Ei olis koskaan pitänyt tehdä toista lasta, elämä aivan helvettiä.

Kolme lasta syssyyn ja ero kun nuorin on kaksi kuukautta. Ei ole aikuista.

Kukapa meistä ois kakskymppisenä aikuinen? Ja olenko todellakin syypää siihen, ettei mies sitten kasvanutkaan isyyteen vaikka hyvän matkaa siltä näytti että niin olisi käynyt? Tai olenko syypää saman miehen mt-ongelmiin, jotka aiheuttavat ongelmia lasten ja isän yhteydenpidolle?

Mitä tähän nykyiseen raskauteen tulee, niin en usko, että lapsille (omat, miehen ja syntymätön) on haitaksi, jos jatkamme suhdetta erillään asuen. Yhdessä olemme tämän ratkauisun tehneet kokonaisuutta ja kaikkien hyvinvointia ajatellen. Se, ettei se istu jonkun maailmankuvaan, on voivoi. Silti se ei ratkaisuna ole lainkaan huonompi kuin ns. ydinperhemalli. Mistäs sitä tietää, mitä siellä kulissien takana tapahtuu..? Eikö se kuitenkin ole lasten etu, että lähellä olevat aikuiset (olivat sitten vanhemmat, isovanhemmat...) ovat tasapainoisia ja vastuuntuntoisia sekä sujut tekemiensä valintojen kanssa? Itse kun uskon että se onni on nimenomaan siinä. Ei tarvi mankua ei eikä marmattaa kun elämä on sitä, mitä sen tuleekin olla. Eikä myöskään hyökkiä muiden valintojen kimppuun, ainoa mikä itseäni pistää ärsyttämään, on tyhjästä valittaminen.

Pitääkö sitä sitten parikymppisenä alkaa pyöräytellä mukuloita yksi per vuosi -tahdilla? Miehelle, johon ei ole edes vaivautunut tutustumaan?



Väärä ketju tämä sinulle on. Jos sinulla on ollut vaikeaa, syypää vaikeuksiin löytyy sieltä peilistä.

kuinka kahden lapsen kanssa on niin rankkaa ja yhden kanssa muka seesteistä.



Kyllä se yksi lapsi on se, joka on aina kitisemässä, että sen kanssa pitäis leikkiä tai antaa jatkuvaa huomiota. Ja jos sen opettaa sille, että yksin pitää leikkiä, niin hylätyksihän se lapsi itsensä kokee.



Kahden kanssa on helppoa, kun ne viihdyttävät toinen toistaan, eivätkä ole koko ajan äidin kimpussa, että pitää kehitellä jotain aivojumppaa.

Kysyy neljän lapsen äiti.

Ei se koira pyytänyt teille päästä, ihan itse sen otit. Anna se johonkin rakastavaan perheeseen ja hanki itsellesi kierukka, ettet lisääntyisi enempää.







i]alku voikin olla melko vittumaista, mutta kun vauvakin kasvaa niin sisaruksista on toisilleen tosi paljon seuraa. Meillä lapset 6v ja 3v. Isompi osaa kivasti jo auttaa äitiä ja siskoa joissain asioissa. Elämä helpottuu koko ajan, paitsi että vuoden vaihteen aikaan meille syntyy kolmas lapsi.. huoh.. taas kaikki siis alusta. ENITEN VITUTTAA NMEIJÄN KOIRA :) sitä ei enää yhtään jaksais....ei olis ikinä pitänyt hankkia koko rakkia.

[/quote]

kaksosvauvan adoptoitavaksi.

Sekö, ettei mies suostu hankkimaan toista lasta, vaikka sinä haluaisit?

Yhden lapsen kanssa elämä olis ollut jo seesteistä ja mukavaa ja lapsi siinä iässä ettei sitä tartte koko ajan vahtia. Vauva tuli taloon ja elämä on yhtä kieltämistä, vahtimimista, univelkaa, riitelyä ukon kanssa ja omaa aikaa ei enää ole. Vituttaa, olis pitänyt tehdä abortti.

Vau. Olen varmaan ainoa koko ketjussa joka ajattelee tällä hetkellä myös näin. Luulin itseasiassa olevani ainoa koko maailmassa...

