Emme voi saada lapsia, päästääkö mies menemään...

Meillä oli samantapainen tilanne, emme saaneet hoidoillakaan lasta ja lopulta päätimme hyväksyä lapsettomuuden ja muutaman vuoden päästä tuosta aloitimme sijaisvanhempina. Sanoimme, että haluamme mieluummin lapsia, joita ei enää vanhemmille palauteta. Nyt sijaisvanhemmuutta takana 10v ja meillä on kolme lasta, jotka tulivat ihan vauvana, yksi joka tuli 1v iässä ja nyt tämä viimeisin 5v iässä. Tosin tämä viimeisin luultavasti jossai vaiheessa palaa vanhemmilleen, mutta muut neljä ovat meillä aikuisiksi asti.



Suosittelen siis sijaisvanhemmuutta

aika tarkka kartoitus ennen lapsen sijoittamista? - jos sijoitettava lapsi on vaikeista oloista ja menettää sijoituksessa biovanhempansa määräajaksi, ei kai sijaisvanhemmaksikaan pääse sellainen, jolla on uusiutuvan vakavan taudin riski? - Eikö sijoitetulle lapselle olisi aika rankkaa (kaikkien aiempien rankkojen kokemusten jälkeen) käsitellä sijaisvanhemman syöpä ja mahdollinen menetys?



Siis en nyt manaile mitään piruja seinille. Minua vaan kiinnostaa, että jos mahdollisesti uusiutuva kasvain on este adoptiolle, eikö se sitten ole mikään tekijä sijaisvanhemmaksi ryhtymisessä?

Sitten ihmeen kaupalla saimme lapsen. Olimme luopuneet toivosta ja vuosia sitten. Seuraava keino olisi ollut rukoilla mielikuvitushahmolta siunausta tms.. onneksi ei tarvinnut alentua sentään niin ales.

Sitten ihmeen kaupalla saimme lapsen. Olimme luopuneet toivosta ja vuosia sitten. Seuraava keino olisi ollut rukoilla mielikuvitushahmolta siunausta tms.. onneksi ei tarvinnut alentua sentään niin ales.

kohdun vuokraaminen? Ja sehän on laitonta suomessa

ei sulla ole esim siskoa, joka vois lahjoittaa munasolun ja toimia sijaissynnyttäjänä. Tämä on tosi harvinaista Suomessa, syy on kuulemma osaksi siinä ettei pariskunnat kehtaa pyytää.

Mä tunnen tosi monta sijaisvanhempaa. Nykyään huostaan otetaan lapsia suoraan sairaalasta.

Kaikki jotka ovat saaneet lapsensa jo vauvana, lapset ovat olleet heillä ihan koko lapsuutensa, vasta ns normaalissa elämänvaiheessa muuttaneet pois.

Lisäksi tätä toimintaa valtio tukee, onneksi, sillä tämä aikuisten ihmisten antaminen on arvokasta toimintaa.

Tässä on vaarana se, että toinen vanhemmista päättäkin että nyt hän alkaa taas vanhemmaksi ja lapsi voidaan antaa pois.

Tai jos äiti on ollut pahasti alkoholisoitunut, tai muita päihteitä liikaa käyttänyt, voi lapsessa olla vaikka mitä perittynä.

Tämä on sellainen mitä aina välillä mietin mihin haluaisin ryhtyä. Nyt vaan ikää taitaa olla sen verran, etten varmaan ihan vauvaa välttämättä saisi.

Mutta tätä suosittelen ystävien taholta lämpimästi.

Ei lasta rakasta yhtään enempää/vähempää onko se biologinen vai ei.

Tsemppiä teille kummallekin !

ps ja samaa mieltä kuin muutkin, kyllä sun mies on järkevä henkilö ja tekee päätöksensä itse. Jos hän haluaa perustaa oman perheen ja saada omaa biologista jälkikasvua, kyllä hän osaa itse omat ratkaisunsa tehdä.

Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä reilun 11v. Olemme aina haaveilleet suurperheestä, mutta sitä emme tule koskaan saamaan. Ensin kärsimme lapsettomuudesta ja lopulta hakeuduimme tutkimuksiin ja sitä kautta hoitoihin. Emme kuitenkaan ehtineet saada hoitoja, sillä minulla todettiin munasarjoissa kasvain ja kun pääsin leikkaukseen niin kasvain oli levinnyt kohtuun ja kohtukin jouduttiin poistamaan.

