Meillä oli sikainfluenssa. Älkää hysterisoiko!
Ihan samaan tyyliin meni kuin tavallisessa influenssassa. Kotikeinoin selvittiin hyvin. Pitää vaan huolehtia, että saa riittävästi nestettä ja ettei kuume nouse liian korkeaksi. Eihän se mikään mukava tauti ole, mutta ei niin hirveäkään että ymmärtäisin tätä paniikka joka asiasta on kehkeytynyt! Kävin apteekissa hakemassa Tamifluta ensimmäisenä sairastuneelle lapselle, niin tistin takanakin apteekin työntekijällä silmät suureni ja vetäytyi vähän taaksepäin. Työkaverilleen huikkasi että "tässä ois nyt sitten TÄMMÖNEN tapaus" pelonsekaisella äänellä. Ei ole oikeasti niin paha kuin mitä puhutaan. Suurin osa paniikista täysin aiheetonta. Toki on seurattava sairastuneiden yleisvointia, mutta niinhän on tehtävä muissakin taudeissa. Esim. rotaripuli on meidän perheessä ollut "vaarallisempi", eikä siitä ole näin panikoitu koko kansan voimin.
Kommentit (15)
onhan se tosiasia että vaikka suurin osa sairastaa taudin noin kuin teilläkin, tai jopa paljon lievempänäkin niin tuolla tehoilla on aika paljon porukkaa...eivätkä ne ole mitään "valmiiksi sairata"/heikko/vanhuksia tms vaan nuoria perusterveitä ihmisiä.
Olikos se niin, että Lapissa neljä ihmistä joutui tehohoitoon... Että eipä kannata liioitella.
itse sain tamifluta koska olen raskaana, mutta muu perhe pärjäsi hyvin pelkällä kuumelääkkeellä. No tytöllä tuli (en tiedä oliko jo ennestään) korvatulehdus, johon sai nyt antibiootit.Tänään ovat ekaa kertaa tarhassa. Olivat yli viikon mun kanssa kotona. Jäljellä on meillä vielä vähän yskää ja nuhaa.
sairastaa sen niin ,että kotihoidolla ja särkylääkeellä pärjää.
Mutta tuo on vain sinun kokemuksesi!
Minukin kaverini perheessä oli tauti ja jankkasi sitä että miksi tästä vouhkataan kun näin helpolla heilläkin päästään! Kunnes sitten lapsi vietiin ambulanssilla pillit ulvoen sairaaalaan hengitysvaikeuksien vuoksi.
Tai entäs ne joiden lapset/puolisot yms. on siellä tehohoidossa. Heidän mukaan tauti ei varmastikkaan ole kovin "helppo".
Tai sen 8v. kuolleen tytön äiti,mitähän mieltä hän on taudista?
Toki turha panikointi on turhaa,muttei kannata toitottaa ,että tämä sikainfulenssa on kaikille yhtä helppo!
onhan se tosiasia että vaikka suurin osa sairastaa taudin noin kuin teilläkin, tai jopa paljon lievempänäkin niin tuolla tehoilla on aika paljon porukkaa...eivätkä ne ole mitään "valmiiksi sairata"/heikko/vanhuksia tms vaan nuoria perusterveitä ihmisiä.
Olikos se niin, että Lapissa neljä ihmistä joutui tehohoitoon... Että eipä kannata liioitella.
on porukkaa muuallakin kuin vain lapissa. ja jollekkinse paskanakki vain napsahtaa,enkä haluaisi että se on minun perheeni!
luulen niin.
Sinänsä melko tavallinen flunssa. Toki pitää vielä tarkkailla lapsia, jos jotain jälkitautiin viittaavaa alkaa tulla.
Minulle tauti oli aika kova etenkin niiden lihaskipujen kanssa, mutta vain 1-2 päivää oli kuume korkealla ja sen jälkeen kuume lähti pois. Kurkkukin oli kipeä.
