ja pidä omat rajas!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nimenomaan! mut milläs pidät ne rajat, kun et osaa! Kun et oo ikinä oppinut. Miten se tehdään?
täällä yksi kohtalotoveri. Oikein ärsyttää, miten tyhmistä asioista värkätään iso show, kun minä nuorimpana ja ilmeisesti tyhmimpänä olen kyseessä.
Minua on oikeus aina vaatia lastenvahdiksi, minua saa haukkua ja minua suorastaan kuuluu syyllistää kaikista elämänvalinnoistani.
Seurauksena kaikki tämä, että yritän pitää matalaa profiilia perheenkeskuudessa ja kiukuttaa valmiiksi, kun joku sisarista soittaa.
asuu ihan pk-seudulla. niinkun tää sisaruskatraskin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
herätellä niitä ymmärtämään omaa toimintaansa.
Mutta tietäähän sen, että vaan suuttuisivat, eivätkä varmasti suostu edes tarkastelemaan asiaa minun näkökulmastani. Tällainen vastasyyllistäminen siis tuskin toimii. Ihmiset menevät siitä niin puolustuskannalle.
Jotenkin pitäisi osoittaa omat rajansa. Mutta miten se tehdään? Ja loukkaantuvatko nämä sitten, kun alankin puolustaa yksityisyyttäni enkä anna hyppiä enää silmille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tosin ole lapseton vaan ainoa jolla on lapsi...:/
Et maininnut, kuinka suuri ikäerosi on sisaruksiisi ja kuinka suuri sarja teitä on.
Minä itse olen neljästä tytöstä nuorin, iltatähti. Vanhemmat sisarukseni ovat yli tai ainakin lähelle 10 v. minua vanhempia. Nyt olen jo lähempänä neljääkymppiä ja neljän lapsen äiti, joten olen siskojeni kanssa ollut jo vuosia samalla viivalla, mutta muistan kyllä, kuinka olin pitkään se pikkusisko, jota aina jotenkin pidettiin eri kastissa. Ei siinä siskoiltani mitään ilkeyttä ollut, mutta ikäeroa on vain sen verran paljon, että minä olin vielä aikaihmisenäkin heidän mielestään pikku-Terttu.
Oisko tässä ideaa: Ehdottaisit sisaruksillesi, että tekisitte joskus jotain ihan vaan sisarusten kesken (tämän kanssa pitää tietysti olla varovainen, etteivät he luule, ettet pidä puolioista/lapsista), pitäisitte esimerkiksi semmoisen me-Virtaset, oman lapsuudenperheen pikkujoulun. Uskon, että jos olisitte yhdessä porukalla ilman kaikkea hössötystä, lapsia, puolisoita ja juttelisitte kunnolla, niin sisaruksesikin tajuaisivat paremmin, että olet omaa elämääsi elävä aikaihminen etkä vain pikkusisko.
Minä vietän joka joulun alla siskojeni kanssa yhden viikonlopun (asumme ympäri ämpäri Suomea, joten kyläilemme vuoro vuosin jonkun luona). Välillä lapsia on mukana, välillä ei. Mutta on mahtava päästä höpöttämään yömyöhään koko siskoporukalla, tekemään yhdessä jo lapsuudesta tuttuja asioita ja väkertämään kaikkia joulujuttuja - ihan niinkuin ennen. Samalla siinä tulee puhuttua myös kaikki ilot ja surut (jutellaan me kyllä paljon muulloinkin) ihan tasavertaisina aikaihmisinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että tuo ei tunnu kivalta tai tuo loukkasi. Syyllistämättä siis, kerrot vain rauhallisesti ja yksinkertaisesti miltä sinusta tuntuu niisä tilanteissa mitkä vaivaa/kiukuttaa.
Kuopuksen osa on valitettavan usein se, että pidetään ikuisesti vauvana tai ainakin tietyllä tavalla holhottavana. Jos haluat että sisaruksesi alkavat kohdella sinua aikuisena niin sinun pitää näyttää heille olevasi aikuinen.
Olet oikeassa ettei vastasyyllistäminen toimi, ei myöskään kiukuttelu tai kostaminen tai muu lapsellinen käytös, se vain vahvistaa heidän käsitystään sinusta ikuisena lapsena.
Jouduin hakemaan siskolleni lähestymiskiellon, jotta perheeni elämään puuttuminen loppuisi.
Joten en osaa neuvoa, mutta tunnistan ongelman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP:lla on eroa vanhimpaan siskoon 15 vuotta. Ja siinä on pitkä väli, eli olen ihan eri ikäluokkaa kun muut ja eri elämäntilanteessa.
Mutta en siis tosiaan ole mikään 18-vuotias, vaan 30 lähestyvä aikuinen.
