Lue keskustelun säännöt.
oikea aika saada lapsi?
17.11.2009 |
hei! pohdiskelen nyt ääneen ajatuksiani oikeasta ajanakohdasta saada lapsi, ja olisi mukava kuulla muidenkin mielipiteitä.
eli olen 23-vuotias yliopisto-opiskelija. toinen vuosi menossa ja tämänhetkisten suunnitelmien mukaan valmistuisin 2014 jolloin olisin 28v.
vallitseva mielipide tuntuu kannattavan valmistumista ennen lasten hankkimista. olen kuitenkin eri mieltä, sillä koen, että pystyisin tarjoamaan enemmän lapselleni opiskelevana äitinä, kuin uraäitinä. näitä keskusteluja lukiessani olen huomannut, että paineet palata nopeasti töihin ovat suuret, hoitopäivät venyvät pitkiksi ja äiti voi pudota kehityksestä työpaikallaan. opiskelijana pysyisin jäämään kotiin pidemmäksi aikaa, hoitamaan lasta kesäisin kotona ja vanhempanakaan lapsen hoitopäivät eivät venyisi turhan pitkiksi. toisaalta valmistumiseni venyisi ja minusta tulisi 30-vuotias vastavalmistunut htm.
mieheni kanssa olemme olleet yhdessä reilut 4 vuotta, joten koen että meillä on jo ehtinyt syntyä realistinen kuva toisistamme puolisoina ja mahdollisina vanhempina.
mieheni ei ole vielä löytänyt sitä "unelmiensa työtä" joten pelkään, että lapsen hankkiminen jumittaisi hänet työhön josta hän ei pidä. hän ei kuitenkaan ole kiinnostunut akateemisista aloista, joten koulutus olisi kuitenkin lyhyt.
Kommentit (15)
asian suhteen. Itsekin sain esikoisen opintojen keskelle ja todellakin ihmiset luulivat, että kyseessä vahinko.
Hyvin siitä selviää! Kummasti motivoi opiskeluakin, kun sai lapsen!
Tsemppiä! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siltä että nyt olisi oikea aika lapselle niin siinä tapauksessa nyt on oikea aika.
Siinä olet aivan oikeassa että kesken uran äitiysloma on monille huono ratkaisu. Omallekin uralleni kävi kohtalaisen kehnosti äitiys- ja hoitovapaiden aikana.
Mä taas koen, että mulle oli tosi tärkeää valmistua ennen lasta ja saada jalka oven väliin työelämässä. Siis siksi, että opiskeluaikana ei ole koskaan vapaalla, koska ne opinnot painaa päälle oli arki tai pyhä. Mä oisin stressannut koko äitiysloman sitä, että "en saa mitään aikaan". Nyt äitiysloma on ollut ihanaa, ekaa kertaa elämässä ei ole tarvinnut oikeastaan tehdä mitään ja on saanut miettiä mitä oikeastaan koko elämältään haluaa.
Vaikka en ehtinyt olla työelämässä kuin muutaman vuoden, olen iloinen että näin sitä sen verran, ettei sinne ole kiirettä takaisin. Mä näin millaista on olla pätkätyöläinen ja työstä ehti tulla arkea. Mua ei siis turhauta olla "vaan" äiti koska tiedän, että olen muutakin, mutta olen valinnut keskittyväni tähän lapseeni. Taloudellisesti on myös kiva, että on jotain säästöjä. Lisäksi opiskelijana on jotenkin yhteiskunnan väliinputoaja, kaikki tuet on pieniä jne. Toisaalta opiskeluaikana kaikki on köyhiä, joten lapsen saaminen ei laske elintasoa, vaan nostaa sitä...
Mut itse äitiys ei ole näistä asioista riippuvainen. Samanlaista se arki lapsen kanssa oli tutkinto ja hyvät tulot tai ei. Jos sä päätät tulla nyt äidiksi, niin onnea vaan ja kaikkea hyvää. Oletpahan ainakin nuori ja jaksat touhuta lapsen kanssa, ja opiskellakin voit kotihoidontuella. Opiskeluaikana äidiksi tulo on monella tapaa hyvä päätös, ei ole yhtä ainoaa tapaa elää tämä elämä.
