Lue keskustelun säännöt.
MÄ EN KESTÄ!
15.11.2009 |
Olen ihan finaalissa. Raskaus vetää kaikki voimat, pyörtyilen, oksettaa ja väsyttää. Rv 29, joten ei ole alun pahoinvointia. Tämä raskaus on ottanut niin koville, että mulla pettää pinna ihan just.
Kaksi lasta riekkuu kuin mitkäkin apinat ja tuntuvat vaistoavan mun väsymyksen ja huonon olon ja ottavan siitä kaiken irti. Meno on kuin linnanmäellä.
Sain juuri lapset sänkyyn ja todellakin onnittelen itseäni siitä, etten ole heihin edelleenkään fyysisesti kajonnut. Koettavat jokaista rajaani, hyvä kun eivät sylje päälle. Juoksevat karkuun ja nauravat. Joo, tilanne ei ole hallinnassa. Tähän on luisuttu kolmessa viikossa. Sitä ennen kaikki oli ok. Toki oloni oli huono jo silloin, mutta nyt on tapahtunut jokin romahdus jaksamiseni kanssa.
Komennan ja pidän rajoja. Olen systemaattinen. Mikään ei auta. Tekisi mieli lyödä läskiksi koko kasvatus, kun ei näytä mitään hedelmää kantavan.
Ja kyllä minä lapsiani rakastan kaikesta huolimatta. En tätä vihaa ja uupumusta heille näytä. Kamalaa sanoa, että ajoittain vihaan lapsiani. Tai en kai lapsiani, vaan sitä käytöstä jota pitävät.
Kun saavuin alakertaan, menin vessaan, vedin oven kiinni niin, etteivät kuule ja sanoin suoraan sydämeni pohjasta "vitun mulkut". Enkä mä edes kiroile.
Tekisi mieli lähteä pihalle ja kävellä Kiinaan.
Kommentit (6)
ettet anna itsellesi lupaa suuttua aidosti ja sisällesi alkaa patoutua vihantunteita. Suuttuminen ei ole sama kuin lapsen vihaaminen. On oikein suuttua ja sanoa se suoraan lapselle, että käyttäytyy törkeästi. Ei haittaa, jos korottaa ääntäkin. Lapsen on opittava sekin, että ihmiset kärsivät ja väsyvät jatkuvaan temppuiluun.
Mutta ehkä heillä on nyt joku vaihe. Kaikki lapset ovat välillä riiviöitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tuo että on aina pakko sanoa "älä huuda" jos joku kirjoittaa CAPSEILLA?
Mulla oli samat tunteet kuopusta odottaessa. Esikoinen otti kaiken irti siitä, etten pystynyt pitämään paikoillaan pukiessa tms. (oli alle 2v. silloin) Kaikki kasvatus tuntui valuneen hukkaan. Naureskeli ja potki mua kun yritin laittaa nukkumaan. Yleensä meni päiväuniaika etenkin multa itkuksi. Se oli ihan kamalaa aikaa. Mutta se meni ohi! (Paina tämä mieleen ja muista aina kun paha hetki tulee: SE ON VAIHE JA MENEE OHI! - heh huudanpas ;) Aika pian synnytyksen jälkeen päästiin taas oikeille raiteille. Ja hyvin sanoi myös tuolla edellä joku, että ei suuttumisessa ole mitään pahaa. Lapset saa nähdä oikeita tunteita, siitä ei mene rikki!
T:eräs jonka teki mieli lähteä teneriffalle ;)
Mies on töissä. Häntä lapset tottelee heti. Sekin raivostuttaa.
On varmsti totta, että suuttumisen ja vihantunteita on vaikea hyväksyä itsessä kun ne kohdistuvat lapseen. Sitten sitä tunnetta kerää sisälleen, kunnes on valmis räjähtämään.
T: Ap
Tuota hoen itselleni myös, että "tämä on vaihe, tämä menee ohi". Sen voimalla jaksan.
Itseasiassa aamut ja päivät menee mallikkaasti. Olen aamuisin virkeä, vaikka olo onkin huono. Klo 15 tapahtuu jotain ja meno muuttuu ihan kamalaksi.
T: Ap
voi sinua. Varmasti rankkaa. :(