Meillä esikoisen ja kuopuksen ikäero on 2v, kuopus nyt 2,5kk. Pelkkää huutoa ja itkua, vauva ei ole koskaan tyytyväinen, vaikka kantaisi sylissä 24/7. Esikoisen unirytmi mennyt ihan vituilleen, kun vauva valvottaa häntäkin. Olen luultavasti laittamassa vauvaa sijaisperheeseen vähäksi aikaa, että saadaan elämä jotenkin raiteilleen. Miehen kanssa asiat ihan päin mäntyä, ollut tasan 2,5kk.

Te jotka sanotte, että mitäs hankitte lapsia, ette tiedä mitään tällaisesta helvetistä. Tietyn määrän öitä kun valvoo, vaipuu psykoosiin, ja se on tässä perheessä nyt hyvin lähellä. Rakastan kunpaakin lastani, mutta näin ei voi jatkua. Sain juuri kummatkin päiväunille, ekaa kertaa koko 2,5kk aikana. En pääse ulos talosta, kun vauva itkee vaunuissakin. Tutkimuksia on tehty, syytä itkulle ei löydy.

Tsemppiä ap, mitä ikinä teetkin, täällä ainakin yksi on hengessä mukana. Hanki apua ennenkuin on liian myöhäistä.

että vauva kuolee vaikka sikaan? Katotaan onko sitten puheet samanlaisia.

tuon purkauksen jälkeen! Mitä kuvittelit lapsiperheen arjen olevan, juhlaa ja seesteisyyttä.

Yhden lapsen kanssa elämä olis ollut jo seesteistä ja mukavaa ja lapsi siinä iässä ettei sitä tartte koko ajan vahtia. Vauva tuli taloon ja elämä on yhtä kieltämistä, vahtimimista, univelkaa, riitelyä ukon kanssa ja omaa aikaa ei enää ole. Vituttaa, olis pitänyt tehdä abortti.

kun tekee yhden hyvän, se riittää :)

en kestä esikoista kotona ja laitan sen virikehoitoon, josta se tuo sen sikataudin vauvallekin.

ja arki sujui, nyt ei suju enää mikään paitsi vittuuntuminen.

Pistä kone kiinni ja mene kiltisti tunnille :)

Muistan tuon vaiheen kun lapset oli molemmat vaippa-ikäisiä, ikäeroa 1v8kk ja rankkaahan se oli. Mutta nyt kun katselee sisaruksia, oon tosi kiitollinen että saimme 2lasta ja jopa sillä raskaalla pienellä ikäerolla. Nyt saavat toisistaan niin paljon iloa ja seuraa, toki tappelevatkin, mutta kuuluu asiaan. Tuntuu että pääsee helpommalla kuin jos olisi vain yksi lapsi, viihdytettävänä.

alku voikin olla melko vittumaista, mutta kun vauvakin kasvaa niin sisaruksista on toisilleen tosi paljon seuraa. Meillä lapset 6v ja 3v. Isompi osaa kivasti jo auttaa äitiä ja siskoa joissain asioissa. Elämä helpottuu koko ajan, paitsi että vuoden vaihteen aikaan meille syntyy kolmas lapsi.. huoh.. taas kaikki siis alusta. ENITEN VITUTTAA NMEIJÄN KOIRA :) sitä ei enää yhtään jaksais....ei olis ikinä pitänyt hankkia koko rakkia.

koita saada nukuttua. Kysy lastenhoito apua että saisit levätä. Jos tilanne on aivan mahdoton, vie isompi päivähoitoon tai kerhoon. Väsyneenä ei jaksa. Kun lapset kasvaa oman ajan määrä lisääntyy.



Niin ja miehen kanssa olisi syytä keskustella oikeista asioista eikä riidellä.



Voimia, kyllä tilanne vielä helpottaa.

Mulla lapset 5v ja 4v ja nyt tuli viellä tuo iltatähti ja kaikki alkoi alusta, päivä kerrallaan! Jaksamisia kaikille mammoille!

sillä vanhemmillani ei ollut kykyä eikä voimia eikä oikein haluakaan olla kahden lapsen vanhempia.



Ja sen sain kokea. En ainoastaan rakkaudettomuutena, jota sisareni kyllä sai vaan myös konkreettisesti: minulta evättiin lähes kaikki toiveet, sisareni puolestaan sai lähestulkoon kaiken, mitä tahtoi.



Jos todellakin teillä on sellainen tunne, että ette selviä kahdsta lapsesta ettekä kykene olemaan tasapuolisia, tehkää nuoremmallenne ainoa oikea ja hyvä tekonne: antakaa lapsi adoptioperheeseen, jossa tämä saa arvoisensa vanhemmat.

vaikutat ääliöltä.