Kun kerroit raskaudestasi, miten äitisi reagoi?

totesi, että "oli varmaan vahinko."

Miehen kanssa oltu 10 vuotta yhdessä. 8 vuotta asuttu yhdessä. Ikää molemmilla 27 vuotta. Ei, ei ollut vahinko. Pikku hiljaa tottui ajatukseen ja nyt on jo tosi jees. Harmittaa silti vieläkin, ettei edes onnitellut... =(

lähetin ultrakuvan ja tiedon että tässä tuleva lapsenlapsenne. Soitti ja kysyi että niin oletko siis itse raskaana, ja sitten että sehän on ihan hieno asia jos sitä kerran itse haluat. Ei ole onnitellut, isä kyllä onnitteli (useaankin kertaan).

olisi varmaan halunnut olla kuulematta koko asiaa.

Kuka nyt mummoksi haluaisi???

Mutsi ja anoppi alkoi parkua onnesta ja syöksyivät toistensa kaulaan, isäni alkoi hössöttää ja appiukko ei tajunnut ensin ja sitten kun tajusi, alkoi hymyillä höntisti :-). Reaktio oli kyllä sangen myrskyisä ja alkuraskauden "katkarapu-ultrakuvaa" tuijotettiin tiiviisti ja analysoitiin (äitini tosin totesi päästyään takaisin omaksi kuivakaksi itsekseen, että tuo kyllä näyttää ihan munasarjakystalta, kun katsoi ultrakuvaa).



Jep, suvun ensimmäinen lapsenlapsi. Sama meno jatkunut. No, hemmotelkoot lastani niin paljon kuin haluavat, kyllä äiti ja isä sitten pitävät kuria.

ekakerralla äitini järkyttyi, oikeastaan suuttui. Olin just täyttänyt 17v ja ollut poikakaverini (nykyisen aviomieheni) kanssa vasta muutaman kuukauden yhdessä. Leppyi kuitenkin muutamassa päivässä ja sitten alkoikin kutoa tulevalle tyttärentyttärelleen, ekalle lapsenlapselleen ihania villavaatteita :)



Toisella kertaa äiti onnitteli iloisesti ja kysyi, millon on laskettu aika jne.



Kolmannella kerralla sama kuin toisella.

kun kerroin olevani jälleen raskaana (kolme lasta ennestään), mutta muuten on suhtautunut melko etäisesti ja keskittynyt ihan omaan napaansa. Ei kysele kuulumisia, jaksamisia tai muutakaan. Isän reaktio oli että 'jahas' ja isän vaimo tokaisi 'eikö ne kolme ois riittäny'. Noh, onneksi en lapsia tee heille vaan itselleni ja isän vaimon kommentin voi ymmärtää myös katkeruutena, hän ei aikoinaan yrittämisestä huolimatta koskaan saanut omaa lasta.

Ei onnitteluja ikää mulla on 27 vuotta koulut oli kesken (kaksi) jne. Miehen kanssa oltiin oltu jo yhdessä kuitenkin 10-vuotta.



Nyt siskoni oottaa esikoista ja kauhea hössötys. Oon niin kade :(

Miehen kans oltu 3v naimisissa, äiti kun kuuli keväällä vauvasta, sanoi "minä vähän arvelinkin"..(ihmettelen vieläkin että mistä muka :)), innoissaan olin, 4.lapsenlapsi on tämä tuleva. Isä sanoi miehelle, että "sitäpä ollaan oltu ahkerana"...:)monet sukulaiset odotelleetkin uutista, varmaan monen vuoden ajan.

Eli meillä äitini oli jo huomannut, kerroin asian vasta tosin viikolla 14. Esikoista tehtiin 18 kk, joten kaipa se äiti osasi jo odottaa.

Minun ensimmäiseni. Miten selvisit surusta?

Oli onnellinen ja kuulutti uutisen koko lähipiirille. Valitettavasti kuoli ennen kuin näki ensimmäisen lapsenlapsensa.

