jotenkin loukkaa kun kaverini suunnittelee kokoajan TAMMI- tai HELMIkuun vauvan _tekemistä_.
kun alkuvuodesta vauvalla on parempi syntyä, parempi koulutulevaisuus jne. ja näitä pohditaan ääneen kokoajan. no voi meitä kun kummatkin pojat syntyneet loppuvuodesta, se pahin mahdollinen :(
Kommentit (29)
Meidän 3 lastamme on syntyneet kaikki heinäkuussa, kun mielestäni se oli paras kuukausi saada lapsia! Lapset saivat sentään alkunsa ekalla yrittämällä, mutta varmaan useimmat joutuvat tuosta unelmasynnytyskuustaan tinkimään!
evvk-mieltä siitä, mitä muut on mieltä heinäkuusta. Miehelle se sopi, muilta en kysynyt enkä kummemmin leveillytkään.
Miksi välität? Ethän asialle enää mitään voi!
Minulla on keväällä syntyneet lapset, ennen ja jälkeen vapun. Tehtiin ja saatiin tarkoituksella silloin.
on kaksi alkuvuoden lasta ja kolmas alkuvuoden lapsi syntyy ensi vuonna. Ihan tarkoituksella tehty näin, nimenomaan raskauskiekosta katsottu, ettei vain synny loppuvuonna. Kaikki saaneet alkunsa heti ensimmäisenä kuukautena. itse olen tammikuun lapsi ja mieheni joulukuun, ja meidän molempien kokemuksesta alkuvuosi on parempi.
rankata lasten syntymäkuukautta! loukkaantuminen on edelleen oikea sana, nämä laskelmoija-aikuiset tuskin pystyvät hehkuttamaan alkuvuotta vain aikuisten kuullen. miltä tuntuu loppuvuoden lapsesta? väärä aika syntyä vai? kaveri tosiaan voi valita ainakin kahden aikaisemman perusteella. nyt sitten toivon mukaan kolmas lapsi tammikuulle, käteväähän se on kun kaikki synttärit samassa kuussa tai jotain. loukkaa siis kaikkien loppuvuoden lasten puolesta, aina pitäisi olla lapsen paras aika syntyä.
t:ap
ikäero venyi kun piti laittaa yrittäminen tauolla kun ei heti tärpännyt :) Syynä se että itse olen syntynyt marraskuun loppupuolella, ja lapsena/nuorena se häiritsi henkisesti tosi paljon. Pärjäsin koulussa, olin isokokoinen ym, mutten vaan tykännyt olla aina nuorin. Päätin jo silloin että omat lapseni syntyy (jos se vaan mahdollista järjestää) ennen juhannusta. Näin sitten kävi, ilmoitusasiana miehelle. En osannut silloina ajatellakaan koulukypsyyttä yms tärkeitä asioita
ettei lapsi olisi saanut laskettua aikaa syys-tammikuulle (tammikuu varuiksi, jos olisi syntynyt hiukan ennen aikojaan). Ei se ole muilta pois, mutta enpä tuosta kerskuisi kenenkään lasten kuullen.
mieheni ja meille oli selvää että haluaisimme lapsen syntyvän kesällä. Kaksi lapsistamme on syntynyt kesäkuussa ja kolmas syntyy helmikuussa. Kolmosta ajateltiin myöhemmälle keväälle, mutta sepä ilmoittikin tulostaan heti ekalta yritykseltä....Hauska saada talvivauvakin tähän "kesäperheeseen"!
Vai olisiko kenties niin, että vain kuvittelet, että kaverisi haluaa loukata sinua? Sitä paitsi, miten joku voi edes oikeasti loukkaantua tuollaisesta vähäpätöisestä asiasta?
kuinka tollanen voi loukata?? Mulla on esikoinen alkuvuoden lapsi ja kuopus loppuvuoden. Mulle tuo alkuvuoden lapsi oli helpompi yövalvomisineen kun koko ajan mentiin valoa ja kesää kohti.
keskity vaan iloitsemaan lapsestasi. Anna ystävän höpöttää omiaan.
kun alkuvuodesta vauvalla on parempi syntyä, parempi koulutulevaisuus jne. ja näitä pohditaan ääneen kokoajan. no voi meitä kun kummatkin pojat syntyneet loppuvuodesta, se pahin mahdollinen :(
Kyllä minäkin suunnittelin aikanaan haluavani helmi-maaliskuussa syntyvät lapset, koska itsestäni oli niin lapsena tyhmää kun olin melkein aina luokan nuorin. Sitten kun lapsi sai luvan tulla niin lopulta LA oli marraskuussa ja toisen kohdalla lokakuussa (tähtäimessä oli myös alkuvuoden vauva).
En tietenkään ajattele, että omat lapset jotenkin kärsisivät sillä olenhan itsekin selvinnyt hyvin vaikka synttärit ovatkin loppuvuodesta. Lähinnä nyt hymyilyttää tuo oma suunnittelu. Ja jos kuulen jonkun suunnittelevan lasta tiettyyn vuodenaikaan naurahdan, että niin nämä meidänkin alkuvuoden vauvat halusivat syntyä vasta loppuvuodesta.
Ei kaikkea tarvi ottaa niin henkilökohtaisesti vakavasti.
Alkuvuodesta syntynyt lapsi on jopa vuoden loppuvuodesta syntynyttä vanhempi. kyllä sillä voi olla suurikin merkitys koulun aloituksen, tietojen ja taitojen oppimisen kannalta.
