Lue keskustelun säännöt.
Työkaveri on 34-vuotias, sai ajokortin 18-vuotiaana.
03.11.2009 |
Ja ei oo sen jälkeen ajanut kuin pari kertaa autolla. Kysyin että eikö sillä ollut ketään tuttua jonka autoa olisi voinut ajaa aikoinaan ja kertoi että äitinsä olisi auton hänelle lainaan antanut, mutta ei kehdannut ajaa sillä kun se oli Lada.
Mitäköhän järkee tollasessa on? halus kalliit henkkarit?
Kommentit (21)
pussistaan eikä välttämättä olisi korttia edes halunnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä ajoin kortin 19-vuotiaana ja ajelin silloin tällöin vuoden verran sen jälkeen (kun asuin vanhemmillani).
Sitten en 15 vuoteen ajanutkaan juuri ollenkaan. Asuttiin Helsingissä, eikä ollut mitään tarvetta hankkia autoa. 19-vuotiaana on vähän vaikea tietää, miten paljon kortille tulee tulevaisuudessa tarvetta.
Nyt olen taas pari vuotta ajanut, kun muutimme paikkaan, jossa auto on välttämätön. Että ihan kiva, kun oli kortti.
vaikka työn puolesta autoa ajamaan, niin hyvä olla kortti olemassa. Itsellä kävi melkein samoin, kun sain kortin ajoin hyvin harvoin ja olin vuosia ajamatta, sitten ajoin taas vähän ja olin vuosia ajamatta. Nykyään sitten ajankin ihan päivittäin.
moni ajaa kortin heti 18-vuotiaana, jotta se sitten on, kun tarvitsee. Monella (kuten minulla) ei kuitenkaan autoa silloin käytössä ja asuin Hgin keskustassa, joten ei tarvettakaan. sitten vain meni muutama vuosi, niin ei uskaltanutkaan ajaa. No opettelin sitten myöhemmin miehen kanssa uudestaan ajamaan ja nyt ajelen viikoittain.
Kyllähän ajokortti kuuluu ihan yleissivistykseen ja sen verran pitkä prosessi sen suorittaminen, ettei kannata jättää siihen, että sitä tarvitsee esim. työpaikkaa varten.
Asunut aina Helsingissä hyvien liikenneyhteyksien varrella. Ei ole tarvinnut omaa autoa, kun aina ollut veli/poikaystävä/avomies, jolla auto käytössä.
Itsekin olen aina ajanut tosi vähän. vain pari kertaa vuodessa, kun Helsingissä asun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla stopin pisti aikanaan se että silloinen poikaystävä halusi aina ajaa omaa autoaan ja kyysäsi minut minne vaan. Ei siis ollut tarvetta ajaa. Yh-äidilläni ei taas ollut autoa jota ajaa.
Kun aikaa meni pari-kolme vuotta niin kynnys ruveta ajamaan kasvoi kasvamistaan ja nyt tosiaan 34v ikäisenä en ole ajanut 15 vuoteen.
Ajoin kortin heti kun sen sai ja ajelin vähän aikaa vanhempieni autolla. Kortin ajoin, koska niin kaikki muutkin tekivät. Kuului ikään. Maksoin sen osittain itse. Sitten muutin monen sadan kilometrin päähän opiskelemaan ja ei ollut varaa tai tarvettakaan ostaa autoa. Kotona käydessä ajoin vanhempieni autolla. Vähitellen käynnit ja ajamiset harvenivat ja jonkin ajan päästä en vanhemmilla käydessäkään ajanut, koska olisi pitänyt erikseen lähteä, oikeaa tarvetta ei ollut. Muutaman vuoden jälkeen en sitten enää uskaltanutkaan ajaa.
Vasta kun muutimme perheeni kanssa kauemmas kaupungista ja palasin hoitovapaan jälkeen työhön, totesin, ettei homma toimi. Niinpä otin muutaman ajotunnin muistin virkistykseksi ja palasin rattiin 10v tauon jälkeen. Nykyään meillä on kaksi autoa ja ajan päivittäin. Mutta, jos ei olisi lapsia ja asuisin hyvien julkisten yhteyksien varrella, tuskin ajaisin vieläkään.
Eli kuten vastauksista huomaat, ei ole tavatonta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jolla ajokortti ollu jo vuosia mut ei aja autoa.
perheessä aurto mut hän ei halua ajaa autoa.