Lapsettomuus on meille molemmille vaikea asia, tiedän miten paljon mieheni haluaisi lapsia emmekä tule niitä koskaan saamaan. Erityisesti minua ahdistaa se, että mieheni joutuu takiani jäämään lapsettomaksi ja haluaisin toisaalta päästää hänet menemään ja etsimään naisen, jonka kanssa saada lapsia. Mieheni on kyllä sanonut, ettei halua ketään muuta kun minut ja tiedän kyllä hänen tuota tarkoittavan, tuntuu vaan välillä etten kestä tätä lapsettomuuden tuskaa. Etenkin nyt on vaikeaa kun tutuille on syntynyt lähiaikoina vauvoja ja se muistuttaa kipeästi siitä mitä me emme ikinä saa kokea.

Adoptiokaan tuskin on mahdollinen, koska minun kasvain saattaa uusia, sitä seurataan ja se on aika epätodennäköistä, mutta mahdollista. Luulen, että tuo on este adoptiolle.

tuntuu pahalta puolestasi :( mutta tosiaan kuulostaa siltä,ettei miehesi tulisi onnelliseksi ilman sinua. Tuo sijaisperhetoiminta kuulostaa hyvältä. Voimia!

Noin muutoin olen sitä mieltä, että miehesi on aikuinen ihminen joka osaa tehdä itse päätöksensä jos haluaa erota saadakseen lapsia jonkun toisen kanssa, ei häntä tarvitse "päästää menemään". Päästää menemään on mahdollista silloin jos mies on jo oven raossa menossa, mutta sitähän hän ei kai ole. Jos itse haluat erota niin eroa mutta ota siitä itse vastuu eikä niin että eroat muka miehen mieliksi joka ei sitä ilmeisesti halua.



En oikein usko, että eroaminen helpottaisi sinun lapsettomuuden tuskaasi, tulisi vaan eron tuska siihen päälle. Tai mistäs minä tiedän, mutta näin luulisin.



Onko niin että pohdit eroa tavallaan varmuuden vuoksi omasta tahdostasi nyt ettei sitten muutaman vuoden päästä käy niin että mies ilmoittaa löytäneensä jonkun toisen joka on jo raskaana?

Jos rakkaus välillänne on vahvaa ja todellista, hän ei edes ajattele lähtöä. Kun lasta ei ole, ei tiedä mitä menettää. En lapsettomana uskonut tätä mutta kun onnistuimme niin huomasin vasta sitten mitä se toi mukanaan. Olen nyt sitä mieltä että me olisimme riittäneet toisillemme ilman lasta, olin silloinkin äärimmäisen rakastunut mieheeni vuosien suhteen jälkeen ja hän minuun. Yhdessäolo oli hienoa, saimme puhua kaikesta, vietimme aikaa yhdessä, oli harrastuksia joihin nyt ei oikein hyvin voi osallistua, oli matkoja ja muuta kivaa. Nyt parisuhde on muuttanut lasten myötä muotoaan ja kun oikeasti ymmärtää mitä olisi menettänyt jos lapsia ei olisi saanut, on ajatus ahdistava ja raskas. Lapset tuovat mukanaan iloa ja valtavaa huolta joka kestää eliniän.



Olen sitä mieltä että hyvä parisuhde kantaa yli lapsettomuuden. Lapsihaave on jotain täysin eriä kuin lapsen saaminen. Haaveesta tulee jotain ylimaallista kun sitä ei saavuta. Parisuhde voi täyttää tämän aukon, eri tavalla tietysti kuin jos saisi lapsen. Paitsi jos on saanut lapsen, sitten tuskin monikaan sanoo että parisuhde oli tätä suurempaa...

Eli, jos ei uusiudu tiettynä aikana, ettekö silloin olisi sopivia sen puoleen? Vai tuleeko teillä ikä vastaan?

Anna miehesi tehdä ihan omat johtopäätöksensä elämästä. Älä pakota häntä eroamaan sinusta, mutta älä vaadi jäämään. Jos jää, niin tiedät, että hän on sinun kanssa oikeista syistä.

jossa mies kovasti haluaisi lasta, elää ilman lasta. VAikuttavat hyvin onnelliselta. Ovat adoptiojonossa, mutta on epävarmaa, saavatko lapsen vai ei. Ovat jo 45-vuotiaita.

itse päättää, mitkä arvot ja haaveet hänelle ovat elämässä tärkeimpiä. Jos mies ensisijaisesti haluaa lapsia ja suurperheen, hän päätynee eroratkaisuun - niin kipeä kuin se varmasti onkin - ihan itsekin. Jos taas miehelle on tätäkin haavetta tärkeämpää teidän keskinäinen rakkautenne ja liittonne, et tee miehelle mitään palvelusta eroamalla "hänen puolestaan".