Tilastot kertovat tosiasiaa, että eniten kouluvaikeuksia on juuri loppuvuodesta syntyneillä pojilla. Toki tämä on hyvin yksilöllistä ja vanhemmat voivat aina miettiä aloittaako lapsi tarvittaessa sittenkin koulun vasta vuotta myöhemmin.
Tietysti aika epähienoa toitottaa asiaa sinun kuullen. Mutta toisaalta, eihän ystäväsi voi vaikuttaa kovinkaan paljoa siihen, missä kuussa lapsi sitten lopulta syntyy. voihan olla, että lapsen tekeminen viekin odotettua kauemmin. synnytyksessäkin voi tapahtua jotain, kuten sikiöaikana. Nämä kaikki voivat vaikeuttaa lapsen koulunkäyntiä.
Ole onnellinen loppuvuonna syntyneistä lapsistasi. Niin olen minäkin :)
t. kolmen murkun äiti ja opettaja (kohta)
Ps "Kouluälykkäin" lapseni on syntynyt lokakuun lopussa.
Itselläni on kevään lapsi ja syksyn lapsi ja kyllä se puolen vuoden ero tuossa vaiheessa vaan painaa.
Itse olen syntynyt marraskuussa ja pienikokoinen, siskoni tammikuussa ja pitkä. Kyllä hän sai aika paljon tasoitusta koulussa.
...haaveili pitkään alkuvuoden lapsen tekemisestä. Sitten haave muuttui ihanaksi kevätvauvaksi. Sitten kesävauvaksi. Ja todella onnellisia olivat sitten syysvauvastaan.
Haave siis koski silloista tilannetta. Lupa vauvalle annettiin tulla kun LA olisi ollut helmikuussa, lopulta tärppäsi reilun puolen vuoden yrityksen jälkeen.
kuinka tollanen voi loukata?? Mulla on esikoinen alkuvuoden lapsi ja kuopus loppuvuoden. Mulle tuo alkuvuoden lapsi oli helpompi yövalvomisineen kun koko ajan mentiin valoa ja kesää kohti.
loppukesän vauvat olisivat hankalimpia?
joka suunnnitteli koko elämänsä yhtä tarkasti.
Kaikki otti huomioon, auringon noususta lähtien.
Koin kyllä itse joskus että hän arvosteli minun tekemisiäni kun kertoi kuinka tarkkaan heillä kaikki tehdään. Vähän kyllä korpesi kun meidän perhe oli niin "huono",lapsetkin meille syntyi ilman sen kummempia ajoituksia.
Mutta ei kai olisi pitänyt häntä niin tarkasti kuunnella, ehkä hän vaan iloitsi omasta elämästään eikä tarkoittanutkaan arvostella meitä tai vertailla.
Siis tosiaankin, mulla on itselläni tammilapsi ja olen totisesti siitä iloinen. Hän on nyt eskarissa ja melkein samanikäinen kaverin lapsi (joulukuun tokavikana päivänä syntynyt) jo koulussa. Ja kyllä on ollut vaikeaa se koulunaloitus tällä pienellä kuusivuotiaalla.
ja toiset ovat lapsettomia, koska miehen tai naiset vehkeet eivät toimi täydellisesti. Samoin toiset sairastuvat esim. diabetekseen ja toiset eivät. Ihmiset ovat erilaisia.
Meillä on kolme tehtyä tammikuun vauvaa, juuri siitä syystä, että saavat vuoden pidemmän lapsuuden ennen kouluikää ja olisivat (toivon mukaan) koulukypsempiä. Ja onhan se mukava kun ensimmäisten joukossa luokallaan saavat ajokortin jne. Kaikki lapset on tehty "kertalaakista" eli tulen helposti raskaaksi.
Mutta en minä sitä ole kenellekään kertonut tai mainostanut. Ja tuskin ystäväsikään tarkoitus on vittuilla, kunhan suunnittelee. Ja eihän se suunnitelma välttämättä toteudu. Mutta ystäväsikin varmaan haluaisi ajoituksen alkuvuodelle samoista syistä kuin minä, veikkaisin.
kuinka tollanen voi loukata?? Mulla on esikoinen alkuvuoden lapsi ja kuopus loppuvuoden. Mulle tuo alkuvuoden lapsi oli helpompi yövalvomisineen kun koko ajan mentiin valoa ja kesää kohti.
loppukesän vauvat olisivat hankalimpia?
Kyllä meidän lapset ovat heräilleet hyvin paljon ekan vuoden aikana. Syksyllä ja keväällä helpompi saada unesta kiinni uudestaan kun on pimeetä. Jouluaikaan auttoivat jouluvalot ja kesällä ei väsytä niin paljon kun on kuitenkin valosaa :)
Meillä taas kaikki lapsoset ovat samaa sukupuolta ja minä puolestani voisin ajatella niin, että en kehtaa sanoa kenellekään, jolla molempia sukupuolia, että onpa hyvä kun saman perheen lapset ovat samaa sukupuolta.
Minä nimittäin näen asian niin, että kun lapset ovat samaa sukupuolta, leikit, ajatukset ja mielenkiinnon kohteet pysyvät melkolailla samanlaisina sekä lapsena että aikuisina. Eli yhteydenpito on luonnollisempaa ja todennäköisempää läpi elämän.
Itselläni on yksi veli ja fakta on että kun veli leikki lapsena autoilla ja minä nukeilla, ei meillä ollut silloin eikä nyt aikuisena mitään yhteistä. Emme ole edelleenkään missään tekemisissä, paitsi pakollisella joululounaalla. Eli tavallaan jos itselläni olisi molempia sukupuolia pelkäisin, että heidän yhteytensä alkaisi rapistua jo varhaislapsuudessa ja se olisi minusta kamalaa.