Olin juuri 19-v ja näytin ekan ultran jälkeen kuvaa,eka oli ihmeissään ja sitten alkoi rääkyyn onnesta ja onnitteli.Oli kuulemma elämänsä paras asia,soitti kaikille sukulaisille ja sain todella hyvän vastaanoton.Äitini oli toivonut jo lapsenlapsia monta vuotta mutta vanhemmat sisarukseni eivät olleet vielä kerinneet.Koko raskaus meni äitillä hössöttäessä ja kun vauva syntyi niin hössötys jatkui,ihanaa :)

kerroilla on yrittänyt olla tosi iisisti, kun tietää, etten kestä mitään touhotusta. Mutta näkeehän sen omasta äidistään, mikä kuohunta käy sisällä :-) Ihanaahan se vaan on ollut!

kuoli kaksi kuukautta ennen kun aloin odottaa meidän esikoista :(

äidilleni, kun sain + tuloksen; vastasi puhelimeen, kerroin että odotan vauvaa; Tiesin jo vastasi hän. Kysyin miten voit tietää, vasta sain tulokset (raskausviikko 6) totesi vain, että oli nähty edellisenä yönä unen jossa synnytin tummatukkaisen vauvan, tukkaa vauvalla oli ja paljon, mutta aivan valkoinen...

tai oli ainakin todella järkyttynyt.



Olin tosin 22-vuotias ja opiskelemassa.



Äiti piti 15 min saarnan kuink elämäni on pilalla ja en enää pysty opiskelemaan jne. Ja kuinka hän ei ainakaan meinaa mitään villasukkia sitten neuloa.



En tosin uskaltanut sanoa tätä kasvotusten vaan matkustin opiskelupaikkakunnalle viikonlopun jälkeen(olin viikonlopun äidin luona) ja soitin äitille ja kerroin puhelimessa uutisen. Turvallinen välimatka 350 km tuntui ihan sopivalta.



Tosin kyllä äitini sitten oli ihan onnellinen isoäiti ja halusi viettää paljon aikaa ensimmäisen lapsenlapsensa kanssa. Enkä nyt osannut tuosta äitinni kommentista herneistä nenään vetää.

kun kerroin toisesta, meni ihan hiljaiseksi ja lukkoon. Syynä siihen ehkä se että meidän ensimmäinen lapsi on vaikeasti allerginen ja pienenä sairasti todella paljon, oltiin miehen kanssa ihan väsyneitä koko ajan. Silloin sanottiin ettei ikinä toista, yksi saa riittää. Kakkonen oli kuitenkin vahinko, sai alkunsa yhdestä kerrasta. Oltiin miehen kanssa kuitenkin iloisia että tämä toinen päätti tulla meille, eikä aborttia harkittu, ei edes puhuttu. Äitille kuitenkin tuntui olevan kova paikka kun oli suunnittelematon tämä toinen vaikka naimisissa jo oltiin ja kaikki asiat hyvin.

ensimmäinen meni kesken.

"ok"..ihanaa..mahtaa olla innoissaan

neellä aanellä). No, toivottavasti on sitten edes tyttö."



Että kiitti vitusti. Ikää oli mulla siis 32 kun kerroin odottavani kolmatta lasta. Kaksi vuotta oli tätä kolmatta poikaamme tähän perheeseen rukoiltu ja toivottu.



Arvatkaa, olenko juuri minkäänlaisissa väleissä äitiini?



Anoppi taas tokaisi kuopuksen synnyttyä " Ei teidän kannata enää neljättä kertaa riskiä ottaa, kun ei sieltä tyttöä tule". Täh? Enpä ole yhtään lasta tehnyt sen takia, että tulisi jotain tiettyä sukupuolta.



Meillä kakkonen ja kolmonen meinattiin menettää jo raskausaikana ja kolmonen vielä synnytyksessäkin. Joten kyllä elämän arvokkuus on tullut meille enemmän kuin selväksi - vaikka siellä haaruksissa ei olisi minkäänlaisia vekottimia.

ei saanut sanaa suustaan,parkui vähän lisää ja halasi.