Elämässä ei aina voi saada kaikkea sitä, mistä haaveilee ja mitä haluaa. Lapsettomuustapauksissa esim. joskus joutuu ristiriitaan "elämänsä rakkauden" ja omien lasten välillä valitessa. Miehesi on nähdäkseni valinnut sinut. Jos eroat miehestäsi, hän kenties voi toteuttaa yhden haaveensa (lasten hankkimisen), mutta ei saa elämältä sitä, minkä itse näyttäisi arvottavan vielä lapsiakin tärkeämmäksi (elämää yhdessä juuri sinun, rakastamansa naisen) kanssa.



Mielestäni ainoa, mitä voit tehdä, on keskustella asiasta miehen kanssa. Sanoa esimerkiksi, että ymmärrät, jos mies haluaa perhettä niin paljon, että eroaa sinusta sen tähden. Eropäätöstä et kuitenkaan voi miehen puolesta tehdä, ts. päättää siitä, mitä hän ENITEN haluaa.



Surullinen tilanne, mutta miksi ette voi saada lapsia esim. adoptoimalla? - Sijaisperhetoiminta ei mielestäni ole "vastaus" lapsettomuuteen, sillä täytyy olla henkisesti tietyllä tapaa rakentunut ihminen, että kykenee rakastamaan lapsia myös väliaikaisuuden todennäköisyyden alla ja tukemaan heidän vanhempisuhdettaan toisiin ihmisiin. Sijaisvanhemmuus on tärkeää ja hienoa, mutta aivan eri vanhemmuuden muoto...Adoptiolapset sen sijaan tulevat pysyvästi TEIDÄN lapsiksenne. Eli jos te haluatte pysyvän, oman perheen, eikö adoptio olisi vaihtoehto?

Sinulla on nyt paha olla oman itsesi puolesta ja myös miehesi. Kuvittelet että asia "jollain tavalla korjaantuu" jos nyt "päästät miehesi menemään" eli toisin sanoen jätät hänet tai laitat hänet jättämään sinut.



Ajattelepa asiaa miehesi näkökulmasta. Hän suree nyt menettämiään syntymättömiä lapsia. Tulisiko hänen myös surra samaan aikaan menettämäänsä vaimoa ja elämänkumppania?



Itse asiassa ajattelumallisi on itsekäs - ei uhrautuva. Jos miehesi haluaa lähteä hän lähtee.

Jos kyseessä on ollut ihan tavallinen kasvain eikä syöpäkasvain (ja näin mitä luultavimmin on) niin se ei ole minkäänlainen este adoptiolle. Kyse on ihan "harmittomasta" kasvaimesta vaikka tietenkin se aiheutti lapsettomuuden harmin. Harmittomalla tarkoitan että se ei ole tappava.



Näitä munasarjakasvaimia on hyvin usealla naisella - se ei ole ollenkaan harvinaista.

Mutta kuulostaa siltä että tilanne ei taida olla ihan niin harmiton jos kerran kyseessä on leviävä kasvain.

Jos kyseessä on ollut ihan tavallinen kasvain eikä syöpäkasvain (ja näin mitä luultavimmin on) niin se ei ole minkäänlainen este adoptiolle. Kyse on ihan "harmittomasta" kasvaimesta vaikka tietenkin se aiheutti lapsettomuuden harmin. Harmittomalla tarkoitan että se ei ole tappava. Näitä munasarjakasvaimia on hyvin usealla naisella - se ei ole ollenkaan harvinaista.

Levisi vasemmasta munasarjasta sen puolen virtsanjohtimeen niin että virtsanjohdin jouduttiin katkaisemaan ja istuttamaan uudelleen rakkoon.



Ihan tavallinen ei syöpäkasvain se oli ja ei olisi ollut este adoptiolle. Selvittelimme sitä silloin kun lapsettomuus näytti aika luultavalta. Saimme kuitenkin lapsen hoidoilla joten prosessiin emme menneet.

et ole muka kyllin hyvä miehellesi... kyllä hän jää jos rakkautta on, älä suotta aja häntä vieraisiin.