Meillä ei tosin tätä tautia todettu millään vaan ihan kotona sairasteltiin.
Ja kyllä vaan siellä on paljon (no, tämä on tietty suhteellista mikä kenenkin mielestä on paljon) nimenomaan nuoria ja perusterveitä ihmisiä.
Se kai se ihmisiä pelottaakin kun se "keuhko-ongelma" voi iskeä kenelle tahansa yhtä todennäköisesti (tai melkein), ei siis ole samalla tavalla ennustettava kuin normi-influenssa. Johon toki kuolee vuosittain enemmän ihmisiä kuin tähän SI:aan tulee kuolemaan.
Olikos se niin, että Lapissa neljä ihmistä joutui tehohoitoon... Että eipä kannata liioitella.
Luuletko tosiaan, että kun kerran teillä selvittiin "kotikeinoin" ei kenellekään muullekaan voi tulla mitään vakavampaa?? Kun ei meillä, niin ei muillakaan!
luulen niin. Sinänsä melko tavallinen flunssa. Toki pitää vielä tarkkailla lapsia, jos jotain jälkitautiin viittaavaa alkaa tulla. Minulle tauti oli aika kova etenkin niiden lihaskipujen kanssa, mutta vain 1-2 päivää oli kuume korkealla ja sen jälkeen kuume lähti pois. Kurkkukin oli kipeä. Meillä ei tosin tätä tautia todettu millään vaan ihan kotona sairasteltiin.
tässä taudissa on mahdollista, että se iskee täydellä voimalla ihan perusterveeseen nuoreen ihmiseen tai jopa lapseen, jolla kaikin puolin ajateltuna PITÄISI olla vuosia paljon jäljellä. On aivan mahdotonta ennustaa kuka taudin saa vaikeana ja kuka pärjää kotihoidolla. Tämä on myös ensimmäinen pandemia piiiiiitkään aikaan ja onhan se pelottavaa kun nykyihminen, joka on tottunut hallitsemaan kaikkea mahdollista, joutuu kasvokkain potentiaalisesti tappavan taudin kanssa, jolta suojautuminen on vaikeaa.
Lapissa on vähän vakavia tautitapauksia
julkaistu eilen klo 11:17, päivitetty tänään klo 07:20
[näytä kuva: Lapin keskussairaalassa oli viikonloppuna sikainfluenssan vuoksi yksi potilas tehohoidossa. (YLE) ]
Lapissa on ollut vakavia sikainfluenssatapauksia huomattavan vähän, vaikka epidemian huippuvaihe on jo käynnissä, kertoo Lapin sairaanhoitopiirin infektiolääkäri Markku Broas.
Lapin keskussairaalan vuodeosastoilla oli viikonloppuna sikainfluenssan vuoksi parikymmentä ihmistä, joista yksi oli tehohoidossa. Kansainvälisen ennusteen mukaan sairaalahoitoon joutuneista neljännes tarvitsisi tehohoitoa. Lapissa tilanne on ollut selvästi parempi, sillä vain 5–10 prosenttia sairaalapotilaista on joutunut teholle.
- Epidemia on kohdentunut etenkin 70-luvulla syntyneisiin ja sitä nuorempiin. Heillä on parempi kyky selvitä kuin vanhoilla, joten vaikeita tapauksia vähemmän kuin kausi-influenssassa, sanoo Broas.
Rovaniemellä sikainfluenssaepidemia on hieman edellä verrattuna muuhun maakuntaan sekä koko maahan. Epidemian huippu sijoittuu todennäköisesti menneelle ja alkavalle viikolle.
Neljäs epidemiaviikko on päättynyt, ja ennusteiden mukaan uusien tartuntojen määrä kääntyy laskuun ensi viikon jälkeen. Kuluvan viikon lopulla käyntimäärät epidemiavastaanotoilla kasvoivat vielä viidenneksellä edellisestä viikosta. Infektiolääkäri Markku Broasin mukaan erilliset vastaanotot ovat kuitenkin vetäneet hyvin.
