Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tähän vinkkejä miten pälli kestää kotona olemista!
06.11.2009 |
Eli kerropa muillekin miten selvisit/selviät kotielämästä. Mä en nimittäin selviä kovin hyvin ja tarvin apua. Olen tosi yllättynyt että olen tilanteessa, jossa kotona oleminen (lapsi 1,5 vuotta) on tehnyt minusta ihmisen jota en tunnista; kiukkuisen, keskittymiskyvyttömän, itkuherkän ja erittäin turhautuneen. Siis vaikka saan nukkua riittävästi, liikun ja ulkoilen ja organisoin jokaiselle päivälle menoa ja kavereiden tapaamista. Silti en meinaa kestää tätä, varsinkin nyt kun on pimeää (ennen tämäkään ei haitannut, olinhan työpaikan kirkkaissa valoissa koko päivä.) Mä alan kohta pelätä, että käyn lapseeni käsiksi, niin helposti hermostun nykyään.
Tiedän etten todellakaan ole ainoa joka tuntee näin, eikä tämä äitikavereideni kesken ole mikään tabu. Mut toimivia ratkaisuja en ole löytänyt. Etsin jatkuvasti osa-aikatöitä mut niitä tuntuu olevan mahdoton löytää.
Mut siis, kaikki neuvot tervetulleita!
Kommentit (24)
10 ja joku muu; ootteko huolissani lapsestani? Ihan selvennän siis, että vaikka mulla on paha olla, lapseni tilanne on hyvä. En mä hänelle huuda enkä kohtele kaltoin, enkä toistaiseksi siis ole antanut luunappia ym. (ja jos joskus ylitän tän rajan, niin haen kyllä itselleni heti apua). Enemmän mä puran tätä pahaa oloa itseeni ja niihin hetkiin kun lapsi nukkuu. Ja ne hetket, jolloin hermostun häneen (jolloin tiuskin ja joskus ärähdän), vaivaa mua ihan älyttömästi. Vaikka pyydän anteeksi lapselta, itseltäni en saa sitä anteeksi.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mielestä kuulostaa siltä, että asetat ihan mahdottomat vaatimukset itsellesi ap.
Tsemppaat itseäsi iloiseksi ja sinulla pitää olla yhteys lapseesi koko ajan. Kerrot, että syyllistät itseäsi siitä, että turhaudut ja koet negatiivisiäkin tunteita.
Mistä on syntynyt käsitys, että äiti on aina iloinen eikä hänellä muita tunteita olekaan kuin ylitsevuotavaa rakkautta? Eihän vanhemmuus eikä aikuisuus tuollaista ole alkuunkaan. Kyllä se on normaalia, että ihmisellä on kaikenlaisia tunteita ja ne pitää vaan elää ja tuntea.
Et kai lapsellasikaan opeta, että nyt vaan tsempataan, ollaan iloisia vaikka kuinka harmittaisi. Kyllä lapsenkin pitää oppia tunnistamaan ja käymään läpi ne negatiivisetkin tunteet.
Ole ap itsellesi vähän armollisempi.
enemmän kuin yksi. Minun lapsi oli itkuinen (koliikkinen?) melkein ensimmäisen vuoden, sellainen hermostunut. Kaikki se tempperamenttia, sellainen vaativuus...eli uhmaa ollut syntymästä asti:-) Nukkunut aina melko vähän, ei ollut minulla luppoaikaa paljonkaan, kun vauva oli ihan pieni.
Nyt on kuin ihmeen kaupalla ollut kolmisen päivää mukavan seesteistä moneen kuukauteen. Josko jatkuisi vähän pidempään:-) Minä teen opiskeluprojektiani lähinnä öisin, päiväunet satunnaiset tai lyhyet 2,5-vuotiaalla. Toisaalta olen iloinen, kun saan nyt olla kotona, kun lapsen kanssa oikeasti hauskoja, "sanallisia" juttuja.
(se, joka opiskelee)
Alue: Aihe vapaa
Siis voi kiitos kaikille vertaituesta! Ette tiedä kuinka hyvältä noitten lukeminen tuntuu! Mä olen aivan hämmästynyt näistä vastauksista.
Meillä ei tosiaan ole mitään turvaverkkoja, eikä lapsi ole ollut hoidossa kuin kerran (2 tuntia) En mä ekana vuonna kokenut tätä raskaaksi, nyt vasta on jotenkin tullut ihan väsymys tähän hommaan. Mulla on ihana mies, mut jonkun on tuotava meille leipääkin pöytään ja paljon ollaan lapsen kanssa ihan kahdestaan. Mun piti tässä vaiheessa tosin olla jo osa-aikaisesti töissä (2 viikonloppua kuussa) mut lama vei ne työt.Se ois kyllä varmasti auttanut paljon, mut ei voi mitään.
Tsemppiä teille kaikille muillekin! Onhan tässä se hyvä puoli, että empatia muita äitejä kohtaan on lisääntynyt valtavasti, äitiys ei tosiaan ole pelkkä tahdon asia, vaikka niin luulin ennen lasta.