jos lapsellasi olisi hengityskatkoksia niin soittaisitko lääkärille
terveyskeskukseen vai heti ambulanssin? mä soittaisin suoraan ambulanssin. Terveyskeskuksessa ei paljoa voida tehdä tuollaisessa tilanteessa. Hieman ihmettelen äidin toimintaa tuossa asiassa sen pohjalta mitä hän kirjeessään kertoi. Mulla ei varmaan edes terveyskeskus tai lääkäri kävisi mielessä tuollaisessa tilanteessa vaan että miten lapsen saisi nopeiten ensiapuun. Tuo soitto tapahtui tuntia ennen kuolemaa. Järkyttävää!
Kommentit (38)
Eli älä syyllistä äitiä, hän on vain sokeasti luottanut terveydenhoitohenkilökuntaan. Ollut kuitenkin viidesti yhteydessä ja käsketty vain sairastamaan kotona kun ei he kuitenkaan voi mitään tehdä.
ja kun sairaalaan pääsisin niin en poistuisi vaikka kuka sanois mitä.
siellä oli systeemi, että pitää soittaa ensin, että pääsee hoitoon.
Ei se ambulanssikaan olisi tullut, jos kunnan ohjeistus on tuo.
Eikä siellä tainnut olla yksityistäkään minne mennä.
Voi JUMALAUTA. Luuletko ettei äiti ole miettinyt tätä jo moneen kertaan.....Jälkeen on aina hyvä olla viisas. Siinä tilanteessa äiti ei osannut tehdä oikeaa arviota MUTTA EI OSANNUT LÄÄKÄRIKÄÄN! Onnex olet itse täydellinen
vaan haluan vaan tietää että miten äidit täällä suhtautuvat tuollaiseen tilanteeseen, ihan vaan siksi ettei kellekään toiselle lapselle kävisi näin. Toki lääkärin olisi pitänyt käskeä soittaa ambulanssi mikäli äiti kertoi tilanteen vakavuuden. Todella outoa ettei lääkäri niin tehnyt. Itse olen oppinut että yhden lääkärin mielipiteisiin ei ole niin luottamista.
ap
vaan lähtisin kiireesti itse viemään lapsen päivystykseen. Etenkin jos kyseessä olisi perheemme kuopus, astmalapsi.
Sikainfluenssan tämä kuopus on jo sairastanut ja sai kuumeen nousun yhtydessä hengenahdistusta. Saman tien vein lapsen lääkäriin (auto ei ollut käytössä silloin joten soitin taksin varmistaen vielä tilatessani, että saan sellaisen auton, joka sairaan lapsen suostuu kuljettamaan). Tamiflu saatiin näin alulle viiden tunnin kuluessa kuumeen noususta ja auttoi todella hyvin.
Liian monta kertaa ambulanssikin tulee vain toteamaan tilanteen eikä se heidän mielestään anna aihetta jatkotoimepiteisiin. Kehottavat tällaisissa tapauksissa hyvin usein vain "seurailemaan tilannetta".
Maalaisjärkeä kehiin!!
Voi JUMALAUTA. Luuletko ettei äiti ole miettinyt tätä jo moneen kertaan.....Jälkeen on aina hyvä olla viisas. Siinä tilanteessa äiti ei osannut tehdä oikeaa arviota MUTTA EI OSANNUT LÄÄKÄRIKÄÄN! Onnex olet itse täydellinen
vaan haluan että ihmiset ymmärtää toimintaohjeet. Toki jos kunnassa on kielletty soittamasta ambulanssia on tilanne aivan eri. sitten kuolemaa ei olisi voitu estää ja syy on yksin lääkärin tai väärin ymmärretty kertomus lapsen sen hetkisestä tilanteesta.
ap
Nostaisin lapsen autoon ja ajaisin sairaalan päivystykseen ihan mihin vuorokaudenaikaan tahansa tuohon 300m päähän.
silloinkin arvioidaan aina, onko mahdollisesti tarpeen vai ei.
että taksilla ei saa mennä jos on SI.
siellä oli systeemi, että pitää soittaa ensin, että pääsee hoitoon.
Ei se ambulanssikaan olisi tullut, jos kunnan ohjeistus on tuo.
Eikä siellä tainnut olla yksityistäkään minne mennä.
jos ohjeistus on noin, oinko lainmukaistakaan? ei saa olla niin että yksi lääkäri voi päättää tuollaisessa tilanteessa, ei voida luottaa että maallikkoäiti tai isä osaa kertoa tilanteen oikein, kyllä jokaisella tulee olla oikeus tilata ambulanssi.
ap
silloinkin arvioidaan aina, onko mahdollisesti tarpeen vai ei.
ambulanssi tulee jos on hengityskatkoksia.
siellä oli systeemi, että pitää soittaa ensin, että pääsee hoitoon.
Ei se ambulanssikaan olisi tullut, jos kunnan ohjeistus on tuo.
Eikä siellä tainnut olla yksityistäkään minne mennä.
Ensihoitajat eivät vaan enää voineet auttaa.
silloinkin arvioidaan aina, onko mahdollisesti tarpeen vai ei.
ambulanssi tulee jos on hengityskatkoksia.
ei enää pelkkää epätasaista hengitystä.
no meidän terveyskeskuksen sivulla lukee, että taksilla ei saa mennä jos on SI.
Kyllä siinä tilanteessa kun astmalapsella on hengitysvaikeus, mennään sillä millä pääsee. Ja kuten sanottu, ambulanssi on tuossa tilanteessa täysin turha (been there, done that). Toteavat tilanteen eivätkä varmasti suostu ainakaan täällä meillä päin kuljettamaan mihinkään vaan kehottavat itse hakeutumaan lääkäriin jos tilanne pahenee. Ja sitten kuitenkin on se taksi soitettava kun mies on omalla autolla töissä. Kaukana.
Juurikin tämän takia peräänkuulutan sitä maalaisjärkeä...
8
Hoitajalle soitettiin ja tämä arvioi hoidon tarpeen.
ja perheemme sairastaa sikainfluenssaa kolmatta viikkoa.
Kun on astmalapsi, osaa kuulostella hengitystä takuulla ihan eri tavoin kuin tottumaton.
Minä osaan vaatia ja tunkea ja huutaa ja olla mäntti lasteni puolesta, mutta kaikki ei ole yhtä kamalia ja itsevarmoja.
Lääkäri katsoi ettei tarvita hoitoa ja silti saivat ambulanssin paikalle.
Vai meinaatko että sairaalasta soitetaan hätäkeskukseen että siihen ja siihen osoitteeseen ei saa lähettää ambulanssia jos sieltä soitetaan?
Liian paksua, ei mene läpi.
on ainakin täällä turha paikka soittaa. Soittavat takaisinpäin sitten joskus 2-3 tunnnin kuluttua,ruuhka-aikana voi olla,ettei lainkaan.