Luin synnytyspuolelta noita isien mokia ja möläytyksiä synnytyksessä
ja taidan olla tiukkapipo idiootti mutta minusta moni niistä ei ole lainkaan hellyttäviä tai hauskoja. Ennemminkin tulee mieleen, että mikä hitto miehen suunnittelussa on mennyt pieleen kun toisilta ei löydy pienintäkään myötäelämisen kykyä tai edes yritystä siihen. Empatiasta ja tuesta on turha haaveillakaan, monet miehet ovat naisen kärvistellessä tuskissaan keskittyneet esim. voivottelemaan jotain haavaa omassa sormessaan tai hoputtaneet että synnytä jo että pääsen katsomaan formuloita.
Ymmärrän toki sen että jännittyneenä saattaa laukoa hölmöjä, mutta minusta moni noista esimerkeistä ei kerro siitä vaan ihan miehen kyvyttömyydestä tuntea empatiaa ja ottaa osaa toisen tuskiin. Minä, minun unet häiriintyy synnytyksen takia, minulla on paha istua tässä jakkaralla, ai älä revi mun kättä siihen sattuu jne jne. Minkä takia noita luusereita edes raahataan synnytyksiin mukaan?
En edes tiedä miksi ärsyynnyn näin. Jotenkin tuntuu että miten miehiin voi muutenkaan luottaa tai odottaa heidän jakavan vastuuta jos muutaman tunnin toisen tukena oleminen synnytyksessäkin on niin kauheaa.
Kommentit (29)
Jos esim. perheen isä ja äiti olisivat yhtä aikaa 40 asteen kuumeessa, kumpi olisi kuitenkin se joka nousee aikaisin lasten kanssa, pukee ja ruokkii nämä ja hoitaa muutenkin arkiaskareet?
Jos esim. perheen isä ja äiti olisivat yhtä aikaa 40 asteen kuumeessa, kumpi olisi kuitenkin se joka nousee aikaisin lasten kanssa, pukee ja ruokkii nämä ja hoitaa muutenkin arkiaskareet?
Tätäkö tarkoitat?
http://www.nhs.uk/news/2009/05may/pages/manflurealormyth.aspx
Ne on heikompia olentoja, on sillä syynsä miksi naiset on tehty synnyttäjiksi ja miehille annettu prosessissa rooli jonka ne osaa parhaiten.
niitä ehkä raahataan sinne synnytykseen koska nainen toivoo ja uskoo että muuten itsekäs epäempaattinen mies edes siinä tilanteessa muuttuisi hetkeksi ihmiseksi.
Kokemuksesta voin sanoa että ei, niin ei tapahdu. Mun ex-mies ja esikoisen isä katsoi ensin urhoilukisoja telkkarista ja sitten kovaan ääneen kuorsasi kunnes lähdettiin sektioon. Seuraavana päivänä' nousin hetkeksi jaloittelemaan (veritulppariskin takia suositeltavaa) niin äijä valtas sängyn ja kuorsasi sitten siinä. HUoh.
Onneksi nykyinen mies ja kuopuksen isä on täysin erilainen.
On miehinen mies ja osoitti miehisyytensä myös synnytyksestä.Oli erittäin pitkä ja rankaa synnytys ja mies oli tukena koko ajan. Mutta tiesinkin jo etukäteen että voin hänen tukeensa luottaa koska on empaattinen, välittävä ja huolehtiva rakkaitaan kohtaan muutenkin.
Pakko muuten vielä sanoa, että oli siinä ketjussa hauskojakin juttuja : ) kuten se yks joka hiihti leikkaussaliin kaarimaljat jaloissa ja kenkäsuojus päässä.. siis apua, kuin sekasin voi ihminen olla : D
on meidän talossa se, joka pysyy pitempään tolpillaan.
Jos esim. perheen isä ja äiti olisivat yhtä aikaa 40 asteen kuumeessa, kumpi olisi kuitenkin se joka nousee aikaisin lasten kanssa, pukee ja ruokkii nämä ja hoitaa muutenkin arkiaskareet?
raahataanko ne miehet sinne synnytykseen?
minun ukkoni ihan mielissään on ku mie saan esikoisen helmikuussa ja haluaa oma-aloitteisesti tulla mukaan, on ollut joka neuvola kerralla mukana ja ultrissa ja jokapaikassa mihin minun pitäny mennä niin lähtee mielellään.
Juteltu tästä asiasta juuri ja hän sanoikin siihen, ettei aijo sanoa minun synnytyksen aikana yhtään mitään negatiivista niinkuin meille neuvolastakin sanottiin että miehen tulee olla tukena naiselle synnytyksessä ja ottaa huomioon kaikki naisen tarpeet sinä hetkenä.
Siinä ei ole mitään hauskaa, jos synnytyksessä mies pitää omia tarpeitaan suurempina kuin synnyttäjän.
jos mun käteen sattuu kun puoliso sitä puristaa, niin miksen saisi sanoa sitä?
