Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Ei olis koskaan pitänyt tehdä toista lasta, elämä aivan helvettiä.
09.11.2009 |
Yhden lapsen kanssa elämä olis ollut jo seesteistä ja mukavaa ja lapsi siinä iässä ettei sitä tartte koko ajan vahtia. Vauva tuli taloon ja elämä on yhtä kieltämistä, vahtimimista, univelkaa, riitelyä ukon kanssa ja omaa aikaa ei enää ole. Vituttaa, olis pitänyt tehdä abortti.
Kommentit (41)
pienellä (alle 3v.) ikäerolla lapsia saanut on joskus ajatellut jotain samansuuntaista. Meillä lapsilla ikäeroa alle 2 v ja esikoinen oli pahassa uhmassa kun kuopus oli vauva, ja molemmat heräilivät monta kertaa yössä, ja olin niiiin väsynyt ja kypsä kaikkeen, että vakavissani mietin, että mitä oikein ajattelin kun halusin toisen lapsen niin pian. Mutta nyt lapset ovat 3 ja 5 ja parhaat kaverit ja monesti mietin, miten paljon tylsempää arki olisi ja miten yksinäinen 5-veemme olisi ilman pikkusisarusta.
Eli yritän sanoa sinulle, että koita jaksaa, nuo tunteet menevät kyllä ohi. Tärkeintä olisi, että saisit joskus nukkua tarpeeksi - voisitko joskus mennä yöksi johonkin ja antaa miehen tai jonkun sukulaisen/ystävän vahtia lapsia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kahvia, teetä ja kaikkia piristeitä, kiitos! Väsyttää niin, että oksettaa. Mutta haudassa saa sit levätä. (Ja kyllähän ne lapsoset kasvaa ja sitten tätä ei enää muista).
että menin itsekkääsä vauvakuumeessani pilaamaan vähintään esikoisen elämän, ja melkein oman ja miehenkin. Yöt hyssytin sairasta vauvaa ja päivät itkin väsymystäni ja muka hoidin esikoista. Pari vuotta meni sumussa (useimmilla ei edes niin kauan!, älä nyt ala kirkua :)) Elämä on nykyään aivan ihanaa ja kuopuskin niin rakas niin rakas! Sisaruksetkin ovat aidon onnellisia toisistaan.
koska tiedän jo valmiik set elämä olis yhtä helvettiä, joten en rupea edes kokeilemaan...
Mutta tsemppiä sinne ap! Koittakaa miehen kanssa pysyä sovussa, saisitte voimaa toisistanne :)
suurimman osan ajasta. Juhlaa ei tietenkään aina, mutta kotona voi todella rauhoittua päivän päätteeksi niin lapsi kuin aikuisetkin.
tuon purkauksen jälkeen! Mitä kuvittelit lapsiperheen arjen olevan, juhlaa ja seesteisyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun näkee kuinka tärkeitä ja korvaamattomia sisarukset on toisilleen. Sääliksi käy yksilapsisten perheiden seesteisen elämän maskotit...
itse olin ainoa lapsi (vanhempani isoista perheistä), en ole koskaan kaivannut sisaruksia. Omassa kaveripiirissäni on lukuisia joilla välit sisaruksiin viileät, taustalla ei mitään syrjintää vaan ainoastaan luonne-erot. Ikävin tapaus on 3:n sisaruksen sarja, jossa yksi jätetään koko ajan ulkopuolelle, on hyvin erityyppinen kuin 2 muuta vaikka kaikki ovatkin ihan kunnollisia eikä mitään narkkareita tai itsekeskeisiä paskiaisia. Ei se sisarus automaattisesti mikään loppuiän turva ja tuki ole, ei edes kaveri.
Kun näkee kuinka tärkeitä ja korvaamattomia sisarukset on toisilleen. Sääliksi käy yksilapsisten perheiden seesteisen elämän maskotit...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kuten joku sanoi. Täällähän sitä saa purkaa pahaa mieltään vapaasti. Munkin elämä tuntui aikamoiselta helvetiltä toisen lapsen syntymän jälkeen. Olin typerästi kuvitellut, että pärjään kyllä, jos vauva on terve. MUTTA ei tullut pieneen mieleenikään, että kuinka pärjään esikoisen kanssa, joka muuttui ihan kauheaksi vauvan tultua taloon. Onneksi vauva oli ns. helppo (mitä nyt muutaman viikon kärsi koliikista, mutta sen jälkeen), en tiedä miten olisin selvinnyt vaativamman vauvan kanssa. Kärsin myös lievästä masennuksesta.