Omituista.
miks mennä autokouluun jos ei kerran aio ajaa autoa....
itselläni on ajokortti. En saanut koskaan ajaa isäni autolla. Sen jälkeen minulla ei ole koskaan ollut rahaa ostaa autoa. Nyt meillä on auto. En ole ajanut yli 20 vuoteen. Kynnys ajamiseen on aika suuri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jolla ajokortti ollu jo vuosia mut ei aja autoa.
perheessä aurto mut hän ei halua ajaa autoa.
Omituista.
miks mennä autokouluun jos ei kerran aio ajaa autoa....
mutta en koskaan oppinut tykkäämään ajamisesta ja sitten se vaan jäi ja nyt on kauhean iso kynnys lähteä ajamaan. Joskus sitten, kun tarvetta tulee :)
Hankin kortin, koska niin oli tapana. Kaikki kaveritkin teki niin, enkä 18-vuotiaana tajunnut kyseenalaistaa koko juttua. Ajoin sitten kortin saatuani ihan turhiakin matkoja, jotta tulisi lisää harjoitusta ja tuntumaa ratin takana olemiseen. Oikeastaan tykkäsinkin autoilusta parikymppisenä.
Mutta sitten kun muutin keskustaan, en enää tarvinnut vanhempieni autoa ja ajaminen jäi täysin. Nyt 32-vuotiaana en uskalla rattiin enää mennäkään, viimeisestä lyhyestä ja pakon sanelemasta ajokerrasta on neljä vuotta. Myöskään äitini ei suostu ajamaan, vaikka kortti onkin. Et ei taida olla harvinaista, ainakaan sellaisilla naisilla jotka asuvat Helsingin keskustassa :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lähdettyä "Isossa" kaupungissa en tarvinnut autoa, eikä siihen olisi ollut varaakaan. Ajoin vain kotona maalla siellä käydessäni vanhempien autolla. Ensimmäisen auton mieheni kanssa hankimme kun olin 34-vuotias ja lapsemme 3-vuotias. Alkuun en uskaltanut ajaa kaupungissa, mutta hiljalleen aloin harjoitella ajamista.Nyt onnistuu kaupunkiajao, mutta moottoritiellä en ole koskaan ajanut, enkä uskalla mennäkään.
itselläni on ajokortti. En saanut koskaan ajaa isäni autolla. Sen jälkeen minulla ei ole koskaan ollut rahaa ostaa autoa. Nyt meillä on auto. En ole ajanut yli 20 vuoteen. Kynnys ajamiseen on aika suuri.
Eikö jo siinä vaiheessa kun menee autokouluun, tiedä onko varaa ostaa auto heti tai onko mahdollisuutta käyttää vanhempien autoa?
Kyllä minä ainakin tiesin että vanhempieni autoa saan välillä lainata. Isä jopa kehoitti sitten heti alkuun ajamaan paljon että saa sitä kokemusta ja rohkeutta.
Jos mulla ei olisi ollut mahdollisuutta autolla ajaa heti kortin saatuani, en olisi sitä edes siinä vaiheessa mennyt ajamaan.
Toki ymmärrän että jos ei ole ajanut vuosiin, kynnys ajamiseen on suuri, ja oon jopa sitä mieltä että ei ehkä kannata edes lähteä ajamaan jos sitä ei ole vuosiin tehnyt, ei ainakaan ilman autokoulun lisätunteja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta mulla oli isä, jonka mielestä naiset sai ajaa vain valvonnan alla. Tein sitten valvonnan alla kerran pienen virheen (olin ajaa postilaatikon nurin) ja siihen loppui mun ajaminen isän mielestä. Vuoden päästä muutin kotoa, eikä ollut varaa autoon vaikka tarvetta olisi ollut. Niin se ajaminen sitten jäi, kun vielä muutin keskustaan ja pääsin töihin junalla.
Äitini opettelee nyt ajamaan, kun isäni viime talvena kuoli ja isältä jäi upouusi auto ja kesämökki...siinä olen sivussa sitten opetellut itsekkin. Käytiin ensin autokoulussa ottamassa neljä tuntia kertausta. Tietäispä isä vaan miten me akat moottoritiellä päästellään sen uudella koslalla..!