kerron oman tilanteeni, joka on jokseenkin samanlainen kuin sinulla :)
olen 23v ja opiskelen amk:ssa 4,5v pitkää tutkintoa.. vielä tästä on 1/3 suorittamatta.. olen seurustellut mieheni kanssa 4v ja olemme kihloissa.. minulla on ollut vauvakuumetta jo kolme vuotta mutta vihdoin sen tartutin mieheenikin ja nyt odotamme esikoistamme rv 6 :) olen 24 kun vauva syntyy
itse pohdin asiaa hyvin pitkään että onko väärin haluta perustaa perhe opiskelijana. minut on kasvatettu siihen että ensin opiskelut, sitten naimisiin ja töihin ja sitten lapset.. mutta olen tullut siihen tulokseen että olen onnellisempi kun perustamme perheen nyt.. ja niin on miehenikin.. sen tiedän että rahallisesti ei tule olemaan ruusuilla tanssimista, mutta uskon että pärjäämme.. mieheni on töissä, jossa ei kuitenkaan ole kovin korkeat palkat.. minulle jää vuosi opintoja jäljelle kun vauva syntyy ja aion olla kotona vähintään 1,5v jolloin aion jatkaa opintoja ja jos saamme lomat sumplittua hyvin niin isä voi jäädä vauvan kanssa kotiin jopa 4kk ajaksi kun laskee isyysloman ja vuosilomat.. jolloin ei tarvitse laittaa noin pientä vielä hoitoon.. no nämä suunnitelma ovat vain suunnitelmia ja voivat muuttua.. voi olla että saammekin opiskeluaikanani kaksi lasta sillä haluaisin lapset nuorena ja pienellä ikäerolla.. joten kun valmistun minulla olisi lapset tehtynä ja pääsisin suoraan työelämään :) ja olisin silloin korkeintaan 28v
onnea valitsemallasi tiellä, tämä oli minun tieni ja olen ylpeä siitä :) toivottavasti tästä oli apua :)
sain esikoiseni 20-vuotiaana ollessani ammattikoulussa. Olin 9kk äippälomalla ja palasin kouluun. Nyt pyrin AMK:iin ja suunnitelmissa tehdä toinen lapsi opintojen aikana ja olla taasen se 9kk äitiyslomalla.
Mieheni on vakituisessa työssä, mitä pidän kyllä tärkeänä jotta tällainen kuvio toimii. Hyvää tässä on lapsen kannalta se, että vaikka olenkin laittanut jo pienenä hoitoon (pph) niin hoitopäivät ovat olleet hyvin lyhkäisiä opiskeluni ja miehen vuorotyön yhdistelmästä johtuen.
Sitten kun alan luoda uraa ovat lapset jo sen verran isoja, että eivät kärsi täyspitkästä hoitopäivästä.
Hyvin olemme tulleet toimeen ja ratkaisu on ollut meille juuri se oikea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tiedän kyllä ettei mitä yhtä ja ainoaa oikeaa aikaa ole olemassa. olen miettinyt asiaa jo pidemmän aikaa ja on kiva kuulla muidenkin mielipiteitä ja varsinkin kokemuksia. omassa kaveripiirissäni (koostuu pääosin yliopisto-opiskelijoista) ei kellään ole vielä lapsia.
meille on jo kertynyt oikein mukavasti säästöjä, joten rahan ei pitäisi tuottaa suuria ongelmia. tietysti olisihan se kiva saada enemmän äitiysrahaa kuin 22€/pvä :)
"Siis siksi, että opiskeluaikana ei ole koskaan vapaalla, koska ne opinnot painaa päälle oli arki tai pyhä. Mä oisin stressannut koko äitiysloman sitä, että "en saa mitään aikaan"."
hyvä pointti vitoselta! mutta kai sekin on vain asenne kysymys. täytyy päättää olla hetken "vain" äiti.
t.ap
jotka olette perustaneet perheen nuorena: oletteko kokeneeet että päätöstänne olisi paheksuttu? ei sillä että muiden mielipiteillä varsinaisesti olisi väliä... #3 jo mainitsikin että lapsen on oletettu olleen vahinko...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikea aika on silloin, kun molemmista vanhemmista ajatus tuntuu hyvältä. Kaikissa asioissa on hyvät ja huonot puolensa.
Totta on, että 30-kymmppisen vastavalmistuneen työnsaanti voi olla aika nihkeää, mikäli työkokemusta ei ole. Työkokemusta kannattaa hankkia jo opiskeluaikana mikäli mahdollista. Kyllähän sitä toitotetaan siitä, että opiskeluaikoja pitäisi lyhentää, mutta parempi on valmistua pidemmän opiskeluajan jälkeen työkokemuksen kanssa kuin lyhyemmän ajan jälkeen ilman työkokemusta.
sain esikoiseni 20-vuotiaana vastaan:
En ole ainakaan huomannut. Toki joku on voinut selän takana tai omassa päässään paheksua, mutta väliälö sen. Tiedämme itse mieheni kanssa millaisia vanhempia olemme. Ja niin tietävät myös muut läheisemme, muulla ei olekkaan sitten väliä.