Olisiko siksi, että siihen synnyttäjään sattuu todennäköisesti sata kertaa enemmän! Ja jos haluaa turvaa puristamalla toista kädestä kai raavas mies sen kestää? Sama kun mies makaisi jalka katkenneena tienposkessa ja vaimo alkaisi valittaa että hänellä on roska silmässä, apua.
eka lapsi tulossa? Onnea matkaan! Miehesi varmaan vaihtaa vauvan vaipat myös? Herää yöllä kanssasi? Kun lapsi on isompi, käyttää lasta perhekerhoissa ja avoimissa päiväkodeissa tasapuolisesti kanssasi? Vie päiväkotiin/ hakee päiväkodista/ tekee aamupalan/ pukee...... Teillä varmasti kaikki hoituu parhainpäin, kun miehesi on noin ymmärtäväinen ja ihana. Auvoisaa perhe-elämää seuraavat 18 vuottta.
T: Herännyt todellisuuteen.
hirveä synnyttäjä kun haluan miehen muistavan omankin vointinsa salissa :) Enkä ole minä minä asenteella vaikka teenkin sen työn siinä :)
Ja hei. meilläkin mies halusi molempiin synnytyksiin, ja on vielä kolmen vuoden jälkeenkin ollut innolla hoitamassa lapsia :) Vanhemman pojan kanssa touhuaa joka päivä :) Ei kaikki miehet jätä lasten hoitoa alkuinnostuksen mentyä.
"Does he have boobs?"
"No."
"Then he's not different."
Tuli vain mieleen Täydellisistä naisista aika loistava Lynetten kommentti jollekin ekan lasen odottajalle. Ei vaan. On nykymiehissä oikeastikin paljon sellaisia, jotka ymmärtävät, mistä on kysymys ja ovat 100% mukana. Eikä se tee miehestä huonoa, jos hän ajattelemattomuuttaan valittaa jalan puutumisesta.
Synnytys on miehellekin aikamoinen kokemus, ja monelle on vaikeaa juuri se, että näkee naisen kärsivän, mutta ei pysty auttamaan. Tuo ketjuhan on ollut tuolla vuosikausia, kyllähän tässä ajassa on varmasti nähty synnärillä fiksujakin miehiä. Saahan näille nauraa.
Ja sää se oot sitten ilmeisesti tehnyt omat mukulasi jonkun "helmen" kanssa?
Lapsia neljä. Mies on ollut aina mukana eikä ole tehnyt mitään tyhmää synnytyksissä. Sanonut kyllä jälkeenpäin inhoavansa sitä tilannetta, kun ei voi oikeasti tehdä juuri mitään ja on vain koko ajan minusta ja lapsesta huolissaan.
Ja on hoitanut vauvoja/lapsia, herännyt yöllä (ei välttämättä kanssani, ihan yksinkin ja antanut minun nukkua), vaihtaa sujuvasti vaipat ja harrastaa lasten kanssa ja vie hoitoon siinä missä minäkin. Mitä sitten? Yhdessä on lapset tehty meidän perheeseen ja yhdessä heistä myös huolehditaan ja heitä kasvatetaan.
Pahoittelen epäonnistunutta puolisovalintaasi. Herää itse todellisuuteen, on niitä kunnollisiakin miehiä.
eka lapsi tulossa? Onnea matkaan! Miehesi varmaan vaihtaa vauvan vaipat myös? Herää yöllä kanssasi? Kun lapsi on isompi, käyttää lasta perhekerhoissa ja avoimissa päiväkodeissa tasapuolisesti kanssasi? Vie päiväkotiin/ hakee päiväkodista/ tekee aamupalan/ pukee...... Teillä varmasti kaikki hoituu parhainpäin, kun miehesi on noin ymmärtäväinen ja ihana. Auvoisaa perhe-elämää seuraavat 18 vuottta.
T: Herännyt todellisuuteen.
Ja mulla on oikeasti hyvä mies joka tosiaan hoitaa lapsia, mutta siellä synnytyksessä sillä ei ollut mitään virkaa. Ihan hyvin olisin itsekin pärjännyt, sama vaikka olisin puristanut naapurin Pertin kättä tai vaikka tyhjää kumihanskaa.
Mä en kyllä käsitä miten joidenkin äitien huumorintaju riittää näille "ponnista nyt äkkiä että ehdin vielä alkoon kun on ne varpajaiset" -tyyppejä!
Ei minustakaan ollut mitään hauskaa niissä formula-faijoissa tai paperihaavaa itkevissä ukoissa. Tuli lähinnä järkyttynyt olo...mutta kun katsoo 30+ ukkoja tuttavapiirissä, tuollaisiahan ne ovat. Tyyliin äiti lähtee helvetinmoisissa kivuissa synnyttämään bussilla keskellä yötä(!), isä saa soiton aamulla että voisi hipsiä jo paikalle niin toteaa "joo...mä juon vaan kahvit ja silleen" -> myöhästyy synnytyksestä.
<a href="http://www.nhs.uk/news/2009/05may/pages/manflurealormyth.aspx" alt="http://www.nhs.uk/news/2009/05may/pages/manflurealormyth.aspx">http://www.nhs.uk/news/2009/05may/pages/manflurealormyth.aspx</a> Ne on heikompia olentoja, on sillä syynsä miksi naiset on tehty synnyttäjiksi ja miehille annettu prosessissa rooli jonka ne osaa parhaiten.
Mikä se rooli sitten on? Haukottelu ja urheilun tuijotus? Naisen olon saaminen entistä huonommaksi? ;)
"My husband is different"
"Does he have boobs?"
"No."
"Then he's not different."
"My husband is different"
"Does he have boobs?"
"No"
"Then you're the only bar in town"
jos mun käteen sattuu kun puoliso sitä puristaa, niin miksen saisi sanoa sitä?