Tuo suoraan sanominen olisi hyvä neuvo, mutta kun tähän liittyy se piirre, että sisarukset eivät ilkeyttään ole tällaisia. Vaan olettavat että on luvallista puuttua ja vaatia minulta.
Jos sisarukset eivät ilkeyttään ole tuollaisia niin luulisi että kún kerrot miltä asia sinusta tuntuu, voisivat jopa alkaa miettiä asiaa sinun kannaltasi.
Nythän tilanne on se, etteivät aavistakaan että käyttäytyvät kurjasti sinua kohtaan, vai? Sinun täytyy siis kertoa se heille. Se kuuluu aikuusuuteen :)
Tuo suoraan sanominen olisi hyvä neuvo, mutta kun tähän liittyy se piirre, että sisarukset eivät ilkeyttään ole tällaisia. Vaan olettavat että on luvallista puuttua ja vaatia minulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siskot vain lyöttäytyivät selän takana yhteen ja alkoivat yhteisen painostuksen. Juttu huipentui 95 herjaavaan tekstiviestiin ja 40 lastensuojeluilmoitukseen, joissa jouduin tilille mm. siitä, että lastenhuoneessa on vääränlaiset kirjahyllyt ja minä ostan lapsille liikaa vaatteita Huutonetistä.
Ja tämä on ihan tosi juttu.
14
Totta kai se aina herättää ihmetystä ja muutosvastarintaa, jos joku alkaa toimia eri tavalla kuin ennen. Mutta älä välitä siitä. Kuten joku tuossa neuvoi, sanot nätisti mutta napakasti miltä susta tuntuu, kun sun päätöksiä/menoja tms. vähätellään. Ja samoin, jos sulta pyydetään apua ja sulle ei just silloin käy.
Totta myös se, että niin kauan kuin käyttäydyt kuin lapsi eli "tottelet" mukisematta, ei sua myöskään aikuisena kohdella.
Ei tuo nyt ihan tavallista ole, ei normaali-ihmiset tuollaiseen ala.
t. isosisko, jonka on pitänyt opettelemalla opetella kohtelemaan pikkusiskoa (yli 30v) aikuisena ihmisenä ja olemaan puuttumatta hänen asioihinsa (vaikka toki paremmin tietäisin miten hänen tulisi elämänsä elää ;))
Ei ole helppoa, ei :D
Tuli tästä aloituksesta mieleen mun pikkuveli joka on 22 ja mä edelleen näen sen silmissäni istumassa potkareissa uunin edustalla :D On vähän niin kuin pakko huolehtia toisesta :p
No, joo mutta asiaan. Suoraan sanomisessa on se vaara että vaikka pahaa ei tarkoitakaan niin se saatetaan ottaa pahalla. Helpoin tie ulos tilanteesta on varmaan muuttaa toiseen kaupunkiin tai vaikkapa kokonaan vaihtaa maata ;)
Joka ikisen ihmisen pitäisi oppia sen verran pitämään huolta itsestään ja rajoistaan että pystyy sanomaan toiselle miltä ITSESTÄ tuntuu kun esim kokee itseään kohdeltavatn epäreiluksi.
En ymmärrä miksi sitä suuttumista/loukkaantumista niin kamalasti tarttee pelätä. Kyllä se ohi menee, ja yleensä se toinen ihminen tajuaa kuitenkin vähän ajan kuluttua mistä on kyse. Ja vaikka ei tajuaisikaan niin osaa jatkossa käyttäytyä eri tavalla. Persoonallisuushäiriöiset on erikseen, mutta minusta tuo pakenemisneuvo on todella typerä (muuta toiseen kaupunkiin jne...)
Suoraan sanomisessa on se vaara että vaikka pahaa ei tarkoitakaan niin se saatetaan ottaa pahalla. Helpoin tie ulos tilanteesta on varmaan muuttaa toiseen kaupunkiin tai vaikkapa kokonaan vaihtaa maata ;)
muun muassa
minne pitäisi muuttaa, monta lasta pitäisi tehdä, millaiset häät pitäisi järjestää, että pitää kutsua kylään, mitä pitää tarjota kun kutsuu kylään, pitää tulla kylään - ja päivä ei riitä, pitää jäädä yöksi. Kun sitten suostut yhdelle, niin seuraava siarus vaatii samaa että öksi pitää jäädä. Lasketaan kuinka usein nähdään ja ketä sisarusta nähdään enemmän. Sitten voidaan jopa itkeä tai vastaavasti suuttua, kun et ole meidän perheestä kiinnostunut yhtä paljon. Lasketaan soittoja ja kuka soittaa eka. Vaaditaan selityksiä, mikset ole vastannut puhelimeen. Kommentoidaan toisen kodissa/ulkonäössä kaikkea mahdollista.
katsisko vaan ite alottaa oma elämä ja lopettaa miettiminen et mitähä ne miettii?