Ja aina olemme saaneet asiallista kohtelua neuvolassa ym. Ehkä johtuu siitä, että itseluottamuksemme on kohdallaan.
jotka olette perustaneet perheen nuorena: oletteko kokeneeet että päätöstänne olisi paheksuttu? ei sillä että muiden mielipiteillä varsinaisesti olisi väliä... #3 jo mainitsikin että lapsen on oletettu olleen vahinko...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nyrkkisääntönä pitää myös, että elämäkokemusta olisi hyvä olla ennen lasten saantia.
ja sitten olisi huomauttanut tuosta realistinen kuva toisista vanhempina. Valitettavasti sellaista sulla ei voi olla ennen kuin olette vanhempia. Ja siltikin se voi muuttua. Elämää ei voi oikein suunnitella, sen takia sanoisinkin, että tee niinkuin hyvältä tuntuu. Ei se ole oikein tai väärin.
Niin eihän tähän mitään oikeaa vastausta ole. Voi sinullekin ap käydä niin, että saat lapsia sekä opiskelijana, vastavalmistuneena että uraäitinä. Voit siis kokea monta eri tilannetta saada lapsia.
Ja sitten on vielä sekin näkökulma (joka täällä unohtuu aina), että lapsi tarvitsee vanhempiansa vielä sen kolmenkin ikävuoden jälkeen ja jollain lailla siitä ajastakin on selviydyttävä. siis useimmat perheet elävät sellaista elämää, että molemmat vanhemmat ovat töissä lasten ollessa vielä ihan lapsia.
Ja sitten on sekin näkökulma, että aika harva on loppujen lopuksi uravanhempi. Useimmat käyvät ihan vaan töissä. Ja hyvä niin.
Minä olen saanut lapseni reilusti yli 30-vuotiaana. Tässä elämäntilanteessa on hyvää ollut se, että asunto on hankittu, elämä on raiteillaan, matkustettu maailmaa ristiin ja rastiin, töitä on tullut tehtyä ja rahaa tienattua. Ei ole siis pelkoa siitä, että jäisi jostain pois.
Minua helpottaa tässä elämäntilanteessa taloudellinen turvallisuus, voi siis heittäytyä elämään kotivanhemman elämää. Meillä siis kummatkin vanhemmat ovat kotosalla vuoron perään.
Opiskelija-aikana taas on tottunut penniä venyttämään, joten kyllä ne lapsetkin saa siinä elätettyä. Toisia se talouden epävarmuus stressaa enemmän kuin toisia. Ihan pienestä vauvasta nyt ei ole kovin kaksisia menoja, isommat lapset sitten kuluttavatkin jo enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se elämänkokemus kyllä auttaa. Pienten lasten vanhemmille tuputetaan jos jonkinlaista neuvoa ja ohjetta, asetetaan odotuksia äitiydestä ja vanhemmuudesta. Mitä enemmän on elämänkokemusta, sitä helpompi niitä on arvioida. Elämänkokemus ei tarkoita ikää, vaan sitä että on nähnyt elämän eri puolia ja osaa suhteuttaa asioita.
Samaa mieltä kuin joku edellinen. Realistista kuvaa itsestä vanhempana ei ole ennenkuin niitä lapsia on. Ja se oma vanhemmuus on prosessi, sitä kasvaa vanhemmuuteen sitä mukaa kuin lapsi kasvaa tai vähän jäljessä. Mutta näin se on tarkoitettukin, jos ennen lasten saamista tietäisi esimerkiksi sen syyllisyyden ja huonon omantunnon määrän, joka on isompien lasten vanhemmilla, saattaisi lapset jäädä hankkimatta.
ikaa oli minulla 32 ja miehella pari vuotta paalle. en olisi varmaankaan ainakaan pystynyt aloittamaan vaikkaria, jos mulla olisi ollut lapsi, mutta toisaalta lapsen tulo tuossa vaiheessa sai mut saattamaan sen loppuun nopeasti. meille tama ratkaisu toimi hyvin, nykyaan meilla on 3 lasta ja itse olen koulutustani vastaavassa tyossa. kerkesin saada opiskeluaikanani myos tyokokemusta, joka olikin valttamaton nykyiseen tyopaikkaani. mutta luulen ettei "oikeaa" aikaa ole, kaikkeen sopeutuu!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ottaa huomioon myös lasta suunnittelevan nuoren aikuisen persoonallisuus. Kaikki parikymppisetkään kun eivät ole samasta puusta veistettyjä.