Sijaispeheenä toimiminen voisi olla teille hyvä ratkaisu. Voitte tätä kautta saada suurperheen. Ihan vauvasta saakka saatatte saada jonkun kasvattaa. Harkitkaa ihan oikeasti ja ottakaa selvää!

Kurja tilanne, voimia sulle todella paljon. Itse jouduin saman kysymyksen eteen aikoinaan, mekin kärsimme lapsettomuudesta. Tiesin että vika on minusssa ja todellisen syyn selvittäminen mulle oli todella hankalaa ja siksi hoitoihin meno lykkääntyi vuosia.

Saimme kuitenkin pojan hoidoilla ja toinen syntyy kohta.



Itse koin asian todella ahdistavaksi, vaikka mies sanoi haluavansa minut joka tapauksessa huomasin että aloin käyttäytymään miestä kohtaan sillä lailla että työnsin kauemmaksi henkisellä tasolla. Ehkä yritin vamistautua itse henkisesti eroon ja ottaa mieheen etäisyyttä. Mutta sitkeästi mies rinnalla pysyi ja sai minut sinne tutkimuksiinkin sitten ajan myötä.



Asiaa joskus miettineenä luulen että olisin voinut elää myös ilman lapsia. En usko että olisimme adoptoineet mutta ehkä toisaalta olisimme voineetkin.



Paljon voimia ja tsemppiä sulle ja miehellesi. Harva kuitenkaan lapsia on valmis tekemään kenen tahansa kanssa, en usko että miehesi suunnittelee jättämistäsi ja etsivänsä uuden rakkauden kenen kanssa tehdä lapsi. Jos elämä sille tielle vie, se olisi sattunut joka tapauksessa. En usko että kukaan noin järkeistetysti osaa miettiä asiaa.

ei sulla ole esim siskoa, joka vois lahjoittaa munasolun ja toimia sijaissynnyttäjänä. Tämä on tosi harvinaista Suomessa, syy on kuulemma osaksi siinä ettei pariskunnat kehtaa pyytää.



Mä tunnen tosi monta sijaisvanhempaa. Nykyään huostaan otetaan lapsia suoraan sairaalasta.

Kaikki jotka ovat saaneet lapsensa jo vauvana, lapset ovat olleet heillä ihan koko lapsuutensa, vasta ns normaalissa elämänvaiheessa muuttaneet pois.



Lisäksi tätä toimintaa valtio tukee, onneksi, sillä tämä aikuisten ihmisten antaminen on arvokasta toimintaa.



Tässä on vaarana se, että toinen vanhemmista päättäkin että nyt hän alkaa taas vanhemmaksi ja lapsi voidaan antaa pois.



Tai jos äiti on ollut pahasti alkoholisoitunut, tai muita päihteitä liikaa käyttänyt, voi lapsessa olla vaikka mitä perittynä.



Tämä on sellainen mitä aina välillä mietin mihin haluaisin ryhtyä. Nyt vaan ikää taitaa olla sen verran, etten varmaan ihan vauvaa välttämättä saisi.



Mutta tätä suosittelen ystävien taholta lämpimästi.



Ei lasta rakasta yhtään enempää/vähempää onko se biologinen vai ei.



Tsemppiä teille kummallekin !



ps ja samaa mieltä kuin muutkin, kyllä sun mies on järkevä henkilö ja tekee päätöksensä itse. Jos hän haluaa perustaa oman perheen ja saada omaa biologista jälkikasvua, kyllä hän osaa itse omat ratkaisunsa tehdä.

toimiakin, mutta siinä mietityttää juurikin se, että miten sitä kestää sen, että lapset ei välttämättä ole meillä pysyvästi vaan mahdollisesti palaavat jossain vaiheessa vanhemmilleen. Tätä n harkittu miehen kanssa, päätöstä ei olla tehty suuntaan tai toiseen.



Eli sen verran olemme tuota adoptioasiaa, että saimme selville, että vaikka muuten todennäköisesti saisimmekin adoptiolapsen niin minulla ollut kasvain ja sen uusimismahdollisuus saattaa hyvinkin muodostua esteeksi adoptiolle.



Kyllä minä tosiaan järjellä ajateltuna tiedän, että en voi mieheni puolesta päättää lähteekö hän vaiko jää. Ollaan tästä keskusteltu ja mies on aina vastannut, ettei halua lasta niin paljon, että jättäisi minut. Oon siis sanonut, että ymmärrän, jos mies lähtee lapsettomuuden takia.



ap