Oletko saanut korvauksia jostain joskus? Entä menettänyt kunnolla rahaa huijauksessa?
Itse olen saanut kerran 500 euroa kivusta ja särystä oltuani kolarissa ja oltuani sairaslomalla 2kk ja kärsin edelleen noin kerran kuussa yhden yön sen kolarin kivuista.
Suuria taloudellisia tappioita ei ole tullut, mutta eräs lastentarvikeliike väitti, että emme olleet ostaneet tuotetta avokaupalla, vaikka meillä oli asiasta kuittikin. Jouduimme ostamaan rattaat, joita emme olisi halunneet, sillä toinen vaihtoehto olisi ollut lähteä oikeuteen, jossa olisimme taatusti voittaneet, mutta ko. firma olisi voinut ehtiä menemään konkkaan ennen sitä, jolloin olisimme menettäneet koko rahasumman joka tapauksessa.
Kommentit (3)
ja minua on huijattu vain siinä, että on annettu uskoa, että töitä riittää hoitovapaalta paluun jälkeenkin. Tai mistä sitä tietää mistä kaikesta on huijattu jos en vain ole huomannut ;)
Leikkauksessa vähän "lipsahti". En nyt erittele mitä tapahtui, mutta korvauksia sain yhteensä n.8000 euroa kivusta ja pysyvästä kosmeettisesta haitasta.
särystä sekä henkisestä kärsimyksestä noin 8500,- euroa kun hän oli pahoinpidellyt minut 44 kertaa.
Yhteensä pahoinpitelyjä oli 52 kpl mutta 8 oli ehtinyt vanhentua ennen kuin tein rikosilmoituksen.
En ole menettänyt rahaa huijauksessa.