Kortin ajoin 18-vuotiaana, isi maksoi enkä ollenkaan kyseenalaistanut asiaa. Miksi olisinkaan, eihän siitä nyt haittaa ainakaan mulle olisi. Sitten ajoin poikaystävän autolla ehkä vuoden, vanhemmillani ei ollut autoa. Nyt 38-vuotiaana ajamattomuutta kohta 20 vuotta takana, kun en autoilua kaipaa. Mutta tässä asiassa eniten ihmetyttää, miksi muut ihmiset niin kovasti surevat MUN autoilua. Eihän se heitä pitäisi liikauttaa tuon taivaallista,siis määrätynlaiset ihmiset ottavat asiasta itselleen päänsäryn..Kumma juttu, omapa on asiani. Mies ajaa eikä koskaan ole asiaa ihmetellyt saatikka surrut.
Ajokilometrejä kertyi ehkä 100. Sitten suistuin liukkaalla ojaan. Siihen jäi autoilu. Nyt on kulunut muutamia vuosia, enkä vieläkään ole rohjennut ratin taakse. Oisko teillä hyviä vinkkejä, miten tästä pelosta pääsee?..ois se vaan niin kätevää kulkea autolla.
ja en todellakaan tiennyt onko minulla koskaan varaa autoon tai edes haluja hankkia moista. No isäni on halunnut maksaa kaikille lapsilleen autokoulun tuolloin 18-vuotiaana, joten kannattihan se silloin käydä. Isäni myös huolehti, että saadaan ajokokemusta eli lainasi aina autoa mahdollisuuksien mukaan.
Sitten lähdin opiskelemaan ja olin muutaman vuoden lähes kokonaan ajamatta autoa, kunnes tapasin nykyisen mieheni ja hän "pakotti" minut jälleen auton rattiin. Ja hyvä niin, nyt on oma auto välttämätön niin työssä kun vapaa-aikana....
Toisaalta minulle olisi voinut käydä niinkin, että en olisi koskaan autokoulun jälkeen ajanut autoa enää.
Ajoin kortin heti 18v ikäisenä koska se kuului asiaan. Oli hienoa kun oli ajokortti. En edes miettinyt aionko sen enempää ajaa mutta tosiaan, se kuului asiaan silloin. Kaikki ajoivat kortin.
En ole ajanut nyt 16 vuoteen. Välillä kiinnostaisi ajaa mutta koska asun Helsingissä hyvien julkisten yhteyksien päässä en tarvitse autoa juurikaan. Olisihan se kätevää hurauttaa lähikauppaan autolla mutta kävellenkin olen perillä 5 minuutissa. Töihin pääsen julkisilla 35 minuutissa (sis. kävelyt pysäkille ja odottelu) - autolla menisi aamuruuhkassa 30 minuuttia. Ei siis juurikaan eroa.
Olen laskeskellut autoliiton laskurilla kustannuksia auton pidolle ja päätynyt summaan n. 500e/kk (tai siis laskuri päätyi). Tämä sisältää siis auton hinnan, bensat, vakuutukset, katsastukset, korjaukset jne jne. Kun keskimääräinen taksimatka pk-seudulla maksaa 25e (ja sillä pääsee jo vähän pitemmälle) niin voin tuolla 500e:lla matkustaa 20 kertaa kuukaudessa taksilla että pääsen samaan kustannukseen. Ja en joudu maksamaan parkkimaksuja... En siis tällä hetkellä näe suurtakaan tarvetta autolla ajamiseen. Ehkä sitten kun/jos lasta pitäisi kuskata enemmänkin harrastukseen.
Itse en mennyt autokouluun silloin just siitä syystä että mulla ei olisi ollut autoa käytössä. Vanhemmillani ei ollut autoa eikä niillä ollut mulle varaa sellaista ostaa, opiskelin joten ei mulla olisi ollut sitä itsekään varaa ostaa. Autokoulu sai siis jäädä. Tosin asuin Helsingissä ja en sitä pahemmin edes kaivannut.
Kolmikymppisenä sain ajatuksen mennä ajamaan se kortti. Nyt on kortti ollut 7 vuotta ja hetkeekään en ole katunut sen hankkimista, toki auton omistan myös.
Alusta saakka olen ajanut ja pidän ajamisesta. Piirongin laatikkoon en sitä todellakaan hankkinut.
minusta, mutta tuo auton merkki ei kyllä sopinut ja se, miksi en ajanut autolla, kun olin nuori. Isällä oli ihan tavallinen Honda, mutta ei raaskinut antaa sitä minulle käyttöön. Pihiyttään ei halunnut maksaa bensoja. En koskaan oppinut ajamaan kunnolla enkä nyt vanhemmiten, siis 34-vuotiaana, voi kuvitellakaan, että kävisin auton rattiin.
Ehkä ystäväsikin kotona totuus on ollut toinen ja ystäväsi on perustellut asian sinulle toisin...