Esim. minä en kävisi bilettämässä vaikken olisi lasta saanutkaan. Ei vain ole koskaan kiinnostanut. Myös esim. ulkomailla olen päässyt käymään "lapsesta huolimatta" persoonaani sopivalla tavalla: rauhallisissa perhelomakohteissa ja viikonloppulomalla mieheni kanssa lapsen ollessa mummulla hoidossa. En minä mininkää reilaamaan tai ibizan bilekohteisiin lapsettomanakaan tahtoisi :)
Kaiken ikäsisitä ja kaikenlaisista elämän tilanteista löytyy omat plussansa ja miinuksensa. Esim. jos lapsen saantia lykkää lähemmäs neljää kymmentä voi se olla aikamoinen shokki vuosikymmeniä itsenäistä ja "itsekästä" elämää eläneelle. Näin yhtenä esimerkkinä tuosta toisesta ikäryhmästä.
-se parikymppisenä lapsen saanut
Niin eihän tähän mitään oikeaa vastausta ole. Voi sinullekin ap käydä niin, että saat lapsia sekä opiskelijana, vastavalmistuneena että uraäitinä. Voit siis kokea monta eri tilannetta saada lapsia.
Ja sitten on vielä sekin näkökulma (joka täällä unohtuu aina), että lapsi tarvitsee vanhempiansa vielä sen kolmenkin ikävuoden jälkeen ja jollain lailla siitä ajastakin on selviydyttävä. siis useimmat perheet elävät sellaista elämää, että molemmat vanhemmat ovat töissä lasten ollessa vielä ihan lapsia.
Ja sitten on sekin näkökulma, että aika harva on loppujen lopuksi uravanhempi. Useimmat käyvät ihan vaan töissä. Ja hyvä niin.
Minä olen saanut lapseni reilusti yli 30-vuotiaana. Tässä elämäntilanteessa on hyvää ollut se, että asunto on hankittu, elämä on raiteillaan, matkustettu maailmaa ristiin ja rastiin, töitä on tullut tehtyä ja rahaa tienattua. Ei ole siis pelkoa siitä, että jäisi jostain pois.
Minua helpottaa tässä elämäntilanteessa taloudellinen turvallisuus, voi siis heittäytyä elämään kotivanhemman elämää. Meillä siis kummatkin vanhemmat ovat kotosalla vuoron perään.
Opiskelija-aikana taas on tottunut penniä venyttämään, joten kyllä ne lapsetkin saa siinä elätettyä. Toisia se talouden epävarmuus stressaa enemmän kuin toisia. Ihan pienestä vauvasta nyt ei ole kovin kaksisia menoja, isommat lapset sitten kuluttavatkin jo enemmän.
kun olimme molemmat opiskelijoita, mies teki gradua. Kuopuksen syntymän aikaan mies oli jo työelämässä ja minä sain gradun valmiiksi kuukautta ennen synnytystä. Esikoisen syntymän aikaan olin 24-vuotias.
Opiskeluajat me oltiin aika pa, mutta muuten lasten vauva-ajat oli ihanaa aikaa. Tietysti riippuu alastakin, mutta itse pystyin hyvin luovimaan opiskelun ja lastenhoidon välillä. Opiskeluaikojen köyhäilystä oli sekin hyvä puoli, että kun mies alkoi valmistuttuaan tehdä tiliä, meistä tuntui pitkän aikaa siltä, että rahaa on järjettömästi. Saatiin noina aikoina paljon säästöön ja ostettua talo. Lapset motivoi kummasti tekemään töitä tulevaisuuden eteen. :)
Jokainen tekee omat ratkaisunsa, ja monella on tiukka mielipide siitä, mikä on "oikea aika". Omalla kohdallani olen huomannut, että elämä kulkee latujaan joka tapauksessa. Elämä lutviutuu. Itselleni nuorena äidiksi tuleminen oli ehdottomasti oikea ratkaisu. :) Toisaalta mulla on ystäviä, jotka ovat tehneet toisella tavalla, eikä heidänkään elämänsä kovin huonosti ole mennyt. :D Toisin sanoen, omat ratkaisut kannattaa tehdä omista lähtökohdistaan, niin se homma toimii.