Mutta uskokaa kanssasisaret, se helpottaa ajan myötä. Silloin aiemmin yritin vain selvitä aamusta iltaan ja suoraan sanottuna, kun aamulla heräsin, niin aika pian toivoin, että olisipa jo ilta, että saisi painaa pään tyynyyn. Mutta sitten sitä hiljalleen huomasi, että ei hitsi, tämähän toimii päivä päivältä paremmin. Nyt lapset ovat 3,5 ja 1,5 ja heistä on toisilleen tosi paljon iloa ja seuraa. Toki myös tappelevat joka päivä ja monta kertaa, joten huutoa ei puutu ja välillä hermo on itsellä tosi kireällä, mutta niihin alkuaikoihin verrattuna sata kertaa helpompaa. Tsemppiä!
tarvitse hävetä noita tunteita. Olen ystäväpiirissä puhunut paljon juuri siitä, miten toiset ottavat marttyyriasenteen "meillä menee aina hyvin, ei väsytä, ei vituta, ollaan aina onnellisia jne...". Tosiasia on, että JOKAINEN äiti on joskus väsynyt ja vittuuntunut. Minä ainakin voin rohkeasti tulla asian kanssa esiin, olen yh, ja toinen lapsi tulossa näillä näppäimillä. Ja pelottaa aivan törkeästi! Molemmat lapset ovat saaneet alkunsa vahingossa, mutta kumpaakaan lasta en suostu mieltämään vahingoksi, koska lapsen pitäminen on ollut hyvin harkittua. Tämän jälkimmäisen kanssa painin pitkään sen ajatuksen kanssa, että miten oikeasti jaksan yksin kahden lapsen kanssa, ikäeroa heille tulee aavistuksen vajaat kolme vuotta. Esikoinen on ehkä jo vähän helpompi, mutta kovin omapäinen ja kovaluontoinen typykkä jonka kanssa hermo on valmiiksi koetuksella päivittäin.
Olen sitä mieltä, että asiat pitää saada sanottua, ulos systeemistä, ei sillä ole todellisten tunteiden kanssa välttämättä mitään tekemistä.. Toisinaan uskon vahvasti, että pärjäämme perheenä loistavasti jatkossakin, toisinaan taas pelkään kuollakseni että tulen kokemaan uuden lapsen vain lisärasitteena. Totuudenhan näen vasta kun tämä on syntynyt... Jos vain patoaisin pelkojani ja tunteitani sisälle, pelkäisin vielä enemmän. Minulla ei ole voimia esittää maailman parasta äitiä, kun en varmaan sellainen ole ja arki on tarpeeksi raskasta ilman naamioitakin. Kuitenkin tiedän olevani hyvä äiti, se mitä muut sanovat tai tekevät, ei sitä asiaa muuta. Mutta ajatuksen ja käytännön tekojen välillä on toisinaan valovuosia.
Eli summa summarum, ajattelen - olen ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en kestä esikoista kotona ja laitan sen virikehoitoon, josta se tuo sen sikataudin vauvallekin.
ja välittävät vanhemmat
mutta minä olen nähnyt, miten kamalaa on sisarkateus. Ja niin ovat monet muutkin nähneet. HUH.
Kun näkee kuinka tärkeitä ja korvaamattomia sisarukset on toisilleen. Sääliksi käy yksilapsisten perheiden seesteisen elämän maskotit...
Kun näkee kuinka tärkeitä ja korvaamattomia sisarukset on toisilleen. Sääliksi käy yksilapsisten perheiden seesteisen elämän maskotit...
Kun näkee kuinka tärkeitä ja korvaamattomia sisarukset on toisilleen. Sääliksi käy yksilapsisten perheiden seesteisen elämän maskotit...
Kun näkee kuinka tärkeitä ja korvaamattomia sisarukset on toisilleen. Sääliksi käy yksilapsisten perheiden seesteisen elämän maskotit...
Kun näkee kuinka tärkeitä ja korvaamattomia sisarukset on toisilleen. Sääliksi käy yksilapsisten perheiden seesteisen elämän maskotit...
Kun näkee kuinka tärkeitä ja korvaamattomia sisarukset on toisilleen. Sääliksi käy yksilapsisten perheiden seesteisen elämän maskotit...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tarvitse hävetä noita tunteita. Olen ystäväpiirissä puhunut paljon juuri siitä, miten toiset ottavat marttyyriasenteen "meillä menee aina hyvin, ei väsytä, ei vituta, ollaan aina onnellisia jne...". Tosiasia on, että JOKAINEN äiti on joskus väsynyt ja vittuuntunut.
Mistä sä tiedät, miten ne toiset kokee tilanteen, joka sua ahistaa, pelottaa tai vituttaa??
Itse olen kolmen yh, jäin yksin kun esikoinen oli 3v ja kuopus 2kk. Väsyttihän se, muttei niin, että olisin valittanut. Itse asiassa se väsymys ja turhautuneisuus ei koskaan johtunut lapsista vaan ennemminkin ympäristön 'liikkeistä' ja lasten isän teoista. Nyt nämä kolme on jo kouluikäsiä ja odotan neljättä. Yllättäen yksinhuoltajana. Tämä on tietoinen valinta eikä mua pelota, vituta saati väsytä. Meillä menee hyvin ja uskon että menee jatkossakin. Nykynaiset on vaan uskomattomia valituskoneita. Kun on *nyyh* niin raskasta yhden lapsen kanssa vaikkei se edes vauvana heränny ku kerran. Kun on NIIN hankalaa sopeutua siihen, että lapsi tarvitsee aikuista ja sitoo hetkeksi aikaa aikuisen kiinni itseensä.
ja arki sujui, nyt ei suju enää mikään paitsi vittuuntuminen.
sinä pääsisit eroon siitä vittuuntumisesta niin elämäkin rauhottuisi. Vittuuntumisesti nimittäin vaikuttaa lapsiin ja tekee heistä levottomia ja tottelemattomia.
