Meidän perheessä kaikki muut sairasti SI:n, paitsi minä. Säästyinköhän hyvän
vastustuskykyni ansiosta?
Meidän perheessä kaikki lapset (vauva 3,5kk mukaan lukien) sairastivat sikainfluenssan ja luulin, että minäkin sen saisin kun siitä on sanottu, että tarttuu herkästi. En sitä kuitenkaan saanut, voiskohan syy olla hyvä vastustuskyky vai olikohan vaan tuuria? Toki tiedän, että voin sen vielä muualta saada, mutta jännä kun en saanut vaikka jokaista hoidin ja vauvaa myös imetin.
Kommentit (13)
Itsellä ei tosiaankaan ole hyvä vastustuskyky ja olen vieläpä astmaatikko, mutta jostain syystä en viime syksynä saanut sitä pahaa enterorokkoa, johon suomalaisilla ei yleisesti ollut vastustuskykyä ja jonka meidän perheessä sairasti 2 lasta ja mies. Enkä saanut sitä tänäkään syksynä, kun nuorempi lapsista sairasti sen uudelleen (ilmeisesti virus oli vähän muuttunut vuodentakaisesta).
että kaikki eivät todellakaan sairasta samaa tautia ollenkaan. Riippuu vähän. Meitä on 5 henkeä ja joskus vain 2 sairastaa esim. mahataudin, muut eivät ole moksiskaan.
Näin erilaisia ovat ihmisten vastustuskyvyt!
Meidän 8-vuotiaalla tytöllämme ei ole KERTAAKAAN ollut esim. vatsatautia vaikka meillä muilla on ollut vaikka mitä ripuli- ja oksutautia tässä vuosien varrella.
Muutenkin tällä tytöllä on supervastustuskyky, kaikki flunssat menevät nopeasti ohi, kuume ei koskaan nouse korkeaksi jne. En kyllä tiedä mistä johtuu. Ei syö mitenkään terveellisemmin kuin muut, päinvastoin huonommin.
yhden pahan influenssan ja yhden pitkäkestoisen mahataudin. Olin perheessämme (ja suvussamme...) ainut terve. Joskus silloin mielessäni kiukuttelin, että minä joudun hoitamaan kaikki ihmiset ja kaikki asiat sairatelun aikana, mutta sitten tajusin, että sehän se nyt vasta puuttuisi, että kummatkin aikuisetkin sairastaisivat yhtä aikaa...
Saapa nähdä, kuinka käy tällä kertaa.
Viime jouluna meidän perhe oli influenssassa, kahdella n. 40 asteen kuume, yhdellä 38 astetta ja miehelläni vain hieman kurkun karheutta, eikä kuumetta.
Meillä oli muut jo parantuneet kun minä vasta sairastuin.
raskaus- ja imetysaikana tosi hyvä vastustuskyky! Muu perhe on sairastanut vatsatautia, flunssaa ym ja mulle ei tullut mitään!
ollenkaan raskaaana ollessani tai imettäessäni. Ja olen kaksi lasta synnyttänyt.
mutta imetysaikana ei iskenyt mikään. Kaikki oksensi ympärillä ja roiskui naamaan asti, silti ei tarttunut.
1,5 vuoden imetyksen päättymisen jälkeen olinkin sitten puoli vuotta yhtä mittaan pienessä flunssassa, varmaan 10 lentsua peräjälkeen niinkuin pikkulpasilla. Yleensä olen saanut 1-2 flunssaa vuodessa.
Oliko si testein todettu? MInkä ikäinen olet? Entä miehesi? Millaisin oitein sairastivat?
hän siis sairastui viimisimpänä ja samoin tervehtyi viimeisenä. Minulla ei missään vaiheessa ollut mitään oireita, koko ajan oli ihan terve olo eikä vieläkään mitään oireita. Toisaalta en ole aiemminkaan pahemmin sairastellut, vaikka miehellä ja lapsilla on ollut flunssaa, oksennustautia ym.
Sikainfluenssa todettiin testillä, mieheni ja yksi meidän lapsista kuuluu riskiryhmään.
Minä oon 28v ja mies 32v. Oireet aika lailla samat mitkä kerrottu olevan sikainfluenssan oireita, tosin ripulia ei ollut kun vauvalla, muilla oksentelua, paitsi kahdella lapsella oli kuumeettomana. Lapsia on meillä viisi ja vanhin 10v.
ap
mutta koska et siitä huolimatta sairastunut niin tuskin sairastut myöhemminkään!
[iKyllä sä varmasti tartunnan sait kun muita hoidit ]mutta koska et siitä huolimatta sairastunut niin tuskin sairastut myöhemminkään!
[/quote]
sikainfluenssan. Minä tervehdyin pari viikkoa sitten eli luultavasti mies ei ole tartuntaa saanut.