Tulipa surullinen olo, Nyt ovat isä ja tytär yhdessä..
Luin sattumalta uutisen Saksan jalkapallomaajoukkueen maalivahdista, joka teki itsemurhan tiistai-iltana. Jutussa mainittiin myös, että Robert Enkeltä kuollut kolme vuotta sitten pieni sydänsairas (geneettistä perää) tytär.
Googlasin sitten vähän ja selvisi tosiaan, että tytär Lara on ollut Enkelle kaikki kaikessa (kellepä vanhemmalle ei olisi). Menehtyi leikkauksen jälkeen sairaalassa kaksivuotiaana vuonna 2006.
Tänä keväänä Enke vaimoineen adoptoi pienen tyttövauvan ja nyt puoli vuotta myöhemmin Enke menee ja tappaa itsensä.
Tuli mieleen, onkohan mies suunnitellut tekoaan jo pidempään tyttärensä kuoltua, mutta ajatteli jättää vaimolle jotain jäljelle ja päätti toteuttaa tekonsa vasta kun vaimolla on tarpeeksi hyvä syy elää ja joku lohtu. Eivätköhän ole saaneet uutta biologista lasta, vai eivätkö tuon sairauden takia ole uskaltaneet edes yrittää?
Joka tapauksessa todella surullinen juttu, youtubessa on liikuttava videokin Larasta ja isästä, tehty jo siis Laran kuoleman jälkeen.
Olkaa iäti muistetut!
Kommentit (8)
adoptoitua lasta kohtaan joka on kokenut jo yhden menetyksen biologisten vanhempiensa suhteen
hän on ollut puoli vuotta uudessa kodissa ja ehkä just ja just sopeutunut ja alkanut tuntea olonsa turvalliseksi taas ja sitten tulee uusi menetys, ja adoptioäiti ei välttämättä ole hyvässä kuosissa lapsensa kuoleman ja miehensä itsemurhan jälkeen hänkään :(
adoptiolasta kohtaan. Jos äidille sattuu jotain niin kuka huolehtii hänestä? Eikö tuo adoptoitu vauva ole minkään arvoinen kun ei halunnut elää edes hänen vuokseen?
Järjetöntä ja itsekästä toimintaa mieheltä. Järkyttävä tapaus ja todella surullinen, mutta todella kamala asia mitä mies teki vaimolleen ja pienelle tyttärelleen...
Ei ikimaailmassa olisi saanut adoptoida lasta jos oikeasti suunnittelee itsemurhaa, käsittämätöntä itsekkyyttä! Millainen ihminen laittaa omat tunteensa oman pienen vauvansa edelle???
Ei voi muuta näistä kommenteista sanoa.
millainen kova ja kylmä ihminen ei tajua että se on kauhea tilanne jälkeenjääville?
Eikö ole mahdollista, että adoptiolapsen saapuminen on nostanut pintaan aiemmat rankat fiilikset, joita ei ole sitten pystynyt enää käsittelemään mitenkään ja on päätynyt riistämään henkensä?
Miettikää itse, miten paljon jossain elämänvaiheessanne puoli vuotta on ollut sellainen ajankohta, jolloin on tapahtunut paljon! Tällä tarkoitan sitä, että vaikka adoptiohetkellä kaikki olisi ollut täydellistä, voi elämä tehdä melkoisia voltteja puolessa vuodessa. Ja kun taustalla on vielä oman tyttären kuolema, voi todellinen epätoivo olla oikeasti niin ahdistavaa, että muuta rakaisuvaihtoehtoa ei asianomaisella yksinkertaisesti ole.
En väitä, että itsemurha olisi ratkaisu mihinkään, mutta eipä ole jossittelukaan.