Emme voi saada lapsia, päästääkö mies menemään...
Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä reilun 11v. Olemme aina haaveilleet suurperheestä, mutta sitä emme tule koskaan saamaan. Ensin kärsimme lapsettomuudesta ja lopulta hakeuduimme tutkimuksiin ja sitä kautta hoitoihin. Emme kuitenkaan ehtineet saada hoitoja, sillä minulla todettiin munasarjoissa kasvain ja kun pääsin leikkaukseen niin kasvain oli levinnyt kohtuun ja kohtukin jouduttiin poistamaan.
Lapsettomuus on meille molemmille vaikea asia, tiedän miten paljon mieheni haluaisi lapsia emmekä tule niitä koskaan saamaan. Erityisesti minua ahdistaa se, että mieheni joutuu takiani jäämään lapsettomaksi ja haluaisin toisaalta päästää hänet menemään ja etsimään naisen, jonka kanssa saada lapsia. Mieheni on kyllä sanonut, ettei halua ketään muuta kun minut ja tiedän kyllä hänen tuota tarkoittavan, tuntuu vaan välillä etten kestä tätä lapsettomuuden tuskaa. Etenkin nyt on vaikeaa kun tutuille on syntynyt lähiaikoina vauvoja ja se muistuttaa kipeästi siitä mitä me emme ikinä saa kokea.
Adoptiokaan tuskin on mahdollinen, koska minun kasvain saattaa uusia, sitä seurataan ja se on aika epätodennäköistä, mutta mahdollista. Luulen, että tuo on este adoptiolle.
Kommentit (22)
Eli sen verran olemme tuota adoptioasiaa, että saimme selville, että vaikka muuten todennäköisesti saisimmekin adoptiolapsen niin minulla ollut kasvain ja sen uusimismahdollisuus saattaa hyvinkin muodostua esteeksi adoptiolle. ap
Kuulostaa tosi epämääräiseltä.
Tiedän ainakin 2 perhettä, joille on annettu sijaislapsi ja heitä ei anneta takaisin koskaan.
Toinen sai kaksi tyttöä ja hänen toiveensa oli lapset, joita ei enään anneta takaisin.
Vanhemmille myös ilmoitettiin, etteivät saa lapsiaan koskaan takaisin.
Toinen perhe sai 1v. lapsen ja myös heille sanottiin, että lapsi jää heille.
Heille tulee vielä vauvakin ja sekin jää heille pysyväksi.