5v. pissaa sänkyyn joka yö!
Meidän poika pissaa sänkyynsä joka yö jos en herätä sitä yöllä pissalle! Näin ollut jo yli kuukauden. Aiemmin ei tullut vahinkoja kuin harvoin... Mikä avuksi??????????
Kommentit (18)
mikäli kuiviakin öitä on.
Eli jos vaikka illalla on juonut tavallista enemmän, herkkäuninen herää pissahätään eikä kastele, sikeäuninen taas ei herää.
Jos pissaaminen kuitenkin on jatkuvaa tai toistuu jopa useasti saman yön aikana, silloin kyse on kypsymättömyydestä.
Viestiketju
ei se syväunisuudesta yleensä johdu, vaan monilla tuonikäisillä ei vaan
vielä ole virtsansäätelykyky niin kehittynyt. Joka neljäs 5v kastelee öisin eli ei ole todellakaan harvinaista. Mutta, tutkimuksiin kannattaa mennä jotta saadaan selvitettyä ettei ole mitään fyysistä vikaa. Mihinkään psykologisiin testeihin ei tietenkään joudu.
ihan sitä että ei juota lapselle liikaa nestettä illalla. Juottaa lapsen kunnolla hyvinssä ajoin ennen nukkumaan menoa että kerkeää tulla pois ennen nukahtamista. Tämä saattaa toimia hyvin!
Esikoinen teki samaa ja hänelle käytettiin kertavaippoja. Myöhemmin pissaili sänkyyn. Laitettiin kestot päälle ja aina kun pissa tuli hän heräsi. Myöhemmin noin kahden viikon päästä oppi heräämään yöllä pissille. Ilmeisesti märkä vaippa opetti.
Kuopus käytti kestoja alusta asti hän oppi vessatavoille nopeasti. Pyyhki oman peppunsa jo 3 vuotiaana.
Jos pissalle herättäminen kerran auttaa niin herätä ihmeessä! Aikanaan lapsi sitten oppii heräämään itse tai vaihtoehtoisesti rakko kehittyy niin ettei tarvetta yön aikana tule.
mä en oikeasti käsitä, miksi tästä asiasta tehdään aina niin suuri haloo... ois eri asia, jos herättäminenkään ei auttais, vaan takana olis joku elimellinen tai psyykkinen vika. Ja ehdottomasti mieluummin herättäkää kuin että alkaisitte säännöstellä juomista. Tiedättekö te miten hirveää on olla janoinen?
meillä oli myös tuo ongelma, ja laitoin ihan pokkana vaipat vaan yöksi takaisin. Nyt on 7v ja ongelma on hävinnyt. 5-vuotiailla on vielä tosi yleistä, että kastelevat öisin. Kannattaa silti käydä lääkärissä, että tarkistetaan ettei ole mitään tulehdusta tms.
YHDEN kerran yössä herääminen 5-vuotiaan vessaan saattamiseksi ei ole ongelma eikä mikään. Se ei VOI olla kenellekään liian raskasta. Te olette hei kaikki jo selvinneet miljoona kertaa raskaammista vaiheista sen lapsenne kanssa ja voi kertoa, että niitä tulee tulevaisuudessa tulemaan uusia ja vielä raskaampia.
no on se raskasta alkaa heräämään varta vasten joka yö herättämään lasta vessaan!
meillä oli myös tuo ongelma, ja laitoin ihan pokkana vaipat vaan yöksi takaisin. Nyt on 7v ja ongelma on hävinnyt. 5-vuotiailla on vielä tosi yleistä, että kastelevat öisin. Kannattaa silti käydä lääkärissä, että tarkistetaan ettei ole mitään tulehdusta tms.
No ompa tosi raskasta, helpompihan se on lapsi herättää kerran yössä pissalle kuin joka aamu vaihtaa kaikki vuodevaatteet ja pyykkäillä niitäs itten?
YHDEN kerran yössä herääminen 5-vuotiaan vessaan saattamiseksi ei ole ongelma eikä mikään. Se ei VOI olla kenellekään liian raskasta. Te olette hei kaikki jo selvinneet miljoona kertaa raskaammista vaiheista sen lapsenne kanssa ja voi kertoa, että niitä tulee tulevaisuudessa tulemaan uusia ja vielä raskaampia.
ja repiä lapsi ylös sängystä! Ja se ei välttämättä riitä, että herättää kerran! Sulla ei selvästikään ole ollut yökastelusta kärsivää lasta, ärsyttää tuollaiset neuvot!! Oikeasti, kannattaa laittaa se vaippa!
on varmaan jokin kehitysvaihe tms ja menee itsestään ohi! Muisakaa olla torumatta lasta ja kehutte joka kerta kun sänky on aamulla kuiva. Kyllä se siitä!
YHDEN kerran yössä herääminen 5-vuotiaan vessaan saattamiseksi ei ole ongelma eikä mikään. Se ei VOI olla kenellekään liian raskasta. Te olette hei kaikki jo selvinneet miljoona kertaa raskaammista vaiheista sen lapsenne kanssa ja voi kertoa, että niitä tulee tulevaisuudessa tulemaan uusia ja vielä raskaampia.
ja repiä lapsi ylös sängystä! Ja se ei välttämättä riitä, että herättää kerran! Sulla ei selvästikään ole ollut yökastelusta kärsivää lasta, ärsyttää tuollaiset neuvot!! Oikeasti, kannattaa laittaa se vaippa!
ja jouduin joka yö kerran tai pari nousemaan ja saattamaan hänet vessaan sitä varten.
OIKEASTI, ei mitään vaippoja enää noin isoille lapsille! Niistä tulee vaan tulehduksia ja ongelma pahenee.
Miksi ei? Ei hän joka yö pissaa mutta toisinaan. En rupea heräämään ja herättämään tuon asian takia joka ikinen yö. 5-vuotiaalle itselleenkin on katkeamaton yöuni tärkeää.
YHDEN kerran yössä herääminen 5-vuotiaan vessaan saattamiseksi ei ole ongelma eikä mikään. Se ei VOI olla kenellekään liian raskasta. Te olette hei kaikki jo selvinneet miljoona kertaa raskaammista vaiheista sen lapsenne kanssa ja voi kertoa, että niitä tulee tulevaisuudessa tulemaan uusia ja vielä raskaampia.
ja repiä lapsi ylös sängystä! Ja se ei välttämättä riitä, että herättää kerran! Sulla ei selvästikään ole ollut yökastelusta kärsivää lasta, ärsyttää tuollaiset neuvot!! Oikeasti, kannattaa laittaa se vaippa!
ja jouduin joka yö kerran tai pari nousemaan ja saattamaan hänet vessaan sitä varten. OIKEASTI, ei mitään vaippoja enää noin isoille lapsille! Niistä tulee vaan tulehduksia ja ongelma pahenee.
asiasta yhtään mitään!! Mä olen käynyt tutkimuksissa lapsen kanssa tämän asian myötä ja nimenomaan sanottiin, että kannattaa laittaa vaippa!!! 5-vuotiailla yökastelu on tosi yleistä!! Lapselle on paljon pahempi juttu alkaa repimään sängystä ulos kesken unien kuin se että on vaippa! Älä kommentoi asioita joista et tiedä mitään!
Mulla on onneksi tuo 3kk ikäinen herätyskello, joten heräämisessä ei ole mitään ongelmaa. Ja vaippaa kokeiltiin joskus aiemmin ja silloin auttoi 4v tytöllä ja 5v pojalla, kyllähän niillä hävetti ja suututti laittaa vaippa yöksi! Just tuota mietin että pitääkö asia ottaa puheeksi neuvolatädin kanssa ja joutuuko poika heti kaikkiin psykologisiin testeihin???? Mitään kipuja ei ole valittanut, on tosi syväuninen joten ajattelin että ei vain yksinkertaisesti herää kun pissattaa!!!
HALOO! Lapsi on ollu tähän saakka täysin kuiva, ei ihan täyä minirin-kriteerejä :D :D
vielä ole virtsansäätelykyky niin kehittynyt. Joka neljäs 5v kastelee öisin eli ei ole todellakaan harvinaista. Mutta, tutkimuksiin kannattaa mennä jotta saadaan selvitettyä ettei ole mitään fyysistä vikaa. Mihinkään psykologisiin testeihin ei tietenkään joudu.
Meillä on perheessä poika joka on jo neljännellä luokalla ja pissaa yöllä sänkyynsä ja joskus yöllä tulee kahdetkin pissat! Yhtenä yönä nukahdin sohvalle ja nukuin siinä aamuun asti ja menin omaa huonettani siivoamaan niin yöllä oli hiippaillut tai aamulla pissaamaan sänkyyni. Sitten siitä seuraavalla viikolla oli pissannut yölla lattiallekkin niin siinä oli keltainen iso läntti kusta olohuoneen lattialla. Millonkohan tuo loppuisi ja hänellä on käytös häiriöitäkin kun kokoajan siskon kimpussa ja ainahan sisko saa syytteen siitäkin,kun en kuuntele koskaan tyttöäni vaan jätän sen oman onne nojaan. Tuosta lapsesta kärsii koko perhe. Tyttönikin sanoo aina ettei perheessä ole tasa arvoa, kun on kaksi poikaa joka saa kaiken ja kun tyttöni saa kerran 4 vuodessa jotain niin aviopuolisoni keksii hirveen määrän hommia kun on saanut jotain.
lapsen kanssa jokunen aika sitten kasteluongelmiin perehtyneellä lastenlääkärillä ja hän kertoi että jopa 10% koulun aloittavista kärsii vielä yökastelusta, teineistäkin vielä jokunen prosentti! Johtuu geeneistä eikä asialle mitään voi...