Onko sikalunssa vaiko ihan tavallista. Meillä isäntä sairasti syyskuussa jotain oli kova kuume, kovat lihassäryt, kurkkukipua nuhaa ja yskää (hengitys vinkui).. sitä poti kotona, meille muille ei tullut mitään.
(äiti+kaksi pientä lasta)
Kunpa vain kaikki sairaalahoitoa tarvitsevat pääsisivät hoitoon ajoissa. Muistakaa soittaa ambulanssi! 112
hengitysvaikeuksia oli, riskiryhmään kuuluu (1tyypin diabetes).. mutta ihan hyvin kotihoidolla mentiin, muu perhe sai taudin hieman lievempänä... ap ei varmaan tarkoita että kaikille yhtä helppo sairaus, mutta antoi esimerkin kuinka se esiintyy isolla osalla ihmisiä juuri näin, flunssa tyyppisesti... ja se ei muuta sitä eikö ihmisiä joudu sairaalaan... edelleen vaarallisuus on tasoa perus influenssa, paniikin tässä aiheuttaa se että yleensä influenssa uhkaa riskiryhmiä ja etenkin vanhuksia, nyt taas nuorempaa työikäistä väestöä.. vanhojen vuoteenomien vanhusten kuolemat on vaan niin paljon helpompia hyväksyä kun nuorten perusterveiden ihmisten..
Meidän kunnassa on kuitenkin ollut paljon sikainfluenssaa. Tyttö on yläasteella, jossa yli puolet oli viime viikon keskiviikkona pois. Osalla poissaolijoista on todennetu oleen sikainfluenssa.
OMalta kohdalta ainakin oireet täsmäsivät eli. Alkoi pari päivää aikaisemmin lihaskivuilla. Sen jälkeen tuli kurkku kipeäksi ja mahakin meni löysäksi. Sitten nousi todella nopeasti minulla kuume 39 vaikka ei yleensä nouse yli 38 asteen. Oli kylmä kuin helvetissä ja jokaista lihasta ja niveltä särki aivan tajuttomasti. Nuhaa ei ole ollenkaan tullut.
Voi olla jotakin muutakin, mutta epäilen sikainfluenssaa.
Miksi oletat että teillä oli just sikainfluenssa?
luulen niin. Sinänsä melko tavallinen flunssa. Toki pitää vielä tarkkailla lapsia, jos jotain jälkitautiin viittaavaa alkaa tulla. Minulle tauti oli aika kova etenkin niiden lihaskipujen kanssa, mutta vain 1-2 päivää oli kuume korkealla ja sen jälkeen kuume lähti pois. Kurkkukin oli kipeä. Meillä ei tosin tätä tautia todettu millään vaan ihan kotona sairasteltiin.
teillä oli helppo tauti, mitä sitten? ei se kaikille silti ole. meidän lapset joutuneet muistakin "tavallisista" virustaudeista sairaalahoitoon. vaikka heillä muuten on kohtalainen vastustuskyky, koska eivät paljon sairastele, niin jostain syystä virukset, esim entero, rota ja vesirokko, vetävät kaikki tosi huonoon kuntoon. liekö sit se, että kun ovat kotihoidossa ja eivät kaikkia räkätauteja saa niin vastustuskyky ei kuitenkaan ole samaa luokkaa kuin päiväkotilapsilla. ei se paljon naurata kun lapsi tartteis hoitoa ja paikat loppuu näin pienellä paikkakunnalla heti kättelyssä.
onhan se tosiasia että vaikka suurin osa sairastaa taudin noin kuin teilläkin, tai jopa paljon lievempänäkin niin tuolla tehoilla on aika paljon porukkaa...eivätkä ne ole mitään "valmiiksi sairata"/heikko/vanhuksia tms vaan nuoria perusterveitä ihmisiä.