Omatkin lapseni ovat aivan mahdottomia silloin kun itse olen pahalla päällä. Elämääni on helpottanut se kun olen huomannut että lasten huono käytös ei ole syy vaan seuraus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joka tekee lapsia noin risaan ihmissuhteeseen, ei pitäisi kyllä neuvomaan aikuisuudesta yhtikäs mitään.
Ja se voi hyvin olla että sinä vain suuntaat kaiken pahan olosi siihen "pahaan" eksääsi sen sijaan, että myöntäisit avoimesti oikeat tunteesi. Niin ne natsitkin toimi...
ottavat marttyyriasenteen "meillä menee aina hyvin, ei väsytä, ei vituta, ollaan aina onnellisia jne...".
pikemminkin kyse on siitä että näkee elämässään enemmän niitä kivoja asioita eikä koe tarvitta valittaa.
Marttyyri on uhri. Hänen elämänsä on kamalaa, sillä hän tekee kaikkensa muiden puolesta, uhraa omat tarpeensa että muilla olisi mukavaa eikä kukaan sitä arvosta.
Tuommoiset marttyyrit ovat kauhean rasittavia. Jos pikkuisen ottaisivat itsekkyyttä peliin eivätkä aina valittaisi niin perheelläänkin olisi parempi olla.
tunteisiin ja niiden purkamiseen.
Itselläni myös ajoittain tulee samanlaisia tuntemuksia.
Esikoinen jo koulussa ja nyt alle vuoden ikäinen vauva kotona..
Ja välillä tuntuu että ei olisi pitänyt tehdä laisinkaan.
Toki, vauva antaa myös paljon ja nautin hetkistä vauvan kanssa mutta mutta...omaa aikaa ei saa kun kinuamalla...tai aikaa esikoisen kanssa kahdestaan..
Vauva on helppo mutta silti toisinaan koen tämän raskaaksi, ehkä iällä on myös merkitystä en ole mikään 2-kymppinen enään... lähmepänä 4..
no, toivon ap:lle jaksamisia kyllä se "jossain" vaiheessa helpottaa toisenkin kohdalla, vauvat kasvaa ja ennekuin huomatkaan menee kouluun yms...
voimia sinulle!
marttyyriasenteella tarkoitin juuri sitä, että ihmiset tekevät kaikkensa peittääkseen todelliset tunteensa, tekevät kaikkensa näyttääkseen hyvältä ulospäin ja näin ollen uhraavat oman itsensä siinä sivussa. Ulospäin on näytettävä pelkkää hymynaamaa - hinnalla millä hyvänsä.
Ja se voi hyvin olla että sinä vain suuntaat kaiken pahan olosi siihen "pahaan" eksääsi sen sijaan, että myöntäisit avoimesti oikeat tunteesi. Niin ne natsitkin toimi...
Ihmissuhde ei ole risa vaikkei yhdessä asutakaan, olen yhdessä syntyvän lapseni isän kanssa mutta emme muuta yhteen asumaan, joten käytännössä olen kai yh.
Eikä ex ole paha, hänen teot on pahimpia niille lapsille, jotka siitä liitosta synty. Tosin ymmärrys siitä, ettei hänellä ole elämä kohdillaan auttaa kohtaamaan myös lasten hankalat tunteet ja helpottaa sitä kautta elämää. Häneen ei tarvi projisoida mitään, ei ole tarvinnut enää vuosiin. Ei mulla ole ongelmia tunneilmaisussa eikä tunnemaailma ole mitenkään kaoottinen saatikka estetty. En ole katkera, en väsynyt äitiyteen jne. En vain jaksa ymmärtää ihmisiä, jotka elävät perushelppoa elämää ja kurjistavat sitä ihan itse vinkumalla ja valittamalla jokaista pikkuasiaa.
Kolme lasta syssyyn ja ero kun nuorin on kaksi kuukautta. Ei ole aikuista.
Saati nyt sitten sohlata lisää au-lapsia maailmaan.
Niin makaa kuin petaa ja tyhmästä päästä kärsii koko kroppa. Ja pahinta tietysti, että panet lapset kärsimään.
Alue: Aihe vapaa
jotkut asiat vaan kannattaa kiukuta itsekseen eikä sanoa ääneen julkisesti...ymmärrän tunteesi itselläkin kaksi lasta..aina ei oo helppoo...ja väsyttää..vituttaa ja kakarat ottaa kunnolla nuppiin..ja kun vielä ukkokin on kun kakara..mut älä nyt kuitenkaan ajattele että abortti ois pitänyt tehä...tuohan se lapsi kuitenkin iloa...katso sen suloisia kasvoja ja ajattele kuinka paljosta oisit jääny paitsi jos et